1/2-joulukalenterin 9. luukussa teen lasimaalauksen ikkunaan (tai tässä tapauksessa tuulikaapin lasiin). Tämän lasimaalauksen voi kuka tahansa tehdä, sillä ainekset ovat erittäin yksinkertaiset: piimää ja vesiväriä! Vettä et tarvitse maalaamisessa lainkaan.
Joulun jälkeen maalauksen voi pestä pois vedellä ja saippualla. Väri lähtee lasista, mutta varo ettei sitä mene esim. ikkunanpuitteisiin, sillä huokoiseen materiaaliin väriä jää aina hieman.
- jouluinen kuva malliksi (jos omat kuvallisen ilmaisun kyvyt ovat riittämättömät, googleta tai etsi jokin vanha juliste)
- tilkka piimää
- vesivärit
- siveltimiä
(väri lähtee märkänä vedellä huuhtelemalla, mutta varmuuden vuoksi älä käytä juuri niitä parhaimpia vesivärejä ja siveltimiä)
1. Luonnostele malli maalaamalla sen ääriviivat pelkällä piimällä.
2. Sitten maalaamaan! Ota siveltimeen tippa piimää ja sivele se vesivärin kanssa sopivaksi tahnaksi. Mitä vähemmän käytät piimää, sitä voimakkaampaa värin sävystä tulee. Aloita maalaaminen isoista alueista ja etene pienempiin.
Ota huomioon, että siveltimenvetojen suunnat jäävät näkyviin. Kuvassa olen ensin tehnyt vasemmanpuoleisen kellon, ja unohtanut tämän seikan, joten tulos ei ole kovin nätti. Muistin tämän seikan vasta siirryttyäni oikeaan kelloon ja rusettiin, jotka onnistuivatkin paremmin.
3. Muista lepuuttaa kättäsi välillä.
4. Kun olet maalannut kaikki eri värialueet, anna viimeistenkin kuivua.
5. Vahvista ääriviivat valitsemallasi värillä. Musta saattaa näyttää liian kovalta, joten kokeile vaikka ruskeaa tai tummansinistä.
6. Ihaile aikaansaannostasi!
Tämä ohje/vinkki kuuluu Mci:n blogin 1/2-joulukalenteriin, jossa julkaisen joka toinen päivä käsityö/askartelu -aiheisen vinkin tai ohjeen joulun odotukseen tai ihan muuten vain. Voit tehdä ohjeillani niin monta tuotetta kuin haluat ja lahjoittaa niitä ystäville, sukulaisille ja kylänmiehille. Älä kuitenkaan tee tuotteita myyntiin. Lisätietoa 1/2 joulukalenterista löydät tämän kirjoituksen lopusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti