sunnuntai 31. toukokuuta 2015

63. luku, jossa virkkaan 198 isoäidinneliötä

Vaihteeksi virkkausta (edellisen kerran juhannuksena 2013)! Ja millaista virkkausta! Olen erittäin tyytyväinen, että tämä ylipäätään valmistui! Ihailkaatten!



Vuoden 2011 keväällä isoäidinneliövillityksen ollessa kuumimmillaan minäkin sain tartunnan ja aloitin oman peiton virkkauksen. Minulla oli mukavasti sateenkaaren sävyt 7 veikkaa (alun perin olin ostanut langat ihan muuta projektia varten, jota en sitten toteuttanutkaan) ja tiesin heti, millaisen peiton niistä toteutan. Ensimmäinen rivi meni mukavasti, sillä spektrin kehittymisen seuraaminen oli innostavaa. Mutta siitä eteenpäin virkkaaminen alkoi pikkuhiljaa maistua puulta ja olikin vaarana, että peitosta olisikin tullut vain kasa irrallisia paloja tai pari tyynyä. Kuinka moni tunnustaa, että komeron perällä on keskeneräinen peittoprojekti? 


Peiton pelastukseksi koitui 2011 syksyllä alkanut neulekisällikoulutus. Siellä nimittäin oli paljon tunteja, jolloin keskusteltiin ryhmässä kaikkea fiksua, ja mikäpä olisi ollut parempaa oheistekemistä kuin neliöiden virkkaus. Liukuhihnoitin omaa tekemistäni virkkaamalla ensin esim. vihreitä keskustoja, ottamalla ne mukaan kouluun (tai missä ikinä tarvitsinkaan helposti muistettavaa käsityötä) ja virkkaamalla niille siniset reunukset. Välillä päättelin lankoja sarjana ja välillä reunustin niitä mustalla. Aloitin myös palojen yhdistämisen ennen kuin kaikki palat olivat valmiita, jotta minua ei odottaisi niin lannistava urakka neliöiden valmistuttua. Tietenkin tein välillä muitakin käsitöitä, joten huolimatta koulutuksen antamasta boostista peittoon meni lopulta kolme ja puoli vuotta (se valmistui viime vuoden lopulla, mutta nyt vasta valokuvasin sen).



Alkuperäinen suunnitelma oli, että virkkaisin niin pitkälle, että kukin 150 gramman kerä kuluisi loppuun. Tuloksena oli kuvan tilanne, jossa peitossa on 18 x 8 neliötä ja senttimetrejä 190 x 85 cm. Onneksi tässä kohtaa pysähdyin miettimään, testasin peittoa hieman ja totesin, että se vaikutti juuri sellaiselta, että tekijä ei ole jaksanut virkata pidemmälle. Kun peiton alle meni makaamaan ja käänsi kylkeä, niin koko peitto putosi pois päältä. Ei hyvä! 



Pitkin hampain päätin virkata lisää (ja ostaa lisää lankaa, onneksi varsinkin vihreä, joka oli ollut välillä poissa Novitan valikoimista, oli tullut takaisin). Onneksi peitto oli vielä kahtena palana, joten pienellä siirrolla sain peittosuunnitelmani järkevämmän näköiseksi. Kuvassa näkyvien 3 x 8 palan ja 1 x 8 palan ryhmien lisäksi nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja virkkasin vielä kaksi riviä oikeaan reunaan. Näin sain pitkälle sivulle koko spektrin! 


Lanka: Novita 7 veljestä, 1680 g
Koukku: 4mm
Koko: 18 x 11 (yhteensä 198!) palaa, 193 x 119 cm


Ompelin palat yhteen, sillä monessa ohjeessa neuvottu yhdistäminen virkaten on mielestäni kuin tönkkösuolattu silli. Reunukseen virkkasin kerroksen puolipylväitä, johon kului 46 grammaa, juuri se määrä, mitä minulla oli mustaa jäljellä! 


edit. Kirjoitusta on muokattu, koska huomasin, että aloitinkin peiton vuonna 2011 eikä 2010, eli peiton teossa menikin "vain" 3,5 vuotta.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

62. luku, jossa neulon perhoshuivin

Jotkut neuleet ottavat aikansa valmistua. Milloin ohje ei inspiroikaan, ohje ei puhukaan samaa kieltä, neule unohtuu kiireellisempien tieltä, neuletta pitää neuloa salassa tai lanka loppuu kesken. 


Keväällä 2013 ostin Lahdesta punaoranssia Sirdar Snuggly Baby Bamboota (bambu-villa) ja oranssia Cataniaa (puuvillaa). Mielikuvissani ailahteli jo silloin huivi, johon yhdistäisin jotenkin nämä kaksi eripaksuista lankaa. Langat eivät ehtineet marinoitua kauaa varastossa, kun jo syyskuussa löysin juuri julkaistusta Knittystä Nymphalidea-huivin (nimi tarkoittaa perhossukua). Vaikka alkuperäisessä mallissa langat ovat samanpaksuiset, niin huomasin heti mallin sopivan hyvin myös eripaksuisille ja -tekstuurisille.



Heitin langat heti puikoille ja huomaisin mallin olevan mielenkiintoinen, juuri sellainen, joka pitää kiinnostuksen yllä. Toisessa reunassa on sileää oikeaa ja nurjia kerroksia, kun taas toisessa reunassa on lyhennettyjen kerrosten ryydittämää pitsineuletta. Toki lopulta ohjeessa jäädään toistamaan yhtä ja samaa, mikä saattaa pitkästyttää lyhytpinnaisimpia neulojia, etenkin kun kerrokset kasvavat koko ajan. Heidän pelastuksensa on, että huivin voi päättää melkein koska tahansa.



Huivin valmistuminen keskeytyi, koska joku saituri oli ostanut vain yhden kerän Baby Bamboota. Onneksi sain kuitenkin tilattua Pitsistä ja Palmikosta sitä lisää samassa värissä. Huivi valmistui kesäkuussa 2014, mutta en ihan tullut sen kanssa sinuiksi. Sitä oli mielestäni vaikea saada järkevästi puettua. Toki sen sai heitettyä taiteellisesti olkapäille, mutta käytössäni se myös hyvin taiteellisesti valui lähes saman tien alas. Surin jo, että nyt tämä kaunispintainen ihanuus jää hattuhyllylle nököttämään. Kunnes sitten ollessani kiireessä lähdössä jonnekin nappasin sen vain käteeni, unohdin tuskailut huivin erikoisesta muodosta ja kietaisin sen kaulaani kuin se olisi ollut tavallinen suorakaiteenmuotoinen huivi. Voilá! Nympalideasta tuli viime syksyn lempihuivini!



Malli: Nymphalidea by Melinda Vermeer, rav
Lanka: Schachenmayr SMC Catania, oranssi,
Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK, punaoranssi 100 g
Puikot: 4,5 mm
Koko: yläreuna 122 cm

Äiti taisi hieman kadehtia huiviani, joten neuloin hänelle oman joululahjaksi Drops Loves You III -kampanjalangasta (alpakka-villa). Ajattelin puna-valkoisen värityksen olevan ehkä liian pirteä, joten värjäsin valkoisen langan sinipuulla. Langasta tuli ehkä hieman liian vaaleaa, koska puolet koostumuksesta on alpakkaa. 



Pitkästä aikaa oli mielenkiintoista neuloa vaihtelevanpaksuisesta langasta, mitä en olekaan harrastanut sitten neulojanurani alkuaikojen (lukuunottamatta omia käsinkehruitani)! Kaikenkaikkiaan nämä huivit olivat kivoja toteuttaa, ainoa, mitä kadun, on etten tehnyt kumpaakaan liukuvärjätystä, Ravelryn nymphalideaprojektit ovat nimittäin täynnä ihastuttavia liukuvärjättyjä.



Malli: Nymphalidea by Melinda Vermeer, rav
Lanka: Drops Loves You III, punainen 75 g, sinipuuvärjätty 50 g
Puikot: 5,5 mm
Koko: yläreuna 122 cm