42. luku, jossa välipalaillaan

Juhannusterveiset!

Olen kärsinyt isosta neulejumista, kun jo aikaisemmin mainitsemani Borough-lapaset eivät päättele itseään. Annoin sitten itselleni ukaasin, että uutta isompaa neuletta en aloita, ennen kuin olen päätellyt Boroughit. Tulos? Boroughit ovat edelleen päättelemättä, mutta minulla on kasa pikku töitä valmiina.

Eräänä iltana huomasin olevani vanhempieni luona ja ettei minulla ollut neuletta laisinkaan! Niinpä virkkasin patalapun langanjämistä. Hieman inspiraatiota hain Käden taidot -kirjasarjan kolmannesta osasta (vaaleanvihreäkantisesta). Kirjava kanervanvärinen lanka on Gjestal Frostia ja violetti tuntemattomaksi jäänyttä jämää. Virkkasin lappuun myös taustapuolen, koska oli niin ohut. Yhteensä 30 g lankaa (kumpaakin jäi sellaiset 30 senttiä, tipalle meni.

Lisäksi virkkasin tiskirätin omasta päästä. Tietenkin kun se tuli omasta päästä, niin se on hieman sekavan oloinen. Novita Suvi, 100 % puuvillaa, 34 g.

Omat dominosydämeni ovat osoittautuneet hyviksi välipalaneuleiksi. Siispä tekaisin sellaisen ruudullisena. Kussakin ruudussa on 13 silmukkaa ja ne on neulottu tavallisten dominotilkkujen tapaan. 4 neliötä ja sitten niiden sivuista on poimittu korvat tavalliseen tapaan. 5 g dk-vahvuista lankaa.

Hyvä välipala on ollut myös (jo aika kauan sitten) Anun Valentines heart, tähänkin käytetty jämälankoja 6 g edestä.

Pienistä töistä isoimpana olen tehnyt äidilleni Suvi Simolan Mustikkapipon. Käytän harvoin samaa ohjetta kahta kertaa, mutta Mustikka on niin kaunis ja mielenkiintoinen, että täytyihän se toteuttaa toisenkin kerran :) Tein itselleni viininpunaisen pipon vuoden 2011 lankahamsterien aikaan. 7 veljestä 51 grammaa.

41. luku, jossa varjostetaan

Paljon on vettä virrannut läheisessä joessa sitten viime kirjoituksen - sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Säästän teidät kuitenkin tulvakuvilta ja menen suoraan blogin varsinaiseen aiheeseen. Neulerintamalla on ollut hivenen hiljaista, sillä jo ainakin kuukausi sitten sain valmiiksi Borough -lapaset, jotka toteutin raidallisena. Muu aika onkin sitten mennyt siinä, että olen päätellyt suunnilleen kaksi langanpäätä illassa ja ihmetellyt, että miksi ne loput langanpäät eivät päättele itse itseään.  Blogimaailmakin oman blogini ulkopuolella on jäänyt vähälle huomiolle -jos joku on ihmetellyt, miksi en enää kommentoi- ja kaiken kukkuraksi blogini 1-vuotissynttäritkin lipsahtivat ohitse! Saatan juhlia niitä vielä joskus myöhemmin tai sitten jätän kokonaan juhlimatta. Minun blogini, minun sääntöni. 

Mutta, olen tehnyt muita käsitöitä, sillä oikeassa asennossa olevien tähtien ansiosta pääsin lampunvarjostinkurssille! Kurssi kesti koko viime viikon ja siellä oli mukavaa. Sain valmiiksi yhden varjostimen ja toinen jäi kotiin jatkettavaksi. Kotikotini varastosta löysin vanhan yöpöydänlampun, jossa oli kukkakuvioinen vekkivarjostin. En ole laisinkaan tuollaisten romanttisten kukkakuvioiden ystävä, joten vekkivarjostin sai lähtöpassit. Olen nykyään hieman sisustanut asuntoani oranssi-puna-valkoiseksi, joten päädyin punaoranssikultasävyisiin perhospuuvillatilkkuihin. Yksikään tilkuista ei olisi ollut tarpeeksi suuri varjostimeen yksinään, joten - Tikkurilan mainoksen sanoin - siitä se ajatus sitten lähti. 

