tiistai 19. kesäkuuta 2012
14. luku, jossa taiteillaan lankaa
Hei taas kaikki te viisi (+äiti), jotka yhä jaksatte harvasta päivitystahdista huolimatta käydä! Kiirettä on taas pitänyt ja blaa blaa... En ole hurjasti saanut mitään valmiiksi ja KYHitkin ovat pahasti aikataulusta jäljessä (ensi vuonna esitän, että sääntöjen pykälä "aloituksia voi siirtää muille päiville" poistetaan ;)). Yritän pitää periaatteenani, että en jokaisesta neuleesta julkaisisi kuvaa, jossa on kaksi kerrosta neulottuna ja selitettynä, että tästä tulee sukka. Tähän mennessä (19.pv) KYHiä varten olen aloittanut 12 työtä, eli menee tipalle, jos aion 23 työtä saada käyntiin lauantaihin mennessä.
Sen sijaan olen saanut valmiiksi vyyhdillisen lankaa! Yli vuosi sitten aloitin kehruuprojektin Tapion kaupasta ostamistani punaisesta ja viininpunaisesta hahtuvasta. Projekti ufoutui vuodeksi, kunnes vapun tienoilla jatkoin. Tein yhden säikeen punaisella ja toisen viininpunaisella ja kertasin ne yhteen kesän alussa. (Uskokaa pois, langassa on kaksi eriväristä säiettä, en tahdo saada punaisia sävyjä toistumaan oikein.)
Alunperin olin kerinyt kummastakin hahtuvakiekosta 40 grammaa projektia varten, mutta käsialani on selvästi muuttunut ohuemmaksi, sillä viininpunaista jäi aika tavalla. Nyt lankaa on 36 g ja laskutoimitus, joka saattoi olla väärässäkin, kertoi metrejä olevan 102(!). Joku päivä vielä osaan kehrätä lankaa, jota ei tarvitse kutsua taidelangaksi, vaan "tasaiseksi ja tylsäksi" ;). Jäi fiilis, että tämä hahtuva olisi sopinut paremmin neulontaan kuin värttinäkehräykseen. Minähän en toisaalta ole mikään expertti, kokemusta on tämä mukaanluettuna nyt kolme oikeaa vyyhtiä.
Experteistä puheenollen, pääsin lainaamaan kirjastosta Tuulia Salmelan uunituoreen opuksen Kehrääjän käsikirja! Vielä en ole syventynyt siihen perusteellisesti, mutta kirja vaikuttaa selkeältä ja jo melko kokeneena käsityöntekijänä on suorastaan nautinto lukea tällaista perinpohjaissisältöistä kirjaa. Käsityökirjoissa on jo niin monta "yhdessä illassa valmista helposti ja nopeasti" -opusta, että välillä tympäisee. (Toki niilläkin kirjoilla on oma paikkansa, lukijansa ja tarkoituksensa.)
Kirja vaikuttaa niin hyvältä, että aion ostaa sen päästessäni kirjakauppaan. Kirjasta on arvostelukin ihkauudessa Ullassa.
Lopuksi vielä teaserkuva tulevasta. Jos kuva ei aukea, niin tässä pieni vihje.
Tunnisteet:
kasvivärjäys,
kehräys,
KYH,
värjäys,
värttinäkehräys
torstai 7. kesäkuuta 2012
13. luku, jossa olen still alive
Huh, jouduin viettämään pitkän blogihiljaisuuden, kun ensin oli loppurutistus koulussa ja sitten muutin 500 kilometriä takaisin kotipaikkakunnalleni. Vaikka Hamina tuntui oikein mukavalta paikalta, päätin silti muuttaa takaisin synnyinpaikkakunnalleni, sillä täällä on vanhemmat ja kaverit. Vaikka tietenkin nyt jäi ikävä neulekisällikavereitani Kymenlaaksossa. Löysin itselleni asunnon kotipaikkakunnaltani, vanhempieni luokse en enää muuttanut takaisin, syystä, että a) minulle on jo kerääntynyt paljon tavaraa itsekseni asuttujen vuosien aikana ja b) hyvien välien säilyttäminen vanhempiin onnistuu paremmin näin. Olisin halunnut ottaa Haminasta mukaani koko asuntoni (ks. kuva), mutta ei ole tässä uudessakaan asunnossa mitään valittamista, etenkin, kun neliöitä on muutama lisää, mutta vuokra melkein sama. Tänne mahtuu hyvin neulekonekin (vaikka vielä se on vanhempieni luona)!
Lisäksi elämääni kuuluu tällä hetkellä maanantaina aloitettu kevyt kesätyö vanhusten viriketoiminnassa. Päivät kuluvat mm. jutellen, ulkoiluttaen ja muistipeliä pelaten. Tänään illalla pidin kavereille tuparit tarjoten suklaafondueta :P Kaverit toivat niin mukavia tupaantuliaislahjoja, että taidan muuttaa useammin ;) Muutosta ja tällaisista sosiaalisista aktiviteeteista johtuen WIP-tilastoni ei ole vielä räjähtänyt käsiin KYHin merkeissä, sillä olen saanut aloitettua vasta yhden (1) työn. Ärh. Toivoakseni tilanne korjaantuu. Toisaalta, jos nyt lopetan leikin kesken, niin saisin varmaan jonkun epäonnistuneen KYHäilijän lohdutuspalkinnon ;).
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
12. luku, jossa minusta tulee virallisesti neulekisälli
Koko luokka on nyt oikein helpottunut näyttöjen ollessa onnellisesti ohitse. Laiskottelemaan ei kuitenkaan voi vielä ryhtyä, sillä yhdellä jos toisella on vielä monenmoista neuletta kesken. Tänään sen sijaan oli havaittavissa, että monikaan ei enää pingota niin kovaa, mistä olikin tuloksena monta pudonnutta silmukkaa yms. Minä esimerkiksi tein kuusikulmion, jossa oli seitsemän kulmaa.
Harmillisesti en voi esitellä mitään valmistuneista neuleistani, koska ne ovat vielä salaisia. Sen sijaan näytän kuvan kiivi-linnusta, jolla minä todistin ymmärtäväni myös englanninkielisiä ohjeita (kyllä, sekin piti osoittaa). Tein linnun jo syksyllä 2010, jolloin tarvitsin helpon ohjeen bussimatkalle Habitare-messuille. Löysin vain 3 mm puikot, mitkä olivat hieman liian pienet Novita Jussille. Sormet tulivat kipeiksi, mutta ainakin pinta on nyt tiivis. Huomatkaa, miten fiksusti ohjeen tekijä on lisännyt niskaan lyhennettujä kerroksia tuomaan muotoa ja miten mukavasti ruskea Jussi väripilkkuineen sopii kiiviin.
Malli: Crazy Kiwi Bird by Hannah Kaminsky (rav)
Puikot: 3mm
Langat: Novita Jussi (ruskea) 26 g ja Novita 7 veljestä (keltainen)
Ilmoittauduin taas mukaan Kesäyön hullutukseen, mikä olikin nimensä mukaisesti silkkaa hullutusta. Minulla on edelleen 21 UFOa, joista 5 viime vuoden KYHistä. Ja näin minä vapaaehtoisesti kerään itselleni lisää?! Pöpi mikä pöpi.
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
11. luku, jossa on menovinkki
Näin ensi alkuun kerron, että vanhan opinahjoni
perinteinen kevätnäyttely
su klo 12-20 ja ma klo 9-20.
Luvassa runsaasti oppilaiden erilaisia kädentaidontöitä. Suosittelen erittäin kovasti kaikille, jotka ovat vähänkin kiinnostuneet muistakin kädentaidoista kuin neulomisesta. Jotain osviittaa todennäköisesti edustettuina olevista kädentaidoista näet vilkaisemalla tuohon sivupalkkiin. Näyttely on ilmainen. Ainakin aikaisempina vuosina siellä on ollut myös kahvila ja opiskelijoiden myymälä, joissa maksuvälineenä käteinen. En tiedä, mitä he ovat tänä vuonna järjestäneet, mutta ainakin viime vuosina on ollut lisäksi erilaisia työpajoja yms. aktiviteetteja.
Minua harmittaa kovin, että en pääse sinne, sillä maanantai valittiin meille näyttöpäiväksi ja tuskinpa autottomana onnistuu tuollainen 300 kilometrin matka julkisilla sunnuntaina. Etenkin kun siellä perillä olisi tarkoitus ehtiä myös olemaan. Jahka tästä menen nukkumaan ja herään, niin sunnuntaipäivästä tulee varmaan helvetill... siis mielenkiintoinen, kun valmistelen juttuja näyttöä varten. Tekstit ja kuvat naputtelin jo perjantaina, mutta vielä on paljon muuta, kuten tuotteiden viimeistelyä jäljellä. Tänä päivänä en jaksanut tehdä yhtään mitään, ja suurin saavutukseni oli, että pyöräilin kauppaan ostamaan suklaata.
Mutta pois kaikki kurja narina, sillä tässä tulee blogikissaehdokas numero 3! Olen jo hiljalleen alkanut pakkailla (= siis siirtelemään kamoja vähän parempaan järjestykseen), ja tämä tuli vastaan. Ohje on jommassa kummassa Tiina Karttusen ja Riikka Santosen kirjoista Helmitöiden vuosi tai Hurmaavat helmityöt. Aloitin kissan jo kauan sitten, vuoden 2008 alkupuolella, mutta menetin vähän intoani, kun sen niskaan ilmaantui ammottava aukko. Kissa jäi keskeneräiseksi useaksi vuodeksi, kunnes Kankaanpäässä opiskellessani pääsin valinnaisaineviikolla itsensä Santosen pitämälle helmikurssille. Siihen asti helmet eivät olleet liikauttaneet minua juuri suuntaan tai toiseen, mutta tuo kurssi oli yksi opiskelutaipaleeni parhaimmistoa. Harmillista, kun en ole saanut aikaiseksi harrastaa niitä enemmän omalla ajalla. Jahas, kappaleen verran tekstiä ja taas alkoi narina. Takaisin asiaan. Helmien sisällä kulkee ohut metallilanka ja helmet ovat mustia ja valkoisia siemenhelmiä. Jos joku haluaa kuulla tarkempia kokoja ja mittoja, niin voin nekin kaivaa esille.
Blogikissaehdokkaan plussat ja miinukset:
+ 3D
+ vinkeä
+ pienet yksityiskohdat, joissa oli ohjeen tekijä pysähtynyt oikeasti miettimään kissan rakennetta
+ voi asetella erilaisiin asentoihin ja siitä voi ottaa röhnötyskuvia blogiin kuten oikeasta kissastakin
- se niskan ammottava aukko on yhä siellä
Muistiin itselle:
- opettele käyttämään kameran makrokuvausta
- opettele tekemään kuvankäsittelyllä kollaaseja, jottei tarvitse tapella Bloggerin kanssa
- harkitse sanontaa "vähemmän on enemmän", ja miten sen voisi soveltaa blogikuviin
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
10. luku, jossa on viikon luontopalat
Koulumatkani varrella, keskellä kirkasta iltapäivää, näin pari jänistä. Kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta ajelin kiireesti kotiin, nappasin kameran ja äkkiä takaisin, ja siellä ne vielä olivat. Kuvasin onnettomalla zoomilla pari kuvaa, ja juuri kun olin lähtemässä pitkäkorvat loikkivat lähemmäs. Vaikka kaukaa jouduin silti ottamaan kuvat.
Eilen kotiutuessani oli todella lämmin ja kesäinen sää ja talon aurinkoinen lounaisseinä oli täynnä keltamustia sudenkorentoja!
Lopuksi vielä etsintätehtävä: etsi ao. kuvasta satakieli. Se lauloi koulumatkani varrella olevassa metsikössä ja aikani etsittyäni löysin sen, vaikkei sitä miksikään linssiluteeksi voi sanoakaan. Tämä postaus olisi täydellinen, jos minulla olisi liittää tähän satakielen laulua, mutta en osaa siirtää sitä antiikkisesta kännykästäni koneelle.
tiistai 15. toukokuuta 2012
9. luku, jossa saan kosmisen merkin
Lanka on nimeltään Falkgarn Sport, ja löysin sen erään käsityöliikkeen alesta. Lanka oli noin Novitan Isoveljen paksuista, mukavan pehmeää ja pätkävärjäys ei lätäköitynyt rumasti. Tietenkin lanka loppui, kun jäljellä oli tuuman verran. Onneksi Ravelrystä löysin lisää lankaa Pelagialta. Taidan tästä lähin aina langan loppuessa katsoa ensin Pelagian stashin, sillä sain häneltä lisää lankaa viime talvenakin ;).
Ohje on tämä: Knit Medieval Hood Helmet Hat (Rav). Kun olin saanut lisää lankaa, pystyin myös jatkamaan myssyä hieman pidemmäksi. Kun alkuperäinen ohje loppui (kaulalle), vaihdoin suoraan Ambitukseen (Rav), kohtaan, jossa aletaan lisäämään silmukoita kaulan ympärille. Tuntui, että näinhän se oli juuri tarkoitettukin, kun kummassakin oli sama silmukkamäärä, eikä tarvinnut tehdä omia lisäyksiä tai kavennuksia saadakseni silmukat täsmäämään. Kosminen merkki? Jatkoin niin pitkään kuin lankaa riitti, ja onneksi muistin jättää vähän lankaa saumojen ompeluunkin. Alkuperäinen ohje käski virkkaamaan naaman ympärille kiinteitä silmukoita, mutta siihen lankani ei enää riittänyt, sitä nimittäin jäi huimat puoli metriä.
Ohjeen olisi voinut muokata tehtäväksi kuten sukan kantapää, mutta en jaksanut rasittaa aivojani. Myöskään ohjeessa ei ollut erikseen saumanvarasilmukoita, joten nyt päänlaella olevat saumat eivät näytä samalta. En myöskään havainnut lisätä saumanvarasilmukoita kaulusosaan.
Milloin tiedät neuloneesi liikaa koneella? Kun käsinneuloessasi, juuri kun olet lisännyt monta silmukkaa kerralla kappaleen reunoihin, ajattelet "Apua, olen neulonut jo näin paljon, mutta en ole vieläkään laittanut reunaan painoja!"
perjantai 11. toukokuuta 2012
8. luku, jossa valmistuu UFO
Vuosi sitten huhtikuussa otin osaa Ravelryn Suomalaisia perinteitä -ryhmän mysteerisukkaKALiin. Alku meni mukavasti pysytellen mukana ohjepalasten julkaisutahdissa, mutta sitten koulukiireet tulivat väliin. Kesä- ja heinäkuussa neulonta-aika menikin sitten KYH:n parissa, joten mysteerisukat ufoutuivat pahasti. Elokuussa sain ne melkein valmiiksi, mutta lanka loppui, ja korvaava oli tietenkin vanhempieni luona. Sitten unohdin koko sukat sinne. Ja sitten seli seli... Vappulomalla otin nämä sukat viimeinkin työn alle ja tein kärkiosan silmukoinnin, eli oli tosi pienestä kiinni tämä.
Oranssi lanka on sipulinkuorilla värjättyä Gjestal Maijaa. Tavoitteenani kasvivärjätessäni on saada niin monta eri väriä kuin mahdollista, joten eihän minulta tietenkään löytynyt enempää kuin 50 g yhtä sävyä. Sipulilangat olivat kuitenkin lähellä toisiaan, ja kun neuloin molempia sukkia yhtä aikaa, pystyin vaihtamaan langan toiseen samalla kerroksella, tuossa kantalapun tienoilla. Tuo väriero on muuten hassu, jossain tietyssä valossa (ja kameran asetuksilla) se erottuu tosi selkeästi, kun taas toisinaan sitä ei näe lainkaan. Keltainen lanka on pietaryrtillä värjättyä, sillä tulee tosi voimakas keltainen, vai mitä?
Vaihtaessani ensimmäisen langan kantalapun tienoilla sitä jäi vielä n. 6g, joten ehkä sen takia lanka tosiaankin loppui (ks. kuva) hieman ennen kuin olisin saanut sukat valmiiksi. Sukassahan on lyhennetyillä kerroksilla tehty kärki. Purin neuletta kohtaan, jossa silmukoita aletaan lisäämään jälleen ja vaihdoin langan pietaryrttikeltaiseen. Aika jees ratkaisu tämäkin.
Olen semityytyväinen sukkiin, kirjoneule on aika tiukkaa, mutta menee jalkaan ja pituutta olisi saanut olla hieman enemmän. Mukavaa, että osallistuin tähän, kun en yleensä kirjoneuleita jaksa. Kantapää oli minulle uusi ja erityisesti pidin ohjeessa neuvotusta tavasta poimia silmukat kantalapun reunasta. Aion käyttää sitä myöhemminkin. Alkuperäisessä ohjeessa kirjoneuleeseen on vielä lisätty silmukoita jäljittelemällä erivärisiä kuvioita, mutta taidan jättää nämä tähän, olen niin laiska tekemään kirjonnantapaisia juttuja.
Malli: Suomalainen mysteerisukka (rav) by Jenni Österman
Puikot: 2,5 mm
Lanka: Gjestal Maija, kasvivärjätty x grammaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
