keskiviikko 23. toukokuuta 2012

12. luku, jossa minusta tulee virallisesti neulekisälli


Maanantaiset näytöt menivät hienosti! Koko luokka pääsi läpi, vaikka monilla oli suuria epäilyksiä siitä! Käytännössä näyttö tapahtui niin, että olimme keränneet kukin omalle paikallemme näytteitä osaamisestamme, kuten esimerkiksi valmistuneita neuleita. Lisäksi oli monenmoista kansiota, kuten esimerkiksi kansio, jossa oli neuleen jälkikäsittelyistä (värjäys, huovutus, yms.) tehtyjä mallitilkkuja, sekä kirjallisia dokumentointeja neuleiden valmistusprosessista. Paikalle tuli kolme näytönarvioijaa, jotka sulkeutuivat luokkaan ja karkottivat meidät opiskelijat neulekoneluokkaan hermoilemaan. Sitten meidät kutsuttiin yksitellen luokkaan haastatteluun, jossa meiltä testattiin mm. ergonomia ja tekijänoikeudet. Aikaisemmin keväällä meillä oli näytön ensimmäinen osa, joka oli melkein samanlainen, mutta ilman haastattelua.

Koko luokka on nyt oikein helpottunut näyttöjen ollessa onnellisesti ohitse. Laiskottelemaan ei kuitenkaan voi vielä ryhtyä, sillä yhdellä jos toisella on vielä monenmoista neuletta kesken. Tänään sen sijaan oli havaittavissa, että monikaan ei enää pingota niin kovaa, mistä olikin tuloksena monta pudonnutta silmukkaa yms. Minä esimerkiksi tein kuusikulmion, jossa oli seitsemän kulmaa.

Harmillisesti en voi esitellä mitään valmistuneista neuleistani, koska ne ovat vielä salaisia. Sen sijaan näytän kuvan kiivi-linnusta, jolla minä todistin ymmärtäväni myös englanninkielisiä ohjeita (kyllä, sekin piti osoittaa). Tein linnun jo syksyllä 2010, jolloin tarvitsin helpon ohjeen bussimatkalle Habitare-messuille. Löysin vain 3 mm puikot, mitkä olivat hieman liian pienet Novita Jussille. Sormet tulivat kipeiksi, mutta ainakin pinta on nyt tiivis. Huomatkaa, miten fiksusti ohjeen tekijä on lisännyt niskaan lyhennettujä kerroksia tuomaan muotoa ja miten mukavasti ruskea Jussi väripilkkuineen sopii kiiviin.

Malli: Crazy Kiwi Bird by Hannah Kaminsky (rav)
Puikot: 3mm
Langat: Novita Jussi (ruskea) 26 g ja Novita 7 veljestä (keltainen)

Ilmoittauduin taas mukaan Kesäyön hullutukseen, mikä olikin nimensä mukaisesti silkkaa hullutusta. Minulla on edelleen 21 UFOa, joista 5 viime vuoden KYHistä. Ja näin minä vapaaehtoisesti kerään itselleni lisää?! Pöpi mikä pöpi.

7 kommenttia:

  1. Onnea uudelle neulekisällille!

    VastaaPoista
  2. Onnea valmistumisen johdosta! Tuo kiivi on niin suloinen, että kelpaisi blogimaskotiksikin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Hmm, jospa jätänkin blogikissaehdokkaat pois ja otan tilalle blogikiivin? Miten originellia!

    VastaaPoista
  4. Onnea kisällille; seitsenkulmainen kuusikulmio irrotti kivat hihitykset :-D. Kyselit LazyKatyn istuvuudesta hartioille, mihin vastaan, että mun mielestä nuo voimakkaasti kaartuvat huivit on paljon helpompi pukea kuin peruskolmiot. LaiskaKatia voi vielä mukavasti muokata vähän eri muotoon pingottaessa riippuen siitä, miten jyrkän kaaren haluaa. Suosittelen lämmöllä!

    VastaaPoista
  5. Moikka kollega - näin se vuosi meni taas niin että hurahti....
    Näkyy vielä ensi viikolla, vihoviimeisenä päivänä!

    VastaaPoista