Ompelin tilkut umpimähkään toisiinsa kiinni, muokaten niitä sen verran, että suoristin kaikki toisiinsa ommeltavat reunat. Ommellessani jätin 1 cm saumanvarat, jotka myöhemmin kavensin 0,5 cm:iin. Sovitin tilkkuja aina välissä paperista leikattuun kaavaan (sille oli oma lasku- ja piirtokaavansa). Kuvassa toisiinsa ommellut tilkut, paperinen kaava ja lampunvarjostinmuovi (joka on muuten kallista ja vaikeasti saatavaa, jos joku kiinnostui). Lampunvarjostinmuovissa on toinen puoli sileä ja toisella puolella on liimapinta. Liimapintaa suojaa tuo ruudullinen suojamuovi. Varjostinmuovista leikkasin kaavan mukaisen palan, irrotin suojamuovin ja liimasin varjostinmuovin tilkkujeni nurjalle puolelle.

Reunat huolittelin kanttinauhalla ompelemalla koneella nauhan vain suoraan kiinni. Ulkoreuna meni hyvin, mutta jyrkkä sisäreuna päin metsää. Jouduin purkamaan koko sisäreunan ja ompelemaan sen uudestaan käsin. Enempää en mielelläni asiasta puhu ;) Sen tehtyäni olin niiiin kyllästynyt koko keltaiseen väriin. Minä en muutenkaan pidä keltaisesta, mutta tähän valitsin sen, koska sitä oli kankaassa muutenkin. Olen joskus yhdistänyt peruspunaisen ja peruskeltaisen ja tulos on ollut tosi tunkkainen, ja nyt pelkäsin, että varjostimellekin oli käymässä samoin. Lohduttauduin kuitenkin sillä, että nauhaan voisi aina sipaista hivenen tekstiilitussia. Lopuksi liimasin varjostimen kartioksi ja sytytin valot. Tadaa!

(Pahoittelen sekalaista taustaa.) Saumanvarojen kavennus puoleen senttiin oli tosi hyvä idea, sillä 1 sentin varat olisivat näyttäneet jo kauhean paksuilta.

Ohuet varjostimen läpi näkyvät varjot ovat lampun tukikehikosta, josta en valitettavasti tullut näpänneeksi kuvaa.

Pidän erityisesti tuosta pikku tilkkukolmiosta!

40. luku, jossa lapasista tuulee läpi

Muistatteko, kuinka luvun 37 lopussa lupasin julkaista lisää kuvia vanhoista käsitöistäni? Täältä pesee! Lisää muisteloita löysin Eilen tein -blogissa täällä ja täällä. Lisäksi internetin ihmemaailmasta löytyi Suomen käsityön museon tutkimus.

Nettiä selaillessa tuntuu, että kaikki nykyään neulovat ovat saaneet painajaismaisia kokemuksia koulukäsitöistä. Minun muistoni käsityötunneista ala-asteella 90-luvun lopusta ovat melko positiivisia, vaikka eivät ne kyenneet herättämään nykyistä suurta käsityöintoa. Minä olen tosin aina ollut kiltti tyttö ja jaksanut kiltisti neuloa hiljaa paikallani. Ymmärrän kyllä ettei se kaikilta onnistunut. Opettajat olivat ihan kivoja ja korottivat vain pikkuisen ääntään, kun yksi vilkas tyttö väänsi pitkän puikon 90 asteen kulmaan. Lisäksi minä olin kotoa ja perhepäivähoidosta perinyt jo jonkinlaista kädentaitoa. Eräs ystäväni voi varmaan kertoa kommenteissa meidän ala-astekäsitöiden nurjasta puolesta?

Jos jotain pieniä mallitilkkuja ei lasketa, niin ensimmäisen neuleeni tein kolmannella luokalla. Koko syksy (suunnilleen) kulutettiin käsityöpussia ommellen. Minä ja muutama muu, jotka ehdimme saada pussin valmiiksi ennen muita, saimme seuraavaksi työksemme neulotut kuutiot. Eli neulotaan 6 ainaoikeinneliötä, jotka ommellaan kuutioksi. Oma kuutioni oli ruotsinlipunvärinen. Nykyään harkitsisin hyvin tarkkaan, ennen kuin yhdistän kaksi pääväriä. Lopuksi kulmiin kiinnitettiin pienet kulkuset. En osannut tehdä kunnon solmua, joten ne aina välillä löystyivät ja aukesivat. Valitettavasti kuutiosta ei ole kuvaa, sillä se ei koskaan selvinnyt sille varmuuskopiointilevylle asti ja kerran säästäväisyyspuuskassa purin kuution kokonaan. 

