58. luku, jossa neulotaan virtahepo

(Olen ihan hiljaa jälleen kerran pitkäksi venähtäneestä bloggaustauostani, ja toivon, ettei kukaan huomaa...)

Neulekisällivuoteni oli kaoottista aikaa WIP-rintamalla. Ideoita tuli ovista ja ikkunoista, ja kaikkia piti päästä heti kokeilemaan. Puhumattakaan siitä, että aina välillä piti saada helppo neule oppitunnilla neulottavaksi tai bussimatkalle. Bussimatkasta sai alkunsa myös eräs virtahepo. Mietin uutta helppoa neuletta bussiin, kun huomasin kirjahyllystäni minua tuijottavan syyllistävästi jo kauan sitten ostamani Sarah Keenin Knitted Wild Animals -kirja, josta en ollut neulonut vielä mitään. Lanka-arkussani minua tuijotti syyllistävästi monta kerää Novitan Samosta, jotka ostin neulojaurani alkuaikoina (koska Vilén sai halvalla ja en ollut yhtä anti-pastellinen kuin nykyään). Niinpä yhdistin nämä kaksi syyllistävää asiaa, eivätkä ne mulkkaa minua enää yhtään niin pahasti.

Kirjan eläimet eivät ole yksi-yhteen aitojen eläimien kanssa, vaan niitä on tyylitelty. Pidän erityisesti raajoista, sillä ne ovat jokaisella eläimellä erilaiset (eikä vain tyyliin "ruskeat pötkylät apinalle ja oranssit tiikerille). 15 eläimen joukosta löytyy mm. leijona, pingviini ja oma lempparini pahkasika ;) Ohjeissa kaikki kappaleet neulotaan tasona, mutta kuka niitä saumoja jaksaa ommella? Muutin siis kaikki kappaleet, korvia lukuunottamatta, 3,5 mm sukkapuikoilla neulottaviksi. Tein myös muita viimeistelyä helpottavia ratkaisuja, kuten vartalon silmukoiden poimiminen suoraan ala-osan (eli persustan) silmukoista.

Puikkokooksi valitsin vähän pienemmän mitä Samokselle suositellaan, jotta täyte pysyisi piilossa. Puuvilla-akryylinen lanka ei antanut käsialalle yhtä paljon anteeksi kuin villa, joten puikkojen vaihtokohtaan tuli selkeästi erottuvat pystyraidat. Mutta vanha kunnon kastelu pelasti jälleen tilanteen.

Malli: Hippo by Sarah Keen, Knitted Wild Animals

Lanka: Novita Samos, 117 g

Puikot: 3,5 mm

Kirjonnan tein Novita Tennesseellä seuraten tarkasti kirjan ohjeita, minulla kun ei ole tasainen kirjontajälki oikein hanskassa. Hippo valmistui lopulta toukokuussa ja heinäkuussa sen sai serkkuni uudenuutukainen vauva, joka ei tosin ymmärtänyt lahjastaan vielä mitään ;)

56. luku, jossa esittelen vinksahtaneita lankoja

Hupsistakeikkaa, bloggausväli venähtikin yhtäkkiä lähes kolmeksi kuukaudeksi. Olen huomannut, että mitä kauemmin tauko kestää, sitä vaikeampi on saattaa itsensä takaisin oikeanlaiseen kirjoitusvireeseen. Kun taas monta juttua lyhyellä aikavälillä kirjoittaessani teksti syntyy kuin itsestään. Bloggaustaukoni aikana olen neulonut tavalliseen tahtiini ja valmistakin on tullut, mutta tässä luvussa en vielä niitä esittele, syystä että päättelykeiju ei asu meillä. Mutta tärkeintä on, että nyt olen back in business. 

Muistatteko vielä taannoisen bloggaukseni Veljekset Keskisen lankatarjonnasta? Tässä hieman päivitystä, pääsin käymään siellä alkukuusta. Sitä pikkuista Taito-Shoppia ei enää ole, mutta sen poissaoloa lieventi lehtiosastolta löytynyt Knitter´s Magazine! Lisäksi löysin kirjaosastolta lähes ilmaiseksi käsityökirjoja. Kirjat olivat muistaakseni 1-5 €.

Lankaosastolla ei ollut enää hörhelölankoja, sen sijaan neonvärit porskuttivat edelleen. Merkeistä paikalla edelleen perusNovita, Gründl ja Madame Tricoten akryylit. Tässä muutama mielenkiintoinen uusi tuttavuus. 

Puuvilla-akryylinen SMC Sun City Protect UV-suojakertoimella.

Merino Blend Prints olisi ollut huokeaa 100 % merinoa, mutta väri ei oikein natsannut, vaikka olisihan tästä voinut tehdä vaikka jollekin vauvalahjan.  

Gründlin Cotton Quick -puuvillalanka.

Moppari-kierrenarua.

Siinä olivat mielenkiintoiset uudet tuttavuudet. Seuraavat langat ovat mielenkiintoisia, mutta varsin vinksahtaneella tavalla. Mielestäni jotkut langat voisi kyllä jättää tekemättä. Vannoutuneiden luonnonkuitufriikkien kannattaa nyt lopettaa lukeminen, sillä seuraavat kuvat saattavat aiheuttaa hengenahdistusta ja silmien sokeutumista.

Gründlin Flash -neonlanka. Sisältö niin keinokuituinen, että kerä natisi kuin pakkaslumi, kun otin sen käteeni. Laitoin äkkiä takaisin hyllyyn. Valkoinen läiskä on oikeasti tuota neonkeltaista.

Madame Tricoten Shiny polyester-lurexia. Tästä ei tekokuidummaksi voi mennä. Varsinkin vihreä näyttää joulukuusenköynnökseltä ja siltä se myös tuntuu. Ainoa mihin pystyn tämän kuvittelemaan on extra-blingi joulukranssi sen kuusenköynnöksen lisäksi.

Arvaatteko, mitä lankaa ostin? Luultavasti ette. Ei, en ostanut neonlankaa vaan vihreää ja keltaista 7 veikkaa! Minä, joka inhoan keltaista ja vihreää en käytä. Kyllä, ihan itseäni varten ostin. Saattepa vielä nähdä. Ei ihan ensi luvussa, mutta tulevaisuudessa (tällä kertaa ette joudu odottamaan kolmea kuukautta!).

54. luku, jossa päätuntuma ei enää ahdista

Neulojien yötä tiiraillessa päätin blogata viime aikoina valmistuneet neuleet. Lokakuussa löysin Hepsin blogin kautta 1898 Hat -mallin. Pipossa on nerokas rakenne, ensin neulotaan kaksinkertainen reunus korvaläppineen, minkä jälkeen poimitaan silmukat toisesta reunasta ja neulotaan tavalliseen tapaan sileää. Kaiken huipuksi kaksinkertaisessa reunuksessa on keskellä 3 joka toisella kerroksella neulomatta nostettavaa silmukkaa, mikä saa reunuksen taittumaan kivasti ja samalla neulomatta nostetut silmukat kiristävät reunaa, jolloin pipo pysyy erityisen hyvin korvilla. 

Valitsin työhön 4 mm pyöröpuikot, syystä että tuo koko oli ainoa, josta minulla oli kätevät 40 cm pyöröt. Koko neulomisen ajan pelkäsin, että piposta tulee liian pieni ja yritinkin jo muistella, että mitkäs tahot ne välittävätkään lastenkokoisia neuleita tarvitseville. Pipon valmistuttua päätuntuma oli aika ahdistava, mutta tapojeni mukaisesti kastelin neuleen. En ymmärrä, miten olen selvinnyt monta vuotta neulojan urallani, ennen kuin opin kastelun merkityksen! Nyt pipo rentoutui niin, että siitä tuli juuri sopiva, ei liian kireä, mutta ei myöskään liian löysä. Annoin pipon isälle ja hän kovasti kiitteli sen lämpöisyyttä. 

Malli: 1898 Hat by Kristine Byrnes, Ravelry
Lanka: 7 veljestä ruskea, 75 grammaa
Puikot: 4 mm

Viime vuoden puolella käväisin taas mummulassa kehräämässä, tuloksena navajokerrattua siansaparoa. Valkoinen lanka oli mummun vuosia sitten kehräämää säiettä, ja keltaoranssipunainen Evillan hahtuvalankaa. Harjoitusta harjoitusta... Rukin rullalle jäi vielä toinen mokoma keltaoranssipunaista lepäämään.

Mutta, vaikka lanka olisikin ns. epäonnistunutta, sitä voi silti käyttää johonkin työhön. Näin se on pois lankavarastosta ja työ opettaa virheiden sietoa ja myöhemmin työtä katsoessani huomaan (toivottavasti) kuinka paljon olen kehittynyt. Siispä neuloin patalapun. Olin jo aikaisemmin tehnyt tässä luvussa esittelemästäni mustavalkoisesta navajokokeilusta keskeltä aloitetun neliön. Se oli kuitenkin niin ohut, että se jäi odottamaan toistakin puolta. Nyt tein tuosta valkoisesta siansaparosta samankokoisen neliön. Yhdistin neliöt virkkaamalla. Mustavalkoinen lanka oli paljon paksumpaa kuin valkoinen, joten jouduin tekemään hieman omaa sovellusta.

Valkoista lankaa oli vielä jäljellä, joten suuntasin katseeni reunukseen. Vanhan kunnon reunuskirjan sijaan muistin ostaneeni Tampereen messuilta kirjan 150 neulottua reunapitsiä ja muuta koristetta. Sieltä valikoitui malli nro 28 Linnunsilmä. Toisin kuin ohjeessa, nostin ulkoreunan ensimmäisen silmukan neulomatta. Liitin reunuksen neuloessani virkattuun reunaan.

48. luku, jossa nauretaan caccaralle

Jatkoa viime luvusta.

Karnaluksista suuntasimme läheiseen Kangadzungeliin, sillä terminaalissa jaetussa Viron matkailulehdessä oli sinne -50 % alennuskuponki (myös Karnaluksin kanssa samassa talossa oli kangaskauppa, mutta siellä en käynyt). Olin kuitenkin niin ihmeissäni Karnaluksin ostoksistani, että en yhtään keksinyt, mitä olisin kangaskaupasta voinut ostaa. Lopulta ostin mielikuvituksekkaasti punaista puuvillatrikoota. (Arvata saattaa, että nyt oman maan kamaralla on tullut sata asiaa mieleen, mitä kangasta olisi pitänyt ostaa.)



Kangadzungelista suuntasimme hotelliin, jonne jotkut jäivät paikkailemaan unitilannetta, mutta minä lähdin kolmen kaverin kanssa vieressä olleeseen Sadamarkettiin. Olin kyllä kuullut, että kyseessä on järkyttävä poropaikka, mutta piti sitten itse mennä asia toteamaan. Tunsin äkisti matkanneeni Thaimaahan, sillä paikan sisusta oli aivan kuin sieltä; vieri vieressä myyntiloostereita, seinät täynnä piraattituotteita, myyjät nykimässä hihasta heti jos erehtyi katsomaan johonkin muualle kuin kattoon, siellä täällä varsin hävyttömiä alusvaatteita. Mutta joka pilvellä on hopeareunus, jopa Sadamarketillakin, nimittäin kakkoskerroksen vironvillakauppa! Ostin vyyhdin liukuvärjättyä kaksisäikeistä, eli Aade Long Artistic 8/2, värissä Red. Tuolta nettisivulta katsottuna lanka näyttää tylsän punaruskealta, mutta paikan päällä huomasin siinä oleva myös violettia, mikä pelasti tilanteen!

Sadamarketista selvittyämme suuntasimme vanhaan kaupunkiin, jossa hetken pyörittyämme hakeuduimme ravintola Olde Hansan terassille odottamaan muita matkaseuralaisiamme, meillä oli nimittäin sinne pöytävaraus. Syöminen tapahtui keskiaikaiseen tapaan täysin kynttilänvalossa (mikä aiheutti hieman ongelmia menunlukemisen kanssa), ja ruoatkin olivat kovasti keskiaikaishenkisiä. Itse söin arabianhärkää ja jälkiruoaksi ruusuvanukasta. En ole kyllä koskaan syönyt ruusua, mutta ruoka maistui erehdyttävästi siltä. (Seurueessamme herätti hilpeyttä monen jälkiruoan kohdalla lisukkeena ollut "caccara", esimerkiksi "Pyhän Johanneksen caccara"!)

Seuraavana aamuna aikaisen aamiaisen jälkeen (menimme syömään 10 min aamiaisen alun jälkeen, ja melkein kaikki ruoat olivat jo loppuneet! Suomalaiset kiristelivät murhanhimoisina hampaitaan kun kahvikin loppui.) lähdimme kaverieni kanssa muutamaksi tunniksi kaupungille. Talsimme takaisin hotellille huoneenluovutukseen, jonka jälkeen osa porukasta lähti takaisin Karnaluksiin ja osa, minä mukaan lukien, suuntasi Virukeskukseen (olisin varmasti saanut aikani ja etenkin rahani kulumaan toisellakin käynnillä Karnaluksissa, mutta ajattelin näin olevan parempi). Harhailin hetken matkatovereitteni kanssa Virukeskuksessa, mutta lähdin omille teilleni kaikkien lapsellisten suunnattua lastenvaateosastolle.

Löysin kirjakaupan! Olisin halunnut jäädä sinne asumaan! Ensimmäisessä kerroksessa oli käsityökirjaosasto ja toisestakin kerroksesta löytyi kirjoja (englanninkielisiä), jotka kiinnostivat yli kaiken käsityöläistä. Mielessä kävi, että olisin hakenut kaikki matkaseuralaisenikin sinne, mutta aika alkoi olla jo kortilla, ja olen huomannut, etteivät kaikki jaa yhtä intohimoista suhtautumista kirjoihin. Valitettavasti kirjojen hinnat olivat hyvinkin Suomen luokkaa.

Ja ne ostokset? Käsityöjutuista ostin Nicky Epsteinin Knitting in circles (kerrassaan ihana kirja, jossa ohjeita eri vaikeusasteisiin neulottuihin ympyröihin ja muutamiin asusteisiin ja asuihin) sekä Designer Knitting -lehden numeron Early Autumn 2013.  Tuliaisiksi äidille ostin Eesti Käsitöö -liikkeestä kukkakuvioiset kirjotut villasormikkaat, joita varten ostin vielä satamasta Muhu -kuviollisen paperikassin (virolaiset osaavat hyödyntää perinteiset käsityökuvionsa!). Itselleni matkamuistoksi raitaisen kangasrintamerkin, lieneekö jonkin kansallispuvun raidoitus?

Laivaan meno lähestyi, mutte ensin koko porukka kerättiin takaisin bussiin ja ajettiin Super Alkoon. Muutama muukin suomalainen matkaseurue oli keksinyt saman ajatuksen ja sisällä tunsin pinnani kiristyvän, kun eteenpäin meno oli kuin tervassauintia ja harmaapäiset eläkeläiset jäivät kärryineen keskelle käytävää tuijottamaan halpaa viinaa suu auki. Ei ollut myöskään hyvä ajatus hakea isän tuliaisbrandyä kaupan viimeisestä nurkkauksesta ja sitten yrittää takaisin liköörien luo kassajonojen läpi. Mutta vain kuolleet kalat uivat virran mukana.

Laivamatka sujui kommelluksitta, laivassa oli mukavan tyhjää ja rauhallista. Helsinkiin tultuamme jännitimme, kiinnostuuko tulli meistä. Kuvittelin itsekseni, kuinka levittäisin kaikki lankaostokseni tullin pöydälle, ja selittäisin tullimiehen pyörryksiin, kuinka tämä lanka oli vain niin ja niin paljon, entäs sitten tämä, villa-silkki-kashmiria, todellinen löytö! Mutta ilmeisesti tullimiehet aavistivat kohtalonsa ja päästivät meidät menemään pysäyttämättä.