44. luku, jossa väriä lisätään hitusen

Jatkoa viime luvusta...

Värjättyäni jäljellä olevan langan värjäsin siis huivin valmiin reunuksen. Tiesin, että en luultavasti saisi luotua täsmälleen samaa purppurasävyä reunukseenkin, joten päätin tarkoituksella tehdä reunuksesta hieman eri värisen. Joten purplen lisäksi laitoin liemeen hitusen sinistä. No, sitä meni sitten hieman enemmän kuin hitusen, ja väristä tuli violetimpi kuin olin suunnitellut. Mutta on se hyvä näinkin. Huuhdeltuani reunuksen levitin sen kuivumaan pyyhkeelle suunnilleen niihin mittoihin, mitä se oli ollut ennen kastelua (165 cm x 10 cm). Muuten reunus olisi voinut venähtää aika pitkäksi.

Reunuksen kuivuttua pääsin jatkamaan huivia poimimalla silmukat reunuksesta (helppoa, ainaoikeinreunasta poimin joka toisen silmukan). Sitten oli muutama helppo oikein tai nurin kerros sekä yksi pitsikerros. Mutta sitten alkoikin hauskuus, kun tuli pintaneuleen aika (siihen on muuten olemassa errata-tiedosto, linkki Ravelryssa), se oli nimittäin aika... mielenkiintoinen. Asiaa ei auttanut se, että ekan päivän yritin tihrustaa pienen pientä kaaviota. Toisena päivänä tulostin sitten niin ison kaavion kuin sai. Sen jälkeen neulomiskokemus olikin huomattavasti miellyttävämpi ja nyt jo ymmärsikin jotain mallineuleen kulusta. Mallissa siis neulotaan keskelle huivia ja aloitetaan mallineuleen teko keskeltä. Jokaisen kerroksen lopussa otetaan aina muutama silmukka lisää työhön. Ei siis lyhennettyjä vaan pidennettyjä kerroksia.

Lopultakin ehdin aloittaa myös kesän kasvivärjäyskauden! Pakastimesta löytyi vielä verihelttaseitikkejä, ja koska olen kokonaan siirtynyt niiden kuivatukseen, niin ne piti tietenkin tuhota. Värjäys vähän venyi ja liemi ehti jo hieman homehtua, joten kuumensin sen kiehumispisteeseen, mikä tappaa homeitiöt. Päästyäni lopulta värjäämään tuloksena oli aika mieto sävy! Sävy on lähempänä oranssia kuin punaista. En laisinkaan valita, mutta mistähän tämä mahtoi johtua? Aiemmin värjätessäni pakastetuilla seitikeillä sain aikaan paljon voimakkaamman tuloksen. Toisaalta silloin minulla oli seitikkejä lähes kaksinkertainen määrä. Vai vaikuttiko liemen homehtuminen?

Lankoina teetee Pallas (80 % villa ja 20 % polyamidi)ja Kauhavan Kangasaitan Lykke (85 % villa, 15 % polyamidi). Lykke yllätti, sillä se värjäytyi epätasaisesti (valitettavasti se ei näy hyvin kuvassa, ylempi on kuitenkin Lykke). Langassa on siellä täällä yksi säie pieneltä matkalta vaaleampi kuin  muut. Onko villa ja polyamidi karstattu ennen kehräystä epätasaisesti sekaisin? Vai onko langassa jäljellä jotain öljyä tms. valmistustököttiä? Yleensähän langat kehotetaan pesemään ennen värjäystä, jotta niissä oleva lampaanrasva yms. ei estäisi värin kiinnittymistä. Käytännössä en ole sitä jaksanut tehdä, koska käyttämäni langat ovat aika teollisia, ja näin ei ole vielä koskaan käynyt. Kokeilen värjätä lisää Lykkeä ja katson, kuinka käy. Toivottavasti se epätasaisuus näkyisi sitten valmiissa neuleessakin ;) (Minä olen niin hyvä suggestoimaan itseni, että tällaista lankaahan minä juuri halusinkin.)

Lisäksi värjäsin peruskauralla, tai siis keltasipulinkuorilla, tällaisia lankoja: ylhäällä harmaa pohjalanka, sen alla valkoinen pohjalanka, kaksi alinta jälkiliemestä (valkoinen pohjalanka).

Olin tässä pitkän aikaa kotivahtina (lue: kastelin kukkia ja perustin keittiöön salaa värjäysstudion) vanhempieni luona, kun he olivat purjeveneellä Ruotsissa! Eilen vähän ennen aamuseitsemää he olivat kotilaiturissa ja hain heidät sitten päivällä. Mutta tässä tärkeimmät, eli tuliaiset:

Kaksi kerää Järbon Raggia, ruotsinkielinen käsityölehti ja teetä ihanassa peltipurkissa. Harmi, kun tietokoneissa ei ole hajuliitännäistä, tee nimittäin tuoksuu ihanalta! (Maraboun suklaa ei päässyt kuvaan asti.) Lehdessä MbyM (=Made by Me) on mm. mielenkiintoisia malleja, joissa on yhdistelty eri paksuisia lankoja, sekä sabluunalla kuvioituja neuleita! Lisäksi pikku juttu Louise Walkerista erikoisine neulottuine peruukkeineen. 

43. luku, jossa en jaksa odottaa

Uusimmassa Knitter´s lehdessä oli ihanan Seafoam shells -huivin ohje. Halusin nopeasti itselleni neuleen, jota voisin tehdä pitkän matkan yhteen menoon. Esimerkillisenä neulojana tutkin lankavarastoni ensin ja törmäsin varastossani erittäin kauan marinoituneeseen Novita Mayaan. Löysin   langan neulojaurani alkuaikoina kirpparilta 2000-luvun puolivälissä ja lanka oli jo silloin vanhaa (kertokaa, jos tiedätte, milloin tätä on ollut kaupoissa!). (Nykyään, kun tiedän, mikä on turkiskuoriainen, miettisin kahdesti, ennen kuin ostan lankaa kirpparilta. Onneksi tämän langan mukana ei tullut mitään kylkiäisenä.)

Lanka on ylellisen kuuloisesti 70 % Superfine Alpakkaa ja 30 % Highland Wool-villaa. Siinä on kaksi säiettä, joiden kierteet vaihtelevat eläväpintaisesti. Etiketissä lukee vielä ylpeästi, että "Made in Finland." Tietenkään ei voi tietää, että mikä on kotimaisen työn osuus, mutta joka tapauksessa lanka painii aivan eri sarjassa kuin Novitan nykyiset akryylilangat! Lanka olisi ollut malliin sopivasti merellisen vaaleansinistä, mutta vaaleansininen kauteni on jo kauan sitten ollut ohitse. Olinkin jo kauan suunnitellut värjääväni tämän.

En kuitenkaan jaksanut odotella sopivaa värjäyshetkeä, joten neuloin huivin reunuksen ensin. Ohje alkoi että "Luo 15 s ja toista kaavion 1 kerroksia 1-32 17 kertaa." Siinä vaiheessa ajattelin, että hoh hoijaa, taitaa tulla pitkänsitkeä neule. Mutta reunus osoittautuikin oikein mielenkiintoiseksi, eikä minulla ollut ollenkaan vaikeuksia saada reunus valmiiksi. Reunuksessa tapahtuu kaikenlaista koko ajan, on lisäyksiä, kavennuksia ja langankiertoja. Neulepinnat ovat ainaoikeaa ja itse simpukoissa olevan pinta lienee turkkilaisneulosta.









Kun olin saanut reunuksen (60 g) valmiiksi tavoitinkin jo oikean värjäyshetken. Vyyhtesin jäljellä olevan langan (132 g) ja värjäsin sen Ashfordin happovärillä nimeltä purple. Langasta tuli ihanan purppuraista. Merellinen teema jatkuu, sillä purppuraahan saatiin kotiloista! Koska langan säikeissä on kireitä ja löysiä kohtia, väri on imeytynyt niihin erilailla (sitä oli haasteellista saada vangittua kuvaan).

Olikin muuten hyvä, että en värjännyt kaikkea lankaa kerralla ennen huivin aloittamista. Pieneen värjäyskattilaani (7 l) olisi tullut tungosta, jos olisin yrittänyt saada kaiken n. 190 g mahtumaan sinne väljästi. Toisaalta tästä langasta tuli muutenkin epätasaista, niin ehkäpä se ei olisi haitannut... Värjäsin myös huivin reunuksen, mutta siitä lisää ensi luvussa!

42. luku, jossa välipalaillaan

Juhannusterveiset!

Olen kärsinyt isosta neulejumista, kun jo aikaisemmin mainitsemani Borough-lapaset eivät päättele itseään. Annoin sitten itselleni ukaasin, että uutta isompaa neuletta en aloita, ennen kuin olen päätellyt Boroughit. Tulos? Boroughit ovat edelleen päättelemättä, mutta minulla on kasa pikku töitä valmiina.

Eräänä iltana huomasin olevani vanhempieni luona ja ettei minulla ollut neuletta laisinkaan! Niinpä virkkasin patalapun langanjämistä. Hieman inspiraatiota hain Käden taidot -kirjasarjan kolmannesta osasta (vaaleanvihreäkantisesta). Kirjava kanervanvärinen lanka on Gjestal Frostia ja violetti tuntemattomaksi jäänyttä jämää. Virkkasin lappuun myös taustapuolen, koska oli niin ohut. Yhteensä 30 g lankaa (kumpaakin jäi sellaiset 30 senttiä, tipalle meni.

Lisäksi virkkasin tiskirätin omasta päästä. Tietenkin kun se tuli omasta päästä, niin se on hieman sekavan oloinen. Novita Suvi, 100 % puuvillaa, 34 g.

Omat dominosydämeni ovat osoittautuneet hyviksi välipalaneuleiksi. Siispä tekaisin sellaisen ruudullisena. Kussakin ruudussa on 13 silmukkaa ja ne on neulottu tavallisten dominotilkkujen tapaan. 4 neliötä ja sitten niiden sivuista on poimittu korvat tavalliseen tapaan. 5 g dk-vahvuista lankaa.

Hyvä välipala on ollut myös (jo aika kauan sitten) Anun Valentines heart, tähänkin käytetty jämälankoja 6 g edestä.

Pienistä töistä isoimpana olen tehnyt äidilleni Suvi Simolan Mustikkapipon. Käytän harvoin samaa ohjetta kahta kertaa, mutta Mustikka on niin kaunis ja mielenkiintoinen, että täytyihän se toteuttaa toisenkin kerran :) Tein itselleni viininpunaisen pipon vuoden 2011 lankahamsterien aikaan. 7 veljestä 51 grammaa.

41. luku, jossa varjostetaan

Paljon on vettä virrannut läheisessä joessa sitten viime kirjoituksen - sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Säästän teidät kuitenkin tulvakuvilta ja menen suoraan blogin varsinaiseen aiheeseen. Neulerintamalla on ollut hivenen hiljaista, sillä jo ainakin kuukausi sitten sain valmiiksi Borough -lapaset, jotka toteutin raidallisena. Muu aika onkin sitten mennyt siinä, että olen päätellyt suunnilleen kaksi langanpäätä illassa ja ihmetellyt, että miksi ne loput langanpäät eivät päättele itse itseään.  Blogimaailmakin oman blogini ulkopuolella on jäänyt vähälle huomiolle -jos joku on ihmetellyt, miksi en enää kommentoi- ja kaiken kukkuraksi blogini 1-vuotissynttäritkin lipsahtivat ohitse! Saatan juhlia niitä vielä joskus myöhemmin tai sitten jätän kokonaan juhlimatta. Minun blogini, minun sääntöni. 

Mutta, olen tehnyt muita käsitöitä, sillä oikeassa asennossa olevien tähtien ansiosta pääsin lampunvarjostinkurssille! Kurssi kesti koko viime viikon ja siellä oli mukavaa. Sain valmiiksi yhden varjostimen ja toinen jäi kotiin jatkettavaksi. Kotikotini varastosta löysin vanhan yöpöydänlampun, jossa oli kukkakuvioinen vekkivarjostin. En ole laisinkaan tuollaisten romanttisten kukkakuvioiden ystävä, joten vekkivarjostin sai lähtöpassit. Olen nykyään hieman sisustanut asuntoani oranssi-puna-valkoiseksi, joten päädyin punaoranssikultasävyisiin perhospuuvillatilkkuihin. Yksikään tilkuista ei olisi ollut tarpeeksi suuri varjostimeen yksinään, joten - Tikkurilan mainoksen sanoin - siitä se ajatus sitten lähti. 

Ompelin tilkut umpimähkään toisiinsa kiinni, muokaten niitä sen verran, että suoristin kaikki toisiinsa ommeltavat reunat. Ommellessani jätin 1 cm saumanvarat, jotka myöhemmin kavensin 0,5 cm:iin. Sovitin tilkkuja aina välissä paperista leikattuun kaavaan (sille oli oma lasku- ja piirtokaavansa). Kuvassa toisiinsa ommellut tilkut, paperinen kaava ja lampunvarjostinmuovi (joka on muuten kallista ja vaikeasti saatavaa, jos joku kiinnostui). Lampunvarjostinmuovissa on toinen puoli sileä ja toisella puolella on liimapinta. Liimapintaa suojaa tuo ruudullinen suojamuovi. Varjostinmuovista leikkasin kaavan mukaisen palan, irrotin suojamuovin ja liimasin varjostinmuovin tilkkujeni nurjalle puolelle.

Reunat huolittelin kanttinauhalla ompelemalla koneella nauhan vain suoraan kiinni. Ulkoreuna meni hyvin, mutta jyrkkä sisäreuna päin metsää. Jouduin purkamaan koko sisäreunan ja ompelemaan sen uudestaan käsin. Enempää en mielelläni asiasta puhu ;) Sen tehtyäni olin niiiin kyllästynyt koko keltaiseen väriin. Minä en muutenkaan pidä keltaisesta, mutta tähän valitsin sen, koska sitä oli kankaassa muutenkin. Olen joskus yhdistänyt peruspunaisen ja peruskeltaisen ja tulos on ollut tosi tunkkainen, ja nyt pelkäsin, että varjostimellekin oli käymässä samoin. Lohduttauduin kuitenkin sillä, että nauhaan voisi aina sipaista hivenen tekstiilitussia. Lopuksi liimasin varjostimen kartioksi ja sytytin valot. Tadaa!

(Pahoittelen sekalaista taustaa.) Saumanvarojen kavennus puoleen senttiin oli tosi hyvä idea, sillä 1 sentin varat olisivat näyttäneet jo kauhean paksuilta.

Ohuet varjostimen läpi näkyvät varjot ovat lampun tukikehikosta, josta en valitettavasti tullut näpänneeksi kuvaa.

Pidän erityisesti tuosta pikku tilkkukolmiosta!

40. luku, jossa lapasista tuulee läpi

Muistatteko, kuinka luvun 37 lopussa lupasin julkaista lisää kuvia vanhoista käsitöistäni? Täältä pesee! Lisää muisteloita löysin Eilen tein -blogissa täällä ja täällä. Lisäksi internetin ihmemaailmasta löytyi Suomen käsityön museon tutkimus.

Nettiä selaillessa tuntuu, että kaikki nykyään neulovat ovat saaneet painajaismaisia kokemuksia koulukäsitöistä. Minun muistoni käsityötunneista ala-asteella 90-luvun lopusta ovat melko positiivisia, vaikka eivät ne kyenneet herättämään nykyistä suurta käsityöintoa. Minä olen tosin aina ollut kiltti tyttö ja jaksanut kiltisti neuloa hiljaa paikallani. Ymmärrän kyllä ettei se kaikilta onnistunut. Opettajat olivat ihan kivoja ja korottivat vain pikkuisen ääntään, kun yksi vilkas tyttö väänsi pitkän puikon 90 asteen kulmaan. Lisäksi minä olin kotoa ja perhepäivähoidosta perinyt jo jonkinlaista kädentaitoa. Eräs ystäväni voi varmaan kertoa kommenteissa meidän ala-astekäsitöiden nurjasta puolesta?

Jos jotain pieniä mallitilkkuja ei lasketa, niin ensimmäisen neuleeni tein kolmannella luokalla. Koko syksy (suunnilleen) kulutettiin käsityöpussia ommellen. Minä ja muutama muu, jotka ehdimme saada pussin valmiiksi ennen muita, saimme seuraavaksi työksemme neulotut kuutiot. Eli neulotaan 6 ainaoikeinneliötä, jotka ommellaan kuutioksi. Oma kuutioni oli ruotsinlipunvärinen. Nykyään harkitsisin hyvin tarkkaan, ennen kuin yhdistän kaksi pääväriä. Lopuksi kulmiin kiinnitettiin pienet kulkuset. En osannut tehdä kunnon solmua, joten ne aina välillä löystyivät ja aukesivat. Valitettavasti kuutiosta ei ole kuvaa, sillä se ei koskaan selvinnyt sille varmuuskopiointilevylle asti ja kerran säästäväisyyspuuskassa purin kuution kokonaan. 

Neljännellä luokalla koko luokka pääsi sitten kunnolla neulonnan kimppuun, kun saimme tehtäväksemme tossut. Malli oli hyvin yksinkertainen, ensin ainaoikeaa ja jossain vaiheessa vaihdettiin 1 o, 1 n -joustimeen. Kärkikavennukset, päälli- ja takasauman ompelu ja tossu oli koossa. Tietenkin se nyt kuulostaa yksinkertaiselta, mutta siihen aikaan tietenkin suuri saavutus. Lopuksi tein suuaukkoon vähintään kaksi pallotupsua/tossu. Tossut olivat hivenen löysät, joten nuo tupsut vetivät tossun jalassa ties kuinka päin, joten käyttömukavuus oli kaukana. Lopulta poistin tupsut ja kulutin tossut puhki (mahtoiko edes olla sukkalankaa?), mistä syystä niistäkään ei kuvaa.

Viidennellä luokalla vuorossa olivat sitten lapaset, harmaat itsesuunnittelemillani keltaisilla raidoilla. Tuo resori on nykyään katsoen aika hellyttävää, ei siis puhettakaan, että se vähän vetäisi kasaa, kuten resorin kuuluu. Ja pari kertaa 2 o, 2 n -rytmi on mennyt sekaisin. Tunsin itseni petetyksi, kun aina kehuttiin kuinka oikeat villaiset lapaset ovat niiiiin lämpimät, ja minulla tuuli niistä läpi. Nykyään ymmärrän, ettei yksinkertaisilla ja hieman löysään neulotuilla lapasilla ole asiaa 15 asteen tuuliseen pakkaseen pyöräilemään.

Kuudennella vuorossa olivat sitten ne kuuluisat sukat. Resorissa ei edelleenkään ole kehumista, mutta muuten nämä näyttävät yllättävän hyviltä. Tietenkin olen strategisesti sijoittanut toisen sukan toisen päälle, ettei kokoero näy. Kiilakavennukset on tehty juuri niin kuin koulun ohjeessa oli, eli kavennuskrs, neulo 1 krs, kavennuskrs, neulo 1 krs. En ole koskaan myöhemmin törmännyt noin lyhyeen kiilaan. Olisiko normaali kiilakavennus, jossa välikerrosten määrä kasvaa aina yhdellä, ollut liian vaikea? En hurjasti käyttänyt silloin sukkiani, sillä villasukat olivat vain jotain mitä laitettiin monoon tai luistimeen, ja muuten pärjäsin tavallisilla puuvillasukilla (nykyään tarvitsen villasukkia syyskuun alusta huhtikuun loppuun).  Neuleinnostukseni herättyä purin lapaset ja käytin osan langasta neulomalla sukkiin lisää pituutta, ja käytettyäni sukkia unisukkina ne odottavat nykyään parsimista. Ovat odottaneet jo useamman vuoden. Köh.

39. luku, jossa tapaan monta ihanaista neuleystävää!

Pitkän tauon jälkeen palaan taas asiaan! Minun viime viikonloppuni oli todella ikimuistoinen, lähdin nimittäin Lahden tienoille tapaamaan vanhoja neulekisälliystäviäni. Perjantaina matkustin Anun ja Lauran luo ja lauantaina lankakaupan sulkeuduttua ajelimme lähistöltä vuokratulle mökille. Paikalla oli 10 neulekisälliä ja sunnuntaina myös opettajamme sekä vielä yksi kisälli saapui! Ei huono osanottajatilanne!

Pst! Pitsi ja Palmikossa oli minun XOXO -neuletakistani tehty mallineule näytille! 

Ilta kului neuloen, syöden, neuloen, jutellen, syöden, saunoen, neuloen ja Aikuiset ystäväni -kirjaani täytellen. Kuten nimikin kertoo, niin kirja on kuten ala-asteelta tuttu ystäväkirja, mutta aikuisille. Olin ostanut sen aiemmin Lahdesta ja nyt pyysin kiltisti (eli ilmoitin, että mökiltä ei pääse pois, ennen kuin on siihen kirjoittanut), että kaikki täyttäisivät sen. Kirja sisältää myös hilpeyttä herättävän aikuistestin. Huomasimme porukkamme olevan varsin monipuolista; meistä löytyi sekä ihan vauva että tiukkanutturainen mummo. Ja noiden tasojen välissä oli monta erilaista variaatiota. 

Olimme yötä mökillä ja sunnuntaina tapaaminen oli -nyyh- ohitse. Itse olin Lahdessa lankakauppiaiden luona vielä maanantaihin, jolloin minunkin oli aika lähteä kotiin. Kova ikävä jäi, ja suunnittelimme jo seuraavaa tapaamista! (Tapaamisessa otin monta kuvaakin, mutta me kaikki arvostamme yksityisyyttämme niin, että saatte tyytyä hedelmäkarkkeihin.)

Linja-autoneuleena minulla oli Joko Knitsin Lina. Sen kanssa pääsi käymään vanhanaikaisesti, kun nappasin mukaan muutamat puikot ja arvoin niistä sitten 3,5 mm kantikkaat puikot käyttöön. (Ajattelin, että koska minulla normaalisti on löysähkönpuoleinen käsiala, niin ohjeen vaatimat 4 mm puikot olisivat liian isot.) Ja se mallitilkkuhan on höpöhöpöjuttu, kuka sitä nyt jaksaisi tehdä. 

Niin sitten kävi, että piposta tuli ihan liian pieni. Kokeilin sitä pienipäiselle Lauralle, ja hänellekin se oli liian pieni. Kotiintultuani kastelin sen ja neulepinta rentoutui hieman. Nyt pipo mahtuisi minulle, jos yhtään tykkäisin piposta, joka ei mene korville. Pitää tiedustella, joska pipo menisi kummini tyttärelle.

Malli: Lina by Johanna of Joko Knits

Lanka: Novita Wool (violetti 720) 37 g 

Puikot: 3,5 mm kantikkaat

Tietenkin suuressa maailmassa retkeillessä jotain piti ostaakin. Pääasiana tietenkin olivat langat  Pitsi & Palmikosta. Viikonlopun aikana A ja L aivopesivät minut ostamaan Sandnesin Alpakka Strompegarn -alpakkasukkalankaa. Ihan itse aivopesin itseni ostamaan Grundlin Hot Socks India -sukkalankaa, Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK:ta ja Schachenmayr Cataniaa. Ostokseni olivat aikamoista väriterapiaa! Mutta miksi lankavalmistajilla ja langoilla pitää olla niin vaikeita nimiä?

Korunosat ja helmet ovat ilmeisesti äskettäin avatusta Helmien talosta. Kangaskauppa Wexleriltä (Facebook-linkki) tarttui mukaan hitusen jouluista tilkkutyökangasta, johon on painettu neulepintakuvio!

En yleensä juoksentele lehdissä esiintyvien tuotteiden perässä, mutta innokkaana teenjuojana oli ihan pakko hakea Tea for Two -kangasta Eurokankaasta. Näin siitä kuvan maaliskuun Suuressa käsityölehdessä. Siitä tullee kappaverhot keittiöni ikkunaan. Väri on makuuni aika beige ja hahlea, mutta teeaihe korvaa puutteet.

38. luku, jossa minulla on joko kaksoisleuka tai struuma

(Keksi tähän jokin muu aloituslause kuin "Olen taas saanut valmiiksi yhden WIPin!")