Neljännellä luokalla koko luokka pääsi sitten kunnolla neulonnan kimppuun, kun saimme tehtäväksemme tossut. Malli oli hyvin yksinkertainen, ensin ainaoikeaa ja jossain vaiheessa vaihdettiin 1 o, 1 n -joustimeen. Kärkikavennukset, päälli- ja takasauman ompelu ja tossu oli koossa. Tietenkin se nyt kuulostaa yksinkertaiselta, mutta siihen aikaan tietenkin suuri saavutus. Lopuksi tein suuaukkoon vähintään kaksi pallotupsua/tossu. Tossut olivat hivenen löysät, joten nuo tupsut vetivät tossun jalassa ties kuinka päin, joten käyttömukavuus oli kaukana. Lopulta poistin tupsut ja kulutin tossut puhki (mahtoiko edes olla sukkalankaa?), mistä syystä niistäkään ei kuvaa.

Viidennellä luokalla vuorossa olivat sitten lapaset, harmaat itsesuunnittelemillani keltaisilla raidoilla. Tuo resori on nykyään katsoen aika hellyttävää, ei siis puhettakaan, että se vähän vetäisi kasaa, kuten resorin kuuluu. Ja pari kertaa 2 o, 2 n -rytmi on mennyt sekaisin. Tunsin itseni petetyksi, kun aina kehuttiin kuinka oikeat villaiset lapaset ovat niiiiin lämpimät, ja minulla tuuli niistä läpi. Nykyään ymmärrän, ettei yksinkertaisilla ja hieman löysään neulotuilla lapasilla ole asiaa 15 asteen tuuliseen pakkaseen pyöräilemään.

Kuudennella vuorossa olivat sitten ne kuuluisat sukat. Resorissa ei edelleenkään ole kehumista, mutta muuten nämä näyttävät yllättävän hyviltä. Tietenkin olen strategisesti sijoittanut toisen sukan toisen päälle, ettei kokoero näy. Kiilakavennukset on tehty juuri niin kuin koulun ohjeessa oli, eli kavennuskrs, neulo 1 krs, kavennuskrs, neulo 1 krs. En ole koskaan myöhemmin törmännyt noin lyhyeen kiilaan. Olisiko normaali kiilakavennus, jossa välikerrosten määrä kasvaa aina yhdellä, ollut liian vaikea? En hurjasti käyttänyt silloin sukkiani, sillä villasukat olivat vain jotain mitä laitettiin monoon tai luistimeen, ja muuten pärjäsin tavallisilla puuvillasukilla (nykyään tarvitsen villasukkia syyskuun alusta huhtikuun loppuun).  Neuleinnostukseni herättyä purin lapaset ja käytin osan langasta neulomalla sukkiin lisää pituutta, ja käytettyäni sukkia unisukkina ne odottavat nykyään parsimista. Ovat odottaneet jo useamman vuoden. Köh.

39. luku, jossa tapaan monta ihanaista neuleystävää!

Pitkän tauon jälkeen palaan taas asiaan! Minun viime viikonloppuni oli todella ikimuistoinen, lähdin nimittäin Lahden tienoille tapaamaan vanhoja neulekisälliystäviäni. Perjantaina matkustin Anun ja Lauran luo ja lauantaina lankakaupan sulkeuduttua ajelimme lähistöltä vuokratulle mökille. Paikalla oli 10 neulekisälliä ja sunnuntaina myös opettajamme sekä vielä yksi kisälli saapui! Ei huono osanottajatilanne!

Pst! Pitsi ja Palmikossa oli minun XOXO -neuletakistani tehty mallineule näytille! 

Ilta kului neuloen, syöden, neuloen, jutellen, syöden, saunoen, neuloen ja Aikuiset ystäväni -kirjaani täytellen. Kuten nimikin kertoo, niin kirja on kuten ala-asteelta tuttu ystäväkirja, mutta aikuisille. Olin ostanut sen aiemmin Lahdesta ja nyt pyysin kiltisti (eli ilmoitin, että mökiltä ei pääse pois, ennen kuin on siihen kirjoittanut), että kaikki täyttäisivät sen. Kirja sisältää myös hilpeyttä herättävän aikuistestin. Huomasimme porukkamme olevan varsin monipuolista; meistä löytyi sekä ihan vauva että tiukkanutturainen mummo. Ja noiden tasojen välissä oli monta erilaista variaatiota. 

Olimme yötä mökillä ja sunnuntaina tapaaminen oli -nyyh- ohitse. Itse olin Lahdessa lankakauppiaiden luona vielä maanantaihin, jolloin minunkin oli aika lähteä kotiin. Kova ikävä jäi, ja suunnittelimme jo seuraavaa tapaamista! (Tapaamisessa otin monta kuvaakin, mutta me kaikki arvostamme yksityisyyttämme niin, että saatte tyytyä hedelmäkarkkeihin.)

Linja-autoneuleena minulla oli Joko Knitsin Lina. Sen kanssa pääsi käymään vanhanaikaisesti, kun nappasin mukaan muutamat puikot ja arvoin niistä sitten 3,5 mm kantikkaat puikot käyttöön. (Ajattelin, että koska minulla normaalisti on löysähkönpuoleinen käsiala, niin ohjeen vaatimat 4 mm puikot olisivat liian isot.) Ja se mallitilkkuhan on höpöhöpöjuttu, kuka sitä nyt jaksaisi tehdä. 

Niin sitten kävi, että piposta tuli ihan liian pieni. Kokeilin sitä pienipäiselle Lauralle, ja hänellekin se oli liian pieni. Kotiintultuani kastelin sen ja neulepinta rentoutui hieman. Nyt pipo mahtuisi minulle, jos yhtään tykkäisin piposta, joka ei mene korville. Pitää tiedustella, joska pipo menisi kummini tyttärelle.

Malli: Lina by Johanna of Joko Knits

Lanka: Novita Wool (violetti 720) 37 g 

Puikot: 3,5 mm kantikkaat

Tietenkin suuressa maailmassa retkeillessä jotain piti ostaakin. Pääasiana tietenkin olivat langat  Pitsi & Palmikosta. Viikonlopun aikana A ja L aivopesivät minut ostamaan Sandnesin Alpakka Strompegarn -alpakkasukkalankaa. Ihan itse aivopesin itseni ostamaan Grundlin Hot Socks India -sukkalankaa, Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK:ta ja Schachenmayr Cataniaa. Ostokseni olivat aikamoista väriterapiaa! Mutta miksi lankavalmistajilla ja langoilla pitää olla niin vaikeita nimiä?

Korunosat ja helmet ovat ilmeisesti äskettäin avatusta Helmien talosta. Kangaskauppa Wexleriltä (Facebook-linkki) tarttui mukaan hitusen jouluista tilkkutyökangasta, johon on painettu neulepintakuvio!

En yleensä juoksentele lehdissä esiintyvien tuotteiden perässä, mutta innokkaana teenjuojana oli ihan pakko hakea Tea for Two -kangasta Eurokankaasta. Näin siitä kuvan maaliskuun Suuressa käsityölehdessä. Siitä tullee kappaverhot keittiöni ikkunaan. Väri on makuuni aika beige ja hahlea, mutta teeaihe korvaa puutteet.

38. luku, jossa minulla on joko kaksoisleuka tai struuma

(Keksi tähän jokin muu aloituslause kuin "Olen taas saanut valmiiksi yhden WIPin!")

Tammikuussa 2012 aloitin ex-tempore Lankakomeron Ambituksen. Lankana käytin neulekisällien pikkujouluissa yllätyspaketistani löytynyttä Austermann Bambou Softia (65 % merinovillaa, 35 % bambua). (Paketti oli peräisin BlueNunilta, kiitos paljon, ja tiskirättikin on jokapäiväisessä käytössä! Sekä ihanat patalappusi.)  Noihin aikoihin elin varsin kaoottista aikaa neulerintamalla, kaikki oli aloitettava nyt ja heti, joten arvata saattaa, että tämä ufoutui pitkäksi aikaa. Nyt WIPinpäättely-ja-itseään-niskasta-kiinni-ottamis-huumassani sain sen valmiiksi. Ja vielä on talvea jäljellä, niin ei tarvitse odotella käyttöönottoa!

Minulla oli lankaa kaksi kerää, ja neulomiseni oli pysähtynyt ensimmäisen kerän loppumiseen, koska en ollut osannut päättää, miten korkean tekisin kaulaosasta. Nyt asiaa tuumittuani päädyin aloittamaan lisäykset, sillä dekoltee-osa vie paljon lankaa. Kun toinenkin kerä alkoi loppua, sovitusten ja mittailujen jälkeen päätin jatkaa vielä neulomista. Selasin stashiani ja päädyin syksyllä verihelttaseitikeillä värjäämääni Novita Wooliin, jonka käytin kaksinkertaisena (vaikka olinkin suunnitellut sitä ihan toiseen projektiin). Dekoltee-osan piiri oli jo aika iso, joten koko 50 gramman kerä meni tuohon 4 cm korkuiseen reunukseen. Mutta onneksi nyt dekoltee oli tarpeeksi iso (niin iso, että kauluria voi pitää v-aukkoisen villakangastakinkin kanssa). Viimeiset kerrokset koettelivat hermoja, kun niiden neulominen kesti niin kauan.

Olin sitä mieltä, että kaulurin kaulaosakin tarvitsisi lisää pituutta, ja kaikenlisäksi kaulurin aloituksessa oli jotain häikkää. Joko puikkokokoni on vaihtunut välillä pienemmäksi tai sitten olen tahallani tehnyt aloituskerroksen paksummilla puikoilla, jotta se ei kiristäisi. No, nyt aloitus lörpötti rumasti. Purin sen ja jatkoin 1 o, 1 n -neuletta viime keväällä värjäämäälläni  kaksinkertaisella Novitan Bambinolla 6,5 cm. Tietenkin joustinneule siirtyi puoli silmukkaa pois paikoiltaa, mutta se ei haitannut, koska kohdassa oli muutenkin värinvaihto. Vaakasuuntaiset väkäset ovat design-elementti.

Malli: Ambitus by Lankakomero

Langat: Austermann Bambou Soft 100g, 

Novita Wool kaksinkertaisena 50 g, 

Novita Bambino kaksinkertaisena 24 g

Puikot: 3-4 mm

Olen tyytyväinen kauluriin, tällä lankojenvaihtomenetelmällä siitä olisi voinut tulla täysi susikin, mutta ilmeisesti minulle on jo kehittynyt jonkinlainen tunne selkäytimeen, että millainen paksuus kävisi. Bambou Soft oli silkinsileydessään mukava tuttavuus, vaikka ilmeisesti bambun takia resorini ei ole niin tasaista kuin täysvillaisella Woolilla. Bambou Softin jälkeen Wool ja Bambino tuntuivat kauhean karheilta, vaikka muuten miellän ne pehmeiksi. Bambinoresori näyttää epätasaiselta, kenties siksi, ettei minulla ollut käsillä sukkapuikkoja, vaan tein sen 40 cm pyöröillä.

Sen sijaan en ole tyytyväinen kuvatessa tapahtuneeseen ulkonäkökriiseilyyn. Luulin että tämähän on helppo kuvata, kun kyseessä on kauluri, saan vain rajata kasvot pois. Ensin sain aikaan kuvia nimeltä "Mci:llä on kaksoisleuka" ja suoristettua kaulani "Mci:llä on struuma". Onneksi sain lopulta otettua tällaisen kuvan:

37. luku, jossa on piiiitkä tarina huopatossuista

Hähää, nyt kaikki luulevat minua joksikin nopeusneulojaksi, kun taas postaan uudesta valmistuneesta neuleesta. Oikeasti aloitin nämä tossut joulukuussa, ja vasta viime viikolla huovutin.

Jos joku ei ole vielä huomannut, niin aloitan kaikki juttuni A:sta ja sitä tarinaa tulee aika laveasti. Tämän postauksen "A" juontaa juurensa vuoteen 2006 ja neulojaurani alkuaikoihin. Olin edellisenä vuonna saanut valmiiksi ihka ensimmäisen itse suunnittelemani ohjeen Hiljaista kuin huopatossutehtaalla, joka julkaistiin Ullan jouluekstrassa-05. Olin kokeillut samaa ohjetta jo miestenkin koossa ja tehnyt huopatossut isälleni. Ihastuin jostain neulekirjasta bongaamaani nostettujen silmukoiden muodostamaan gingham-neuleeseen, ja mielestäni oli hyvä ajatus käyttää sitä huovutettavissa tossuissa. Saajaksi valikoitui tällä kertaa vilukissasetäni.

Noh, toteutus sitten osoitti, ettei kirjoneule ollutkaan niin hyvä idea. Nurjan puolen lankajuoksut vetivät huovutuksessa neuletta kasaan niin, että gingham-neuleinen kärki oli siinä ja siinä, ettei se ollut liian tiukka. (Kuvakulmasta johtuen tossut eivät näytä kuvassa niin pahoilta. Pelkkä harmaa osa on ohjeen mukaista ainaoikein-neuletta.) Muutenkin tossut näyttivät aika hassuilta pötkylöiltä ja gingham-neule ei erottunut kovin hyvin. Onni onnettomuudessa oli, että sedälleni ne kelpasivat oikein hyvin ja hän käytti niitä innokkaasti.

Muutaman vuoden kuluttua setäni esitteli pohjiin tulleita reikiä. Tässä vaiheessa täytyy todeta, että en todellakaan pidä parsimisesta, ja minulla on nytkin ainakin kahdet sukat odottamassa ko. toimenpidettä. Aavistin sedän pohjien esittelystä, että hän haluaisi minun parsivan ne. Kokeilin siis kysyä vain "Miksi rikoit?" tuomitsevaan sävyyn. ("Miksi rikoit?" on isältäni peritty lausahdus, jolla hän tavallisesti ärsyttää, kun näytän hänelle jotain rikkiolevaa, jonka rikkinäisyys ei ole minun syyni.) Ja ihme ja kumma, seuraavan kerran setäni nähdessäni hän tyytyväisenä näytti minulle itseparsimiaan paikkoja! Myöhemmin isänikin on osoittanut parsintataitoja. Täytyykin nostaa mummulle hattua poikiensa opettamisesta! (Etenkin kun pojantytär on näin laiska parsimaan. Sitä paitsi elämme tasa-arvoisia aikoja.)   

Viime syksyyn  mennessä tossujen paikatut pohjatkin olivat valitettavasti kuluneet puhki, joten päätin neuloa kokonaan uudet. Uudet neulontatuulet olivat kuitenkin jo puhaltaneet jonkin aikaa, joten malliksi otin Hat Heel Sockin. Ohjeessahan ei puhuta mitään huovutuksesta, mutta olin jo aikaisemmin tehnyt itselleni Huopasesta ko. ohjeella tossut. Vertailin ohjeen silmukkamäärää (fingering -paksuiselle langalle) ja oman tossuohjeeni silmukkamäärää kärjessä ennen kärkikavennuksia. Niinpä otin suoraan Hat Heel Sockin miesten koon ja tein sen mukaan tossut Huopasesta 8 mm puikoilla. En poiminut silmukoita enää nilkkaa varten, vaan suuhun  neuloin I-cordin.

Hat Heel Sock sopii mielestäni oikein hyvin huopatossuiksikin. Pidän sen pyöreästä kantapäästä, sillä omassa yksinkertaisessa ohjeessani kantapäästä tulee aina enemmän tai vähemmän kulmikas, ja huovutettaessa pitää muovipussit asetella tarkoin, jotta kantapäässä ei tapahdu kiinnihuopumista. Huovutin sedän tossut 40 asteessa, ja toivoakseni niistä tuli sopivat. Vedin ne märkänä muovipussitettujen kenkien päälle (ei tarvinnut taistella ja venyttää kauheasti) ja annoin niiden kuivua siinä (omien sinipurppuraisten tossujeni muistiinpanoista voit lukea, millaisen taistelun jouduin niiden kanssa käymään). Kuvassa huovuttamaton miesten koon tossu, jonka päällä minun  huovutettu naisten 38 kokoinen tossu. Muuten, haluaisiko joku Huopanen-lankaa? Minulla on useita värejä, enkä oikein keksi, mitä siitä enää tekisin.

Malli: Hat Heel Sock by Kathleen Sperling 
Langat: Novita Huopanen 
- maastonvihreä 96 g
- musta 96 g
- tummansininen 9g
Puikot: 8 mm 
Koko: miesten 42





PS.

Löysin tuon gingham-tossukuvan cd:ltä, johon olin varmuuskopioinut vanhan käsityökansioni ajalta ennen kannettavaa (eli 2004-2007). (Varmuuskopiointi olikin erittäin viisasta, sillä vanhempieni kotikone sanoi yhteistyösopimuksensa irti viime syksynä.) Voi mitä neuleita löysin sieltä! Nykyinen neulontajaksoni alkoi suunnilleen vuonna 2003, eli neuleet olivat niitä ensimmäisiä! Niitä kuvia katsellessa tunteet heittelevät laidasta laitaan, välillä ihastelen, että kuinka olen silloin osannutkin jo soveltaa noin hienosti, välillä taas on sellainen "myytävänä tyylitaju, käyttämätön" -olo. Jotta muut saisivat tuntea myötähäpeää, taidankin tulevaisuudessa julkaista lisää niitä kuvia! 

36. luku, jossa odotus palkitaan

Ei, huolimatta otsikosta postaus ei käsittele Veli Sikiötä.

Olen saanut jälleen valmiiksi yhden WIPin! Viime keväänä minun oli tarkoitus neuloa lahjaksi yksinkertainen huivi. Kiirekin oli, joten turvauduin koneneulontaan ja tein mustasta Pallaksesta Kariuksen. Mustaa en käytä juuri koskaan, mutta nyt ei ollut tietoa saajan värimieltymyksistä, joten päädyin siihen. Kävi myös tuuri, sillä lanka sattui olemaan pehmeää ja sileää sorttia, Pallaksen eri erien välillä on nimittäin eroja karheudessa.

Olin juuri silloin hetki sitten ostanut Edie Eckmanin kirjan Around the Corner: Crochet Borders ja sormeni syyhysivät päästä kokeilemaan jotain kirjan ihanista reunuksista. (Aiemmin olen maininnut kirjan täällä ja se ilmestyy keväällä nimellä Virkkaa ja viimeistele -150 koristereunusta ja -kulmaa.) Reunukseen tarvitsin jotain muuta väriä ja päädyin harmaaseen. Tietenkään lankavarastossani ei ollut tietoakaan sopivasta harmaasta, joten ostin 50 g kerän Kauhavan Kangasaitan  Lykke-lankaa. Sain virkattua ensimmäisen, toisen ja yläreunan verran kolmannesta kerroksesta, kun lanka loppui. Siinä vaiheessa loppui jo aikakin, joten luovutin ja huivi UFOutui. 

Muutin sitten tänne peräkylään, ja en löytänyt Lykkeä mistään. Ja joo, Kauhavan Kangasaitalla on verkkokauppa ja sinne olisi täältä vain about 100 km, mutta sinne päin ei ole ollut kulkua noin muuten ja ottaen huomioon, että minulla on muutenkin aika lailla lankoja, niin olen pyrkinyt välttämään sen kaltaisia houkutuksia. Satuin kuitenkin tykkäämään Kauhavan Kangasaitasta Facebookissa, ja heillä oli ystävänpäiväntarjouksena verkkokauppaostokset ilman lähetyskuluja (9 €)! Nyt en enää kyennyt vastustamaan houkutusta, tein tilauksen ja sain Lykkeä. Värierä oli tietenkin eri, mutta onnekkaasti silmäni eivät näe mitään eroa.

Lankaa saatuani huivi valmistui yhdessä illassa. Kulmissa tein reunuksesta omia sovelluksiani. Reunuskirjassa reunusten ohjeet on annettu myös 90 asteen kulmiin, mutta tietenkään huivini kulmat eivät olleet lähelläkään suoria.  

Malli: Karius by Strikkelise ja Border #101 by Edie Eckman

Langat: teetee Pallas 175  g ja Kauhavan Kangasaitta Lykke 67 g
Koukku: 4 mm
Ohutlankakoneen kireys: luultavasti suurin mahdollinen
Koko: 200 cm x 39 cm

Ja tietenkin sen arvaa, etten ostanut ainoastaan yhtä kerää Lykkeä, vaan ostin sitä harmaana, luonnonvalkoisena ja valkoisena, 2 kerää kutakin kesän värjäilyjä ajatellen, kuten myös Karstavillalankaa kasvivärjäykseen. Lisäksi 3,5 mm kulmikkaat puikot ja kassinkahvat. Ja ihan muuten vain Renew Wool -villalankaa, 2 kerää viininpunaista, 1 sinistä ja 1 harmaa. Langassa on 65 % tavallista villaa ja 35 % kierrätettyä villaa, ja lähempää katsoessa huomaakin muuten yksivärisessä langassa poikkeavan värisiä kuituja. Harmaa on hassu väri, sillä luonnossa se vihertää hiukkasen, mutta Kangasaitan nettisivuilla ja omassa kamerassa väri on ihan tavallinen harmaa.