torstai 13. joulukuuta 2012

6. luukku: Teepussitaittelu





6. luukkua varten verestin vanhan taitoni, johon tutustuin ensimmäisen kerran Ihan itse -sivuston askartelufoorumilla 2000-luvun puolivälissä. Teepussitaittelun (Tea bag folding) kehitti hollantilainen Tiny van der Plaas, joka kaipasi ideaa sisarensa syntymäpäiväkorttiin ja ajatuksissaan taitteli kädessään ollutta teepussia. Teepussilla tarkoitetaan tässä tapauksessa teepussin värikästä paperista suojapussia, ei itse teen sisältävää pussia ;).













Taittelua varten teepusseista leikataan neliön muotoisia paloja. Yhteen ruusukkeeseen tarvitaan yleensä 8 samanlaista neliötä, joten teepussejakin on oltava kahdeksan. Lisäksi malleja löytyy ainakin ympyröille, suorakulmioille ja kahdeksankulmioille.

Jos et kuitenkaan juo teetä tai et jaksa kerätä, ei hätää! Suuressa maailmassa teepussitaittelu on jalostunut niin, että saatavilla on myös arkkeja, joissa on valmiita neliökuvioita. Niitä löytyy myös netistä, esimerkiksi hakusanalla free printable tea bag folding tiles . 









Teepussitaitellut ruusukkeet sopivat tähtimäisyydessään hyvin jouluun, ja niitä voi käyttää esim. korteissa ja kuusenkoristeissa. Yksi ruusuke vie jonkin  verran aikaa, mutta ruusukkeiden teko kannattaa liukuhihnoittaa ja tulos on vaivan arvoinen!












Käyttämäni ruusukkeen ohje löytyy täältä sekä täältä, nimellä 1st Variation for Basic Fold #2.

Sama ruusuke on myös Paperiaskartelun ideakirjassa.
Sekä Youtubessa.


Lisää tietoa teepussitaittelusta ja erilaisia malleja löydät esim:

Lehtipollon leikekirja

Handcrafted Greetings

Tea Bag Folding








Tämä ohje kuuluu Mci:n blogin 1/2-joulukalenteriin, jossa julkaisen joka toinen päivä käsityö/askartelu -aiheisen vinkin tai ohjeen joulun odotukseen tai ihan muuten vain. Voit tehdä ohjeillani niin monta tuotetta kuin haluat ja lahjoittaa niitä ystäville, sukulaisille ja kylänmiehille. Älä kuitenkaan tee tuotteita myyntiin. Lisätietoa 1/2 joulukalenterista löydät tämän kirjoituksen lopusta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti