65. luku, jossa teen pätkävärjättyjä lankoja luonnonväreillä

Mitä värjäri tekee, kun ulkona on liian kylmä värjätä? No, siirtyy tietenkin kylmävärjäykseen! Toisin kuin viime kesänä ja vuonna 2013 annoin tämän satsin olla huoneenlämmössä. Minulla oli varmaan vuodelta 2013 tai 2014 jääneitä kuumavärjäykseen käytettyjä verihelttaseitikkejä ja sipulinkuoria pakastimessa. Annoin niiden sulaa ja ladoin ne lasipurkkiin yhdessä esipuretetun Fabelin kanssa (10 % alunaa). 

Jossain vaiheessa nakkasin joukkoon myös tilkan etikkaa, toiveena, että se vähän auttaisi verihelttaseitikin punaisia sävyjä (olisi pitänyt käyttää myös viinikiveä esipuretuksessa, mutta lanka oli jämä toisesta projektista). Tarkoitus oli antaa langan värjääntyä vain pari viikkoa, mutta se lipsahtikin sitten kahdeksi kuukaudeksi. 

Purkin avaaminen joulukuussa oli varsin jännittävää, koska harvoinpa sitä on tullut avattua tällaisia joulupaketteja. Pelkäsin taas jotain kauheaa hajua, mutta lanka haisi vain hivenen imelälle. Vähän voimakkaampia värejä olisin toivonut, mutta on tämä hyvä näinkin.

Tässä onkin sopiva aasinsilta esitellä myös vuonna 2014 hennavärjäämäni langat. Kyllä, juuri sitä kamaa, jota käytetään hiusten värjäämiseen. Ohjeet löysin (tietenkin) Anna-Karoliina Tetrin kirjasta Luonnonvärjäys ja hennan samaten hänen verkkokaupastaan.

Jauhe sekoitettiin pieneen määrään kuumaa vettä ja mukaan lisättiin etikkaa tai punaviinietikkaa (jaoin ainekset kahteen kurkkupurkkiin  ja laitoin toiseen etikkaa ja toiseen punaviinietikkaa).

En ottanut hennan sekoitusta kovin tosissani, minkä tuloksena tahnaan jäi paakkuja. Kastelin langat ja sotkin ne purkissa hennatahnaan. Tetrin kirjan mukaan henna ei tarvitse puretusta!

(Kannattaa muuten valita joku vähän isompi astia kuin kurkkupurkki, sillä se kävi ahtaaksi, vaikka yhdessä purkissa olikin vain 50 g lankaa.) Annoin lankojen värjäytyä 12 tuntia ja nostin ne pois purkeista (lanka näytti aivan kuin se olisi pyöritelty märässä hiekassa). Kaavin hennan talteen ja huuhtelin sekä kuivatin langat.

Kuvassa vasemmalla punaviinietikkatahnassa ollut lanka, (A.P.P.O.O. Bilby, tavallinen villa-polyamidi sukkalanka, 50 g), ja keskellä etikkatahnassa ollut lanka (Drops Fabel, sukkalanka, 50 g). Oikeanpuolimmaisen langan (Fabel 50 g) värjäsin sekoittamalla edelliset tahnat yhteen ja värjäämällä 19 h.

Tämä oli oikein mielenkiintoinen kokeilu, ja tavallisella kuumavärjäyksellä sekä puretusaineilla ja pH-kikkailuilla hennasta saa vielä lisää sävyjä aikaiseksi. Ihmettelen, etten ole nähnyt lankojen hennavärjäystä muualla Tetrin kirjan lisäksi. Siitä saisi nimittäin juuri sellaisen "Kasvivärjäystä helposti" -jutun, joita jotkut lehdet yrittävät viljellä silloin tällöin. (Muistan esimerkiksi toisessa iltapäivälehdessä olleet ohjeet, joissa pokkana kehotettiin käyttämään mitä vain marjoja.) Värjäysaine on monelle jo entuudestaan tuttu, sitä saa ostaa kaupasta, pelottavia puretusaineita ei tarvita, värjäysastiaksi kelpaa kurkkupurkki. Helppoa ja vaivatonta!

64. luku, jossa värjään auringolla

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikista kommenteista (blogiin, Facebookiin ja IRL tulleet) viime lukuni isoäidinneliöpeittoon!

Tuossa elokuun lopulla, odotettuani koko kesän lämmintä säätä, pääsin lopultakin kokeilemaan aurinkovärjäystä (oikeasti aurinkovärjäys oli koko kesän pitäis tehdä-listalla ja ihan sattumalta sain aijalliseksi toteuttaa sen kesän ainoana lämpimänä jaksona ;)).

Olen aikaisemmin kokeillut kasviväreillä kontaktivärjäystä, jolloin laitoin kokenillia ja verihelttaseitikin lakkeja esipuretetun langan kanssa purkkiin jääkaappiin pariksi viikoksi. Aurinkovärjäys on yksi versio kontaktivärjäyksestä, erona on se, että purkki jätetään ulos auringonpaisteeseen, jolloin auringon lämpö edesauttaa värjäystä. 

Ohjenuoranani oli Luonnonväriaineet-kirjassa olleet Leena Riihelän selostukset omista aurinkovärjäyksistään. Minulla ei ollut sellaista hienoa lasipurkkia, mutta kaupan karkkilaatikko ajoi saman asian. Esipuretin southdown-villatopsin (100 g) alunalla ja viinikivellä. Väriaineiksi valitsin kuivatut verihelttaseitikit ja pietaryrtin kukinnot, joita kumpaakin käytin suunnilleen tuplamäärän, mitä olisin tavallisella värjäyksellä käyttänyt 100 g:lle lankaa. Liotin kumpaakin ainesta omassa purkissaan vuorokauden ennen kuin tutustutin ne topsiin. Ladoin aineksia ensin laatikon pohjalle, minkä olisi voinut jättää tekemättäkin, koska varmasti alimmaiset villat olisivat värjäytyneet ilman väriainepetiäkin. 