Tammikuussa 2012 aloitin ex-tempore Lankakomeron Ambituksen. Lankana käytin neulekisällien pikkujouluissa yllätyspaketistani löytynyttä Austermann Bambou Softia (65 % merinovillaa, 35 % bambua). (Paketti oli peräisin BlueNunilta, kiitos paljon, ja tiskirättikin on jokapäiväisessä käytössä! Sekä ihanat patalappusi.)  Noihin aikoihin elin varsin kaoottista aikaa neulerintamalla, kaikki oli aloitettava nyt ja heti, joten arvata saattaa, että tämä ufoutui pitkäksi aikaa. Nyt WIPinpäättely-ja-itseään-niskasta-kiinni-ottamis-huumassani sain sen valmiiksi. Ja vielä on talvea jäljellä, niin ei tarvitse odotella käyttöönottoa!

Minulla oli lankaa kaksi kerää, ja neulomiseni oli pysähtynyt ensimmäisen kerän loppumiseen, koska en ollut osannut päättää, miten korkean tekisin kaulaosasta. Nyt asiaa tuumittuani päädyin aloittamaan lisäykset, sillä dekoltee-osa vie paljon lankaa. Kun toinenkin kerä alkoi loppua, sovitusten ja mittailujen jälkeen päätin jatkaa vielä neulomista. Selasin stashiani ja päädyin syksyllä verihelttaseitikeillä värjäämääni Novita Wooliin, jonka käytin kaksinkertaisena (vaikka olinkin suunnitellut sitä ihan toiseen projektiin). Dekoltee-osan piiri oli jo aika iso, joten koko 50 gramman kerä meni tuohon 4 cm korkuiseen reunukseen. Mutta onneksi nyt dekoltee oli tarpeeksi iso (niin iso, että kauluria voi pitää v-aukkoisen villakangastakinkin kanssa). Viimeiset kerrokset koettelivat hermoja, kun niiden neulominen kesti niin kauan.

Olin sitä mieltä, että kaulurin kaulaosakin tarvitsisi lisää pituutta, ja kaikenlisäksi kaulurin aloituksessa oli jotain häikkää. Joko puikkokokoni on vaihtunut välillä pienemmäksi tai sitten olen tahallani tehnyt aloituskerroksen paksummilla puikoilla, jotta se ei kiristäisi. No, nyt aloitus lörpötti rumasti. Purin sen ja jatkoin 1 o, 1 n -neuletta viime keväällä värjäämäälläni  kaksinkertaisella Novitan Bambinolla 6,5 cm. Tietenkin joustinneule siirtyi puoli silmukkaa pois paikoiltaa, mutta se ei haitannut, koska kohdassa oli muutenkin värinvaihto. Vaakasuuntaiset väkäset ovat design-elementti.

Malli: Ambitus by Lankakomero

Langat: Austermann Bambou Soft 100g, 

Novita Wool kaksinkertaisena 50 g, 

Novita Bambino kaksinkertaisena 24 g

Puikot: 3-4 mm

Olen tyytyväinen kauluriin, tällä lankojenvaihtomenetelmällä siitä olisi voinut tulla täysi susikin, mutta ilmeisesti minulle on jo kehittynyt jonkinlainen tunne selkäytimeen, että millainen paksuus kävisi. Bambou Soft oli silkinsileydessään mukava tuttavuus, vaikka ilmeisesti bambun takia resorini ei ole niin tasaista kuin täysvillaisella Woolilla. Bambou Softin jälkeen Wool ja Bambino tuntuivat kauhean karheilta, vaikka muuten miellän ne pehmeiksi. Bambinoresori näyttää epätasaiselta, kenties siksi, ettei minulla ollut käsillä sukkapuikkoja, vaan tein sen 40 cm pyöröillä.

Sen sijaan en ole tyytyväinen kuvatessa tapahtuneeseen ulkonäkökriiseilyyn. Luulin että tämähän on helppo kuvata, kun kyseessä on kauluri, saan vain rajata kasvot pois. Ensin sain aikaan kuvia nimeltä "Mci:llä on kaksoisleuka" ja suoristettua kaulani "Mci:llä on struuma". Onneksi sain lopulta otettua tällaisen kuvan: