52. luku, jossa pyörteillään

Hähää, joulukuu on ohitse ja selvisin siitä! Tutkintotyö vei erittäin tehokkaasti kaiken ylimääräisen ajan ja sitten tuli itse Joulu. Tutkintotyöksi tein tilkkupeiton, joka ansaitsee myöhemmin ihan oman postauksensa. Ihan vielä en saanut tutkintoa lävitse, vaan sitä pitää täydentää mm. lisäämällä poikkileikkaus -ja tasokuvat, mitä sitten lienevätkään. Minulla oli muutenkin nyt vähän erilainen joulu, sillä vanhempani lähtivät Thaimaahan ja itse menin mummun ja sedän luo joulua viettämään. Olin niin kiireinen, että en edes yksinäisyyttä ehtinyt tuntemaan :-P

Isälle tein joululahjaksi perinteiset huopatossut omalla ohjeellani (ensimmäinen koskaan tekemäni neuleohje by the way!). (Monta vuotta sitten tein hänelle myös tossut, mutta nyt niissä oli "jo" reiät.) Huopasiani katsellessa huomasin minulla olevan aika vähän miesvärisiä lankoja, joten päätin tehdä raitatöppöset. Siksi muutin tossun alkuosan ainaoikein-osan sileäksi neuleeksi, jotta saisin siistit raidat. Silmukoita loin 60 s ja tein kumpaakin tossua yhtä aikaa tasona pyöröpuikoilla, ottaen langan sekä kerän sisältä että päältä.

Perinteinen ennen ja jälkeen kuva:

Alla huovuttamaton tossu, päällä vanha huovutettu tossu. En jaksanut kehitellä mitään rullautumista estävää rakennetta suuhun, joten ompelin siihen muovit tarkasti. Pesukone, 40 astetta ja kenkien päälle kuivumaan. Tässä tulos:

Malli: Hiljaista kuin huopatossutehtaalla by minä  itse, Ravelry
Lanka: Novita Huopanen, miesvärit, 183 g yhteensä
Puikot: 8 mm
Koko: miesten 42

Nyt minulla on vielä runsaasti Huopasta tyttöväreissä. Seuraavaksi minun täytyy kokeilla sen neulomista paljon ohuemmilla puikoilla, sillä niin kuulemma huovutetusta neulepinnasta tulee kauniimpi. (Olen tiennyt tuon jo kauan, mutta kummasti minulle tulee aina kiire tehdä huovutettavia neuleita, joten minulla ei ole aikaa tuhlattavaksi ylimääräisiin kokeiluihin ;)) Ja voisin kokeilla sitä johonkin ei-huovutettavaan neuleeseen, sellaiseen, mikä ei joudu kovaan hankaukseen.

Kiinnostuitko? Tässä aiemmin tekemiäni neulottuja huopatossuja.

Äidille ompelin kassin! Heti äidin ja isän lähdettyä matkalleen tehtiin Strömsössä mielenkiintoisella pyörretekniikalla (virvelteknik) patalappu. Hyvin harvoin haluan toteuttaa Strömsön projekteja, vaikka aina sen katsonkin, mutta nyt minun oli pakko päästä kokeilemaan. Ohje ruotsiksi videoineen löytyy Strömsön sivuilta ja itse jakso on vielä pari viikkoa katsottavissa Areenasta (siellä myös tekstitys).

Käytin mm. tilkkupeitostani ylijääneitä tilkkuja. Harmillista, etten osaa kuvata punaisia sävyjä. Kuvassa oranssilta näyttävä yksivärinen kangas on oikeasti peruspunainen ja ompelulankakin ihan punaista eikä kultaista. (Jouduin yhdistämään yksivärisen kankaan kahdesta palasta, siksi keskellä menee sauma.) Laukun muu kangas on kylmänpunaista huonekalukangasta ja vuori (jota ei näy kuvissa) vadelmanpunaista vanhaa verhoa. Toivottavasti tuo pyörre on sen verran sivussa, jotta näyttää siltä, että se on tarkoituksella laitettu sivuun, eikä vahingossa ;). Laukun kaavana käytin TiiQ:n blogin kautta löytämääni Reversible bagin kaavaa, jonka katkaisin hihnojen alusta.  

Kaverin pikkujouluissa tapasin myös pari blogikissaehdokasta, nimittäin sfinksikissa Lunan ja rexkissa Piikun: 

Onnellisten nukkuvien kissojen kera toivotan lukijoilleni hyvää uutta vuotta!

35. luku, jossa teen kissakortteja

Minulla on aina vähän omalaatuiset aikataulut, esimerkiksi paljastelen viikko sitten olleen ystävänpäivän kortit vasta nyt. Minulla oli inspiraatio hukassa käsintehtyihin kortteihin, ja niistä parista, jotka sain aikaan, en jaksanut edes ottaa kuvia. Totta kai inspis löytyi heti, kun olin tiputtanut postilaatikkoon nipun kaupasta ostettuja kortteja. Parin henkilön kortit olivat vielä onneksi lähettämättä, niin sain purettua ínspiraation niihin.

Selaillessani askartelutarvikkeitani (pelkille neuloja-ystävilleni selvennän, että paperiaskartelu-stash voi olla yhtä suuri ongelma kuin lanka-stash) löysin jonkin ulkomaalaisen lehden mukana tulleita valmiita kuviollisia korttipohjia. Luonnollisesti valitsin  kissapohjan, joten tässä yhtenä ryhmänä blogikissaehdokas nro 5!

Mustan kissan kuviopaperi on musta, jossa nuo kukkakoukerot ovat samettipintaisia. Huomatkaa myös hopeainen paperi "kolmossivulla". Tämä kortti lähti kummille. Korttipohjien etiketissä oli toteutusehdotus, jossa kissalle oli lisäksi leikattu erilaisesta paperista raidat ja liimattu silmät, mutta mielestäni tämä oli hyvä näin. 

Samettikuvioisesta paperista jäi tietenkin negatiivikuva, joten hyödynsin sen yksiosaiseen korttiin äidille. Vaaleanpunainen paperi on ammoisina aikoina vesiväreillä värjäämääni, ja olen ripotellut siihen pikkuisen suolaa, kuten silkinmaalauksessa tehdään.

Kun olin kerran levittänyt kaikki paperini ympäri yksiötä, niin onnekseni muistin pian olevan mummuni syntymäpäivä. Ja mihinkä sitä hyvää kissakorttipohjaa

vaihtamaan, joten tein kolmannenkin kortin samalla muotilla. Paperi on tällä kertaa luonnonvalkoista, jossa kiiltäviä kultaisia kuvioita. Tähän korttiin yritin kovasti keksiä sopivaa paperia raidoiksi, mutta en löytänyt sopivaa. Kuka olisi arvannut, että kultasävyjäkin on niin monta?

Ja sain minäkin kortteja, muun muassa tämän ihanan (punaisen!) kortin Anulta ja Lauralta. Kortin virkattu sydän on Anun Valentines Heart (rav).

Lopuksi poikkean ystävänpäiväteemasta tällä isäni serkun vauvalle tekemälläni kortilla. Tämä vauvanvaatteet pyykkinarulla -malli on klassikko, mutta luulen, että en ole vielä sitä toteuttanut. Seipäät ovat coctailtikkuja ja lanka kalalankaa. Potkupuku ja ruokalappu moniväristä ääriviivatarraa, jonka olen liimannut erilliselle marmoroidulle paperille ja terästänyt vielä puuväreillä. Liimasin potkupuvun korttiin yläosastaan kaksipuolisella teipillä ja keski -ja alaosistaan 3D-liimatyynyillä. Puvun keskiosassa käytin vielä paksumpia liimatyynyjä kuin alaosassa, niin näyttää, että vaate lepattaa tuulen voimasta narulla. Ruokalappu myös yläosasta kaksipuolisella teipillä ja alaosasta liimatyynyllä kiinnitettynä. Ruohikkoa vihreää paperia ja taivaan sinistä terästin vahaliiduilla. Näin värit eivät mielestäni vaikuta yhtä kovilta kuin pelkät yksiväriset alueet.

24. luku, jossa on terveisiä Kreetalta!

 Äitini täytti vuosia, joten koko kolmen hengen suurperheemme lähti viikoksi Länsi-Kreetalle, Hanian alueelle. Koko reissu meni oikein mukavasti, säätkin suosivat (vain yhtenä päivänä satoi, kuulemma oli kolmas kerta toukokuun jälkeen), ja muutenkin kaikki meni mukavasti ouzoa tai rakia siemaillessa (ouzo = anisviina, raki = paikallinen pontikka).



Käsityökannalta retki oli varsin köyhä, menomatkalla lentokoneessakin parilla rivillä aloitetun neuleen purin kotona ja lankakauppaa ei löytynyt. Mutta tässä muutama etäisesti blogin aiheeseen liittyvä kuva:

Jonkun tilkkupeitto tuulettumassa ;)












Viinitilalla vitriiniin oli laitettu "Greek Macedonian Traditional Costume", vaikka mietinkin, että mitähän tekemistä Kreikan Makedonialla on Kreetan kanssa. Ehkä joku viinitilan perheestä oli sieltä kotoisin? Valitettavasti puku lienee rekvisiittakamaa, sillä samassa tilassa oli myös vanhat kangaspuut, jotka olivat hyvin riisuttua mallia ja päälle heitelty viitteellisesti kangastuotteita.







Ao. kuvassa roomalaisaikainen mosaiikkilattia.

Lisäksi monessa matkamuistopaikassa oli myytävänä erilaisia sulatuslasisia koristeita. Olisin halunnut ottaa pari kuvaa vinkiksi, mutta en sitten kehdannut. (Pääsin ihan pikkuisen joskus kauan sitten kokeilemaan, ja haluaisin kokeilla kunnolla.) Ostin kuitenkin matkamuistoksi itselleni pienen lasisateenvarjon. Tuota onkin sitten kiva katsella sisätiloissa, kun pihalla sataa räntää vaakasuoraan. Lisäksi mukaan lähti ensi vuoden seinäkalenteri Kreetan maisemista, mutta ei mitä tahansa maisemia, vaan George Meisin kuvaamia, jotka ovat kaukana tavallisista turistirantakuvista!

Ja eihän neulojan etelänmatkasta kertova postaus olisi mitään ilman kissaa! Joten tässä blogikissaehdokas nro 4! (Niitä ei ole ollutkaan sitten toukokuun.)

Plussat:

- vaikutti erittäin ystävälliseltä
- hieno poseeraus

Miinukset:

- Finnair, tulli ja vanhempani vastustivat.
- Kissakin olisi varmasti vastustanut, jos olisin yrittänyt viedä sen lämpöiseltä Kreetalta blogikissaksi Suomeen, jossa sisälämpötilakin on alhaisempi kuin Kreetan ulkolämpötila.

11. luku, jossa on menovinkki

Näin ensi alkuun kerron, että vanhan opinahjoni 

Kankaanpään opiston  

perinteinen kevätnäyttely 

su klo 12-20 ja ma klo 9-20. 

Luvassa runsaasti oppilaiden erilaisia kädentaidontöitä. Suosittelen erittäin kovasti kaikille, jotka ovat vähänkin kiinnostuneet muistakin kädentaidoista kuin neulomisesta. Jotain osviittaa todennäköisesti edustettuina olevista kädentaidoista näet vilkaisemalla tuohon sivupalkkiin. Näyttely on ilmainen. Ainakin aikaisempina vuosina siellä on ollut myös kahvila ja opiskelijoiden myymälä, joissa maksuvälineenä käteinen. En tiedä, mitä he ovat tänä vuonna järjestäneet, mutta ainakin viime vuosina on ollut lisäksi erilaisia työpajoja yms. aktiviteetteja.

Minua harmittaa kovin, että en pääse sinne, sillä maanantai valittiin meille näyttöpäiväksi ja tuskinpa autottomana onnistuu tuollainen 300 kilometrin matka julkisilla sunnuntaina. Etenkin kun siellä perillä olisi tarkoitus ehtiä myös olemaan. Jahka tästä menen nukkumaan ja herään, niin sunnuntaipäivästä tulee varmaan helvetill... siis mielenkiintoinen, kun valmistelen juttuja näyttöä varten. Tekstit ja kuvat naputtelin jo perjantaina, mutta vielä on paljon muuta, kuten tuotteiden viimeistelyä jäljellä. Tänä päivänä en jaksanut tehdä yhtään mitään, ja suurin saavutukseni oli, että pyöräilin kauppaan ostamaan suklaata.

Mutta pois  kaikki kurja narina, sillä tässä tulee blogikissaehdokas numero 3! Olen jo hiljalleen alkanut pakkailla (= siis siirtelemään kamoja vähän parempaan järjestykseen), ja tämä tuli vastaan. Ohje on jommassa kummassa Tiina Karttusen ja Riikka Santosen kirjoista Helmitöiden vuosi tai Hurmaavat helmityöt. Aloitin kissan jo kauan sitten, vuoden 2008 alkupuolella, mutta menetin vähän intoani, kun sen niskaan ilmaantui ammottava aukko. Kissa jäi keskeneräiseksi useaksi vuodeksi, kunnes Kankaanpäässä opiskellessani pääsin valinnaisaineviikolla itsensä Santosen pitämälle helmikurssille. Siihen asti helmet eivät olleet liikauttaneet minua juuri suuntaan tai toiseen, mutta tuo kurssi oli yksi opiskelutaipaleeni parhaimmistoa. Harmillista, kun en ole saanut aikaiseksi harrastaa niitä enemmän omalla ajalla. Jahas, kappaleen verran tekstiä ja taas alkoi narina. Takaisin asiaan. Helmien sisällä kulkee ohut metallilanka ja helmet ovat mustia ja valkoisia siemenhelmiä. Jos joku haluaa kuulla tarkempia kokoja ja mittoja, niin voin nekin kaivaa esille. 

Blogikissaehdokkaan plussat ja miinukset:

+ 3D

+ vinkeä

+ pienet yksityiskohdat, joissa oli ohjeen tekijä pysähtynyt oikeasti miettimään kissan rakennetta

+ voi asetella erilaisiin asentoihin ja siitä voi ottaa röhnötyskuvia blogiin kuten oikeasta kissastakin

- se niskan ammottava aukko on yhä siellä

Muistiin itselle:

- opettele käyttämään kameran makrokuvausta
- opettele tekemään kuvankäsittelyllä kollaaseja, jottei tarvitse tapella Bloggerin kanssa
- harkitse sanontaa "vähemmän on enemmän", ja miten sen voisi soveltaa blogikuviin

6. luku, jossa toivotamme riemukasta vapunpäivää!

Lähdin vapuksi vanhempieni luo kotipaikkakunnalleni Pohjanmaalle. Kaiken huipuksi koko vappuviikko on meillä vieläpä etäviikko, joten teen kouluhommia kotoa käsin (en jaloin). Tähän oli tarkoitus laittaa kuva, jossa olisi näkynyt pitkälti aakeeta laakeeta, mutta näin alkukeväästä kaikki on vielä niin harmaanruskeaa, että niistä kuvista tuli kovin masentavan näköisiä. Saatte tyytyä jokimaisemaan sillan varjon kera.

Kun toiset aloittavat vappuna grillauskauden, niin minä aloitin värjäyskauden. Syksyllä keräsin isäni kanssa 1800 grammaa verihelttaseitikkejä, jotka pakastettiin. Nyt ne olivat sulaneet, joten keittelin niistä värjäysliemen ja huomenna aion tehdä itse värjäyksen. Vinkki: älkää yrittäkö keitellä verihelttaseitikkejä sisällä, sillä niiden haju on aika, yhm, voimakas. Itse keittelin grillimökissämme ja tuuletuksesta täytyi pitää ahkerasti huolta.



Blogikissaehdokas nro 2

Vanhempieni tietokoneelta löytyi valokuvia, jotka otin joskus tutkiskellessani vanhoja käsitöitäni. Koska blogikissaehdokkaan ei tarvitse olla elävä, esittelen askarteluvinkkinä pahvisen kissan. Ja tämä kissa on vaaaanha. Olen tehnyt sen päivähoidossa ollessani alle 5v. (Tai siis vanhuushan on suhteellista, sanon nyt kaikille, jotka loukkaantuivat luokitellessani 20 vuoden takaisia asioita vanhoiksi.) Koko kissa lienee tehty enimmäkseen päivähoitajan hyvin suurella avustuksella. Kissan jalat on kiinnitetty haaraniiteillä, joten kun kissaa vie sopivasti jotain pintaa pitkin, se näyttää kävelevän. Lapsuudestani muistan, että haaraniittejä käytettiin vähintään joka toisessa askartelussa. Nykyään niillä on kai skräppäyksen myötä jokin hieno nimi, mutta haaraniittejä ne minulle ovat.

2. luku, jossa esittelen blogikissaehdokkaan nro 1

Olen ehdottomasti kissaihminen, ja on harmillista, ettei minulla ole omaa kissaa. Siispä tältä blogiltakin puuttuu blogikissa. Mutta, jotta blogi ei tyystin jäisi kissattomaksi (eikös neuleblogissa kuulu olla kissa tai useampi?), aion kuitenkin aina silloin tällöin esitellä kissaehdokkaan, jossa saattaisi olla ainesta oikeaksi blogikissaksi. Kissaehdokas voi olla paitsi oikea, elävä kissa, myös tehty puusta, keramiikasta, langasta, kankaasta, pahvista yms.

Ensimmäisen blogikissaehdokkaan paikka kuuluu itseoikeutetusti entiselle kissalleni Simballe, joka on valitettavasti ollut autuaammilla hiirestysmailla pian yhdeksän vuotta.

Simba tuli meille ollessani 7-vuotias. Vuotta aikaisemmin paappani oli hankkinut itselleen sisäkissan. Sisäkissa tarkoittaa tässä tapauksessa (maaseudulla) kissaa, joka on kesy ja kulkee mielensä mukaan pihalle ja sisälle sekä saa ruokansa sisältä. Paapan maatilalla kuljeskeli hiirien perässä useampikin kissa, mutta ne olivat villejä, ja eliminoivat tehokkaasti kaikki kissoja rakastavan pikkutytön lähestymisyritykset.

Heti kun ruskearaidallinen kissa (nimeksi sille annoin Ruusunen, huomaatte varmaan vahvan Disney-vaikutuksen) oli tullut paapalle, hän ilmoitti, että "Sitten kun tämä saa pentuja, niin sinä saat yhden!" Voin vain kuvitella miten selkäni takana vanhempani puristelivat päätään, huusivat äänettömästi EI ja tekivät torjuntaeleitä. (Kissasta kun on vaivaa.)

Seuraavana keväänä jaoin huomioni ja ihasteluni kahdelle urospennulle, Oliverille ja Simballe. Oliver oli oranssiraidallinen ja lyhytkarvainen, kun taas Simban kohdalle oli sattunut erikoisempia geenejä. Henkilö, jolta paappa oli saanut aikoinaan Ruususen, kertoi, että sen suvussa on usein yksi poikanen pentueesta pitkäkarvainen. Niinpä Simbakin oli puolipitkäkarvainen ja harmaa-musta-valkokirjava. Muutaman kissakirjan selailun jälkeen totesimme siinä olevan norjalaista metsäkissaa.

Kesän lopulla -vanhempien vastustusyrityksistä huolimatta- Simba muutti meille viettämään kissanelämäänsä puolet ajasta ulkona ja puolet sisällä. Sen päivät kuluivat hiirestäen, iltapäivällä se otti nokkaunet isäni kanssa hänen tultuaan töistä, välillä tuijottaen ulos ikkunasta ja välillä loikoillen sopivasti läksykirjani päällä. Se luuli varmasti tekevänsä isälleni suuren palveluksen nuolemalla hänen päätään, jossa oli muutaman millin sänki). Isähän ei itse ulettunut päälakeaan nuolemaan ;) Kuulemma karhea kieli ei tuntunut mitenkään hyvältä. Onneksi Simba ei kokeillut sitä perheen naisväkeen, meillä kun on pitemmät tukat. Äidin kissa säikäytti useasti, kun hänen keittiössä ollessaan huone pimeni äkisti. Kissa siellä vain hyppäsi ulkona ikkunalaudalle pyytäen päästä sisään.

Blogikissaehdokkaan nro 1 plussat ja miinukset:

+ oikea kissa
+ kerrassaan mainio lajinsa edustaja
+ erittäin rakas

- siirtynyt jo manan majoille

Blogikissan etsintä päättyy, kun löydän ehdokkaan, joka ei saa yhtään miinusta.

PS. Tässäkin olisi ainesta blogikissaehdokkaaksi:
http://www.digisilm.ee/loomad/amur/pesakaamera.html
Linkistä pääsee livekameraan, josta voi seurata Tallinnan eläintarhan amurinleopardia kolmine pentuineen.