Sitten taittelin villaa laatikkoon kerroksen, lisäsin jälleen väriaineksia ja jälleen kerroksen villaa. Laitoin aina laatikon toiselle reunalle seitikkejä ja toiselle pietaryrttejä.

Ainekset pääsivät hieman loppumaan viimeisiä kerroksia kohden, mutta muuten tämä karkkilaatikko oli juuri sopivan kokoinen tähän projektiin. Voisi luulla, että minä tiesin, mitä olen tekemässä! Lopuksi heitin mukaan vielä ainesten liotusliemet, koska halusin värin lähtevän heti leviämään, eikä jäävän täpliksi kuten vuonna 2013 kontaktivärjäämässäni langassa.

Laatikon vein talonseinustan aurinkoisimmalle paikalle puupinon päälle. Parina ensimmäisenä päivänä sisältö oli ilmeisesti kuohunut tms., koska jouduin lisäämään vettä. Yo. kuvan laatikko on kuvattu ensimmäisenä päivänä, päivien lisääntyessä punainen levittäytyi ylöspäin, kunnes koko laatikon sisältö näytti punaiselta ja oranssilta. Ensimmäisen viikon aikana muistelin käännellä laatikkoa joka päivä, sen jälkeen enää silloin tällöin.

Kuukauden kuluttua avasin laatikon ja pelkäämäni homeenhajun sijasta minua tervehti pietaryrttien voimakas katku. Tutkittuani asiaa lähemmin totesin, että haju olikin melkeinpä ainut asia, minkä pietaryrtti tähän projektiin antoi, sillä siitä oli irronnut vain hyvin haalea kellertävä sävy (jos olisin malttanut tehdä etukäteistutkimusta, niin Jenny Deanin Wild Colour -kirjasta olisin löytänyt tämänkin tiedon, mutta nyt menin perse edellä puuhun). Purkaessani topsia minua alkoi epäilyttämään myös, että oliko pietaryrtti niin hyvä valinta, koska se vaikutti jättävän roskia villaan. Mutta onneksi huuhteluissa lähti suurin osa. Verihelttaseitikki sen sijaan lunasti odotukset ja värjäsi villan kauniin oranssiksi ja punaiseksi. Rapistelin värjäysainekset tarkasti talteen, huuhtelin ja pesin topsin.

Tadaa!

Verihelttaseitikkejä ja pietaryrttejä ei tietenkään kannattanut vielä heittää pois, vaan värjäsin niillä vielä normaalilla kuumavärjäyksellä Dropsin Fabelia ja ei-konepestävää 100 % villaa.

Kokeilin kehrätä kuitua pienen pätkän värttinällä. Olin hieman pelännyt, että topsi pääsi hivenen huopumaan huuhdellessa, ja olihan sitä hieman vaikeampaa työstää kuin mitä värjäämätöntä olisi ollut. Vessapaperirullan avulla tein kehräämästäni säikeestä sisältäpäin purkautuvan kerän, josta otin langan sekä kerän sisältä että päältä. Koin vähän vaikeuksia saada kertausta sujumaan ilman takkuja, mutta lopulta löysin oikean asennon sormilleni.

Tuloksena pieni pätkä taidelankaa:

Kiinnostuitko? Lisätietoa luonnonvärien kontakti/ aurinko /kylmävärjäyksestä löytyy:

Anna-Karoliina Tetri: Luonnonvärjäys

Anna-Karoliina Tetri: Sienivärjäys

Riikka Räisänen, Anja Primetta, Kirsi Niinimäki: Luonnonväriaineet

Jenny Dean: Wild Colour

Leena Riihelä: Riihivillan blogi

63. luku, jossa virkkaan 198 isoäidinneliötä

Vaihteeksi virkkausta (edellisen kerran juhannuksena 2013)! Ja millaista virkkausta! Olen erittäin tyytyväinen, että tämä ylipäätään valmistui! Ihailkaatten!

Vuoden 2011 keväällä isoäidinneliövillityksen ollessa kuumimmillaan minäkin sain tartunnan ja aloitin oman peiton virkkauksen. Minulla oli mukavasti sateenkaaren sävyt 7 veikkaa (alun perin olin ostanut langat ihan muuta projektia varten, jota en sitten toteuttanutkaan) ja tiesin heti, millaisen peiton niistä toteutan. Ensimmäinen rivi meni mukavasti, sillä spektrin kehittymisen seuraaminen oli innostavaa. Mutta siitä eteenpäin virkkaaminen alkoi pikkuhiljaa maistua puulta ja olikin vaarana, että peitosta olisikin tullut vain kasa irrallisia paloja tai pari tyynyä. Kuinka moni tunnustaa, että komeron perällä on keskeneräinen peittoprojekti? 

Peiton pelastukseksi koitui 2011 syksyllä alkanut neulekisällikoulutus. Siellä nimittäin oli paljon tunteja, jolloin keskusteltiin ryhmässä kaikkea fiksua, ja mikäpä olisi ollut parempaa oheistekemistä kuin neliöiden virkkaus. Liukuhihnoitin omaa tekemistäni virkkaamalla ensin esim. vihreitä keskustoja, ottamalla ne mukaan kouluun (tai missä ikinä tarvitsinkaan helposti muistettavaa käsityötä) ja virkkaamalla niