40. luku, jossa lapasista tuulee läpi

Muistatteko, kuinka luvun 37 lopussa lupasin julkaista lisää kuvia vanhoista käsitöistäni? Täältä pesee! Lisää muisteloita löysin Eilen tein -blogissa täällä ja täällä. Lisäksi internetin ihmemaailmasta löytyi Suomen käsityön museon tutkimus.

Nettiä selaillessa tuntuu, että kaikki nykyään neulovat ovat saaneet painajaismaisia kokemuksia koulukäsitöistä. Minun muistoni käsityötunneista ala-asteella 90-luvun lopusta ovat melko positiivisia, vaikka eivät ne kyenneet herättämään nykyistä suurta käsityöintoa. Minä olen tosin aina ollut kiltti tyttö ja jaksanut kiltisti neuloa hiljaa paikallani. Ymmärrän kyllä ettei se kaikilta onnistunut. Opettajat olivat ihan kivoja ja korottivat vain pikkuisen ääntään, kun yksi vilkas tyttö väänsi pitkän puikon 90 asteen kulmaan. Lisäksi minä olin kotoa ja perhepäivähoidosta perinyt jo jonkinlaista kädentaitoa. Eräs ystäväni voi varmaan kertoa kommenteissa meidän ala-astekäsitöiden nurjasta puolesta?

Jos jotain pieniä mallitilkkuja ei lasketa, niin ensimmäisen neuleeni tein kolmannella luokalla. Koko syksy (suunnilleen) kulutettiin käsityöpussia ommellen. Minä ja muutama muu, jotka ehdimme saada pussin valmiiksi ennen muita, saimme seuraavaksi työksemme neulotut kuutiot. Eli neulotaan 6 ainaoikeinneliötä, jotka ommellaan kuutioksi. Oma kuutioni oli ruotsinlipunvärinen. Nykyään harkitsisin hyvin tarkkaan, ennen kuin yhdistän kaksi pääväriä. Lopuksi kulmiin kiinnitettiin pienet kulkuset. En osannut tehdä kunnon solmua, joten ne aina välillä löystyivät ja aukesivat. Valitettavasti kuutiosta ei ole kuvaa, sillä se ei koskaan selvinnyt sille varmuuskopiointilevylle asti ja kerran säästäväisyyspuuskassa purin kuution kokonaan. 

Neljännellä luokalla koko luokka pääsi sitten kunnolla neulonnan kimppuun, kun saimme tehtäväksemme tossut. Malli oli hyvin yksinkertainen, ensin ainaoikeaa ja jossain vaiheessa vaihdettiin 1 o, 1 n -joustimeen. Kärkikavennukset, päälli- ja takasauman ompelu ja tossu oli koossa. Tietenkin se nyt kuulostaa yksinkertaiselta, mutta siihen aikaan tietenkin suuri saavutus. Lopuksi tein suuaukkoon vähintään kaksi pallotupsua/tossu. Tossut olivat hivenen löysät, joten nuo tupsut vetivät tossun jalassa ties kuinka päin, joten käyttömukavuus oli kaukana. Lopulta poistin tupsut ja kulutin tossut puhki (mahtoiko edes olla sukkalankaa?), mistä syystä niistäkään ei kuvaa.

Viidennellä luokalla vuorossa olivat sitten lapaset, harmaat itsesuunnittelemillani keltaisilla raidoilla. Tuo resori on nykyään katsoen aika hellyttävää, ei siis puhettakaan, että se vähän vetäisi kasaa, kuten resorin kuuluu. Ja pari kertaa 2 o, 2 n -rytmi on mennyt sekaisin. Tunsin itseni petetyksi, kun aina kehuttiin kuinka oikeat villaiset lapaset ovat niiiiin lämpimät, ja minulla tuuli niistä läpi. Nykyään ymmärrän, ettei yksinkertaisilla ja hieman löysään neulotuilla lapasilla ole asiaa 15 asteen tuuliseen pakkaseen pyöräilemään.

Kuudennella vuorossa olivat sitten ne kuuluisat sukat. Resorissa ei edelleenkään ole kehumista, mutta muuten nämä näyttävät yllättävän hyviltä. Tietenkin olen strategisesti sijoittanut toisen sukan toisen päälle, ettei kokoero näy. Kiilakavennukset on tehty juuri niin kuin koulun ohjeessa oli, eli kavennuskrs, neulo 1 krs, kavennuskrs, neulo 1 krs. En ole koskaan myöhemmin törmännyt noin lyhyeen kiilaan. Olisiko normaali kiilakavennus, jossa välikerrosten määrä kasvaa aina yhdellä, ollut liian vaikea? En hurjasti käyttänyt silloin sukkiani, sillä villasukat olivat vain jotain mitä laitettiin monoon tai luistimeen, ja muuten pärjäsin tavallisilla puuvillasukilla (nykyään tarvitsen villasukkia syyskuun alusta huhtikuun loppuun).  Neuleinnostukseni herättyä purin lapaset ja käytin osan langasta neulomalla sukkiin lisää pituutta, ja käytettyäni sukkia unisukkina ne odottavat nykyään parsimista. Ovat odottaneet jo useamman vuoden. Köh.