sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
5. luku, jossa bloggaajasta tulee amigurumi
Tähän mennessä profiilikuvanani on ollut pelkkä punainen lankakerä, ja halusin sen olevan jotain vähän mielikuvituksellisempaa. Niinpä minun täytyi tehdä itsestäni amigurumi! Löysin linkkivinkin pääsiäisen aikaan Jatta soheltaa-blogista, joka puolestaan oli löytänyt ohjeen täältä (ohje italiaksi ja englanniksi).
Tämä minikokoinen amigurumi on siis tehty muovikindermunan päälle virkaten. Hiukset ovat oma versioni, sillä alkuperäisessä ohjeessa, jossa oli tehty eläimiä, ei niitä luonnollisesti ollut. Lopuksi koko komeus liimattiin muovimunan päälle. Minulle oli muuten uusi tuttavuus, että nykyisissä yllätysmuovimunissa on sarana, puolikkaita ei siis saa kokonaan irti toisistaan. Varmaan taas joku EU-direktiivi määrännyt. Tässä työssä siitä oli kuitenkin vain hyötyä.
Yleensä en ole kovin innostunut amigurumeista, mutta tämä minun oli pakko tehdä. Pidän amigurumia varsin onnistuneena, vaikka lopputulos ei olekaan yhtä söpö kuin alkuperäisissä. No, minä en muutenkaan ole yhtä söpö kuin esim. ankka, possu ja pöllö noissa alkuperäisissä. Vanhempani tunsivat heti amigurumin minuksi ;)
tiistai 24. huhtikuuta 2012
4. luku, jossa esittelen tuck-jakun
Tällä hetkellä minulla on koulussa neulekoneella työn alla punainen jakku äidille. Jakku on muuten sileää neuletta, mutta hihansuut, helma ja napituskaitale ovat kertosilmukkaneulosta (tuck stitch). Jakku kertosilmukoineen on kokonaan omasta päästä.
Vaikka kertosilmukkakuvio onkin yksinkertainen, tein yli 10 mallitilkkua, joilla hain mieleistäni neulosta. Joka kerta, kun olin saanut yhden neulosmallitilkun tehtyä, keksin kaksi tapaa lisää, joilla ko. neulosta voi parantaa. Näistä kahdesta tavasta yksi toimi neuloksena, jonka jälkeen keksin jälleen kaksi neulosta lisää, joita piti kokeilla. Minusta alkoi jo tuntua keksineeni ikiliikkujan. Onneksi elektronikoneella ohjelmointi sujuu nopeasti naputellen.
Lanka on Sandnes Mini Duett, 55 % puuvilla ja 45 % merinovilla, ja mielestäni sen kanssa on ollut mukava työskennellä. Olen tähän asti tehnyt vain villasta (tai villa-polyamidi -sekoitteista), joten päätin laajentaa lankakokemusrepertuaariani tällaisella pehmeällä laskulla. Lanka ja siitä tehty neule ei säikyttele viatonta neulekisälliopiskelijaa venymällä koneessa puolta pitemmäksi kuin olisi tarve ja asettuu helposti mittoihinsa, kun kappaleen kastelee.
(Viittaan tässä tapaukseen, kun tein ensimmäistä neulepaitaani koneella teetee Pallaksesta. Hiha oli kokonaan pitsiä, ja otettuani sen koneesta ja testattuani käsivarteeni se riitti pituudeltaan hyvin peittämään keskisormeni. Se oli kuitenkin kaavoitettu ranteeseen ulottuvaksi. Ehdin jo säikähtää, mutta onneksi kasteltuani hihan ja aseteltuani sen mittoihinsa siitä tuli juuri niin pitkä kuin pitikin.)
Tehtyäni nyt hihat, takakappaleen ja toisen etukappaleen muutama solmu on tullut vastaan, mutta onneksi useimmat ovat olleet sellaisia, ettei lanka ole ollut poikki. Yksi luokkakavereistani teki harmaasta Mini Duettista paidan ja hänelle sattui jokin maanantaierä, sillä kerät olivat täynnä solmuja.
Langan väri on tummanpunainen (4219). Sen ihka ensimmäisen koneneulontapaidan Pallaksesta tein myös punaisesta, joka oli lähes sama sävy. Vaikka punainen onkin ehdottomasti lempivärini, minusta tuntuu, että ainakin tätä sävyä taidan välttää tulevaisuudessa. Ei makeaa mahan täydeltä.
Huomatkaa, miten tuck saa neuleen alareunan aaltoilemaan! Lopuksi aion huolitella reunat virkkaamalla.
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
3.luku, jossa teen syrjähypyn
Tämä on neuleblogini kolmas postaus, ja teen jo nyt syrjähypyn ruokablogien puolelle. Havaitsin tänään, että kotitonttu ei ollut käynyt kaupassa, ja jääkaapissa oli varsinaisista ruoka-aineista vain purjon vihreä osa. Pakastimesta löytyi pussi itämaisia wokvihanneksia. Ei lihaa, kanaa tai kalaa missään. Onneksi jääkaapissa oli lisäksi currytahnaa ja kalakastiketta. Säilykkeistä löytyi kookosmaito. Niinpä sovelsin omasta päästä itämaisen kasvisliemen.
Itämainen kasvisliemi
nuudelien kera
1 purjon vihreä osa
öljyä
6 tl punaista currytahnaa (keskitulista)
1 ps (450 g) itämaisia wokvihanneksia (pakaste)
1 prk (400 ml) kookosmaitoa
1 rkl kalakastiketta
loraus sitruunamehua
(cayennepippuria, chiliä tms.)
Pese purjo ja suikaloi se. Kuullota purjo ja currytahna öljyssä kattilassa. Lisää jäiset wokvihannekset ja jatka kuullotusta. Lisää kookosmaito, kalakastike ja sitruunamehu. Keitä tovi ja tarkista maku. Jos liemi ei ole tarpeeksi tulista, lisää cayennea tai chiliä. Tarjoa nuudelien tai riisin kera.
Jotta tämä ei kokonaan menisi pelkän ruuan puolelle, niin kuvassa kulhon alla on patalappu, jonka tein kerran punontakurssilla. Se on pujoteltu sisalnarusta ja värjätty kattilassa Dylonin nappiväreillä. Ainakin yksi ohje, jossa on käytetty sormivirkattua matonkudetta, löytyy osoitteesta http://siksaksis.blogspot.com/2011/07/punomista-ja-sormivirkkausta.html
torstai 19. huhtikuuta 2012
2. luku, jossa esittelen blogikissaehdokkaan nro 1
Olen ehdottomasti kissaihminen, ja on harmillista, ettei minulla ole omaa kissaa. Siispä tältä blogiltakin puuttuu blogikissa. Mutta, jotta blogi ei tyystin jäisi kissattomaksi (eikös neuleblogissa kuulu olla kissa tai useampi?), aion kuitenkin aina silloin tällöin esitellä kissaehdokkaan, jossa saattaisi olla ainesta oikeaksi blogikissaksi. Kissaehdokas voi olla paitsi oikea, elävä kissa, myös tehty puusta, keramiikasta, langasta, kankaasta, pahvista yms.
Ensimmäisen blogikissaehdokkaan paikka kuuluu itseoikeutetusti entiselle kissalleni Simballe, joka on valitettavasti ollut autuaammilla hiirestysmailla pian yhdeksän vuotta.
Simba tuli meille ollessani 7-vuotias. Vuotta aikaisemmin paappani oli hankkinut itselleen sisäkissan. Sisäkissa tarkoittaa tässä tapauksessa (maaseudulla) kissaa, joka on kesy ja kulkee mielensä mukaan pihalle ja sisälle sekä saa ruokansa sisältä. Paapan maatilalla kuljeskeli hiirien perässä useampikin kissa, mutta ne olivat villejä, ja eliminoivat tehokkaasti kaikki kissoja rakastavan pikkutytön lähestymisyritykset.
Heti kun ruskearaidallinen kissa (nimeksi sille annoin Ruusunen, huomaatte varmaan vahvan Disney-vaikutuksen) oli tullut paapalle, hän ilmoitti, että "Sitten kun tämä saa pentuja, niin sinä saat yhden!" Voin vain kuvitella miten selkäni takana vanhempani puristelivat päätään, huusivat äänettömästi EI ja tekivät torjuntaeleitä. (Kissasta kun on vaivaa.)
Seuraavana keväänä jaoin huomioni ja ihasteluni kahdelle urospennulle, Oliverille ja Simballe. Oliver oli oranssiraidallinen ja lyhytkarvainen, kun taas Simban kohdalle oli sattunut erikoisempia geenejä. Henkilö, jolta paappa oli saanut aikoinaan Ruususen, kertoi, että sen suvussa on usein yksi poikanen pentueesta pitkäkarvainen. Niinpä Simbakin oli puolipitkäkarvainen ja harmaa-musta-valkokirjava. Muutaman kissakirjan selailun jälkeen totesimme siinä olevan norjalaista metsäkissaa.
Kesän lopulla -vanhempien vastustusyrityksistä huolimatta- Simba muutti meille viettämään kissanelämäänsä puolet ajasta ulkona ja puolet sisällä. Sen päivät kuluivat hiirestäen, iltapäivällä se otti nokkaunet isäni kanssa hänen tultuaan töistä, välillä tuijottaen ulos ikkunasta ja välillä loikoillen sopivasti läksykirjani päällä. Se luuli varmasti tekevänsä isälleni suuren palveluksen nuolemalla hänen päätään, jossa oli muutaman millin sänki). Isähän ei itse ulettunut päälakeaan nuolemaan ;) Kuulemma karhea kieli ei tuntunut mitenkään hyvältä. Onneksi Simba ei kokeillut sitä perheen naisväkeen, meillä kun on pitemmät tukat. Äidin kissa säikäytti useasti, kun hänen keittiössä ollessaan huone pimeni äkisti. Kissa siellä vain hyppäsi ulkona ikkunalaudalle pyytäen päästä sisään.
Blogikissaehdokkaan nro 1 plussat ja miinukset:
+ oikea kissa
+ kerrassaan mainio lajinsa edustaja
+ erittäin rakas
- siirtynyt jo manan majoille
Blogikissan etsintä päättyy, kun löydän ehdokkaan, joka ei saa yhtään miinusta.
PS. Tässäkin olisi ainesta blogikissaehdokkaaksi:
http://www.digisilm.ee/loomad/amur/pesakaamera.html
Linkistä pääsee livekameraan, josta voi seurata Tallinnan eläintarhan amurinleopardia kolmine pentuineen.
Ensimmäisen blogikissaehdokkaan paikka kuuluu itseoikeutetusti entiselle kissalleni Simballe, joka on valitettavasti ollut autuaammilla hiirestysmailla pian yhdeksän vuotta.
Simba tuli meille ollessani 7-vuotias. Vuotta aikaisemmin paappani oli hankkinut itselleen sisäkissan. Sisäkissa tarkoittaa tässä tapauksessa (maaseudulla) kissaa, joka on kesy ja kulkee mielensä mukaan pihalle ja sisälle sekä saa ruokansa sisältä. Paapan maatilalla kuljeskeli hiirien perässä useampikin kissa, mutta ne olivat villejä, ja eliminoivat tehokkaasti kaikki kissoja rakastavan pikkutytön lähestymisyritykset.
Heti kun ruskearaidallinen kissa (nimeksi sille annoin Ruusunen, huomaatte varmaan vahvan Disney-vaikutuksen) oli tullut paapalle, hän ilmoitti, että "Sitten kun tämä saa pentuja, niin sinä saat yhden!" Voin vain kuvitella miten selkäni takana vanhempani puristelivat päätään, huusivat äänettömästi EI ja tekivät torjuntaeleitä. (Kissasta kun on vaivaa.)
Seuraavana keväänä jaoin huomioni ja ihasteluni kahdelle urospennulle, Oliverille ja Simballe. Oliver oli oranssiraidallinen ja lyhytkarvainen, kun taas Simban kohdalle oli sattunut erikoisempia geenejä. Henkilö, jolta paappa oli saanut aikoinaan Ruususen, kertoi, että sen suvussa on usein yksi poikanen pentueesta pitkäkarvainen. Niinpä Simbakin oli puolipitkäkarvainen ja harmaa-musta-valkokirjava. Muutaman kissakirjan selailun jälkeen totesimme siinä olevan norjalaista metsäkissaa.
Kesän lopulla -vanhempien vastustusyrityksistä huolimatta- Simba muutti meille viettämään kissanelämäänsä puolet ajasta ulkona ja puolet sisällä. Sen päivät kuluivat hiirestäen, iltapäivällä se otti nokkaunet isäni kanssa hänen tultuaan töistä, välillä tuijottaen ulos ikkunasta ja välillä loikoillen sopivasti läksykirjani päällä. Se luuli varmasti tekevänsä isälleni suuren palveluksen nuolemalla hänen päätään, jossa oli muutaman millin sänki). Isähän ei itse ulettunut päälakeaan nuolemaan ;) Kuulemma karhea kieli ei tuntunut mitenkään hyvältä. Onneksi Simba ei kokeillut sitä perheen naisväkeen, meillä kun on pitemmät tukat. Äidin kissa säikäytti useasti, kun hänen keittiössä ollessaan huone pimeni äkisti. Kissa siellä vain hyppäsi ulkona ikkunalaudalle pyytäen päästä sisään.
Blogikissaehdokkaan nro 1 plussat ja miinukset:
+ oikea kissa
+ kerrassaan mainio lajinsa edustaja
+ erittäin rakas
- siirtynyt jo manan majoille
Blogikissan etsintä päättyy, kun löydän ehdokkaan, joka ei saa yhtään miinusta.
PS. Tässäkin olisi ainesta blogikissaehdokkaaksi:
http://www.digisilm.ee/loomad/amur/pesakaamera.html
Linkistä pääsee livekameraan, josta voi seurata Tallinnan eläintarhan amurinleopardia kolmine pentuineen.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
1. luku, jossa perustan blogin
Pitkään haaveiltuani minäkin päätin perustaa oman neuleblogin. Tämä on ollut ajatuksena jo useamman vuoden, varmaan siitä lähtien kun tutustuin blogien ihmeelliseen maailmaan vuoden 2005 kieppeillä. Syntyessäni olin 2 viikkoa myöhässä lasketusta ajasta ja tuo viive näyttää vain kertautuneen vuosien saatossa.
Olen 24-vuotias neulekisälliopiskelija sekä ohjaustoiminnan artesaani vuosimallia 2011. Uuvuttava lista käsityötekniikoistani löytyy tuolta sivupalkista. Blogissani aion kertoa niistä kaikista, mutta pääpaino lienee neuleilla.
Erityisesti sydäntäni lähellä ovat neuleiden lisäksi kaikki muut lankatekniikat ja lankojen värjäys happoväreillä sekä kasviväreillä. Otsikkokuvassani on valikoima kasvivärjättyjä lankojani, joista neuloin resorikaulahuivin.
Viimeisin valmiiksi saatu työni on viereisessä kuvassa neulakinnastekniikalla toteuttamani patalappu. Opin neulakinnastekniikan jo vuosi sitten artesaanikoulutukseni aikana, mutta se ei ottanut tulta alleen ennen kuin nyt. Olin Lahdessa Kissojen yössä, ja pääsin oppimaan tekniikan uudelleen Lankadontin ihmeellisen asiantuntevalla opastuksella. Tuohon patalappuun otin mallia hänen kolmivärisestä pipostaan. Omalaatuisena design-elementtinä lapun keskellä on pyöreä rengas (ei se ole virhe, vaan design-elementti).
Olen 24-vuotias neulekisälliopiskelija sekä ohjaustoiminnan artesaani vuosimallia 2011. Uuvuttava lista käsityötekniikoistani löytyy tuolta sivupalkista. Blogissani aion kertoa niistä kaikista, mutta pääpaino lienee neuleilla.
Erityisesti sydäntäni lähellä ovat neuleiden lisäksi kaikki muut lankatekniikat ja lankojen värjäys happoväreillä sekä kasviväreillä. Otsikkokuvassani on valikoima kasvivärjättyjä lankojani, joista neuloin resorikaulahuivin.
Viimeisin valmiiksi saatu työni on viereisessä kuvassa neulakinnastekniikalla toteuttamani patalappu. Opin neulakinnastekniikan jo vuosi sitten artesaanikoulutukseni aikana, mutta se ei ottanut tulta alleen ennen kuin nyt. Olin Lahdessa Kissojen yössä, ja pääsin oppimaan tekniikan uudelleen Lankadontin ihmeellisen asiantuntevalla opastuksella. Tuohon patalappuun otin mallia hänen kolmivärisestä pipostaan. Omalaatuisena design-elementtinä lapun keskellä on pyöreä rengas (ei se ole virhe, vaan design-elementti).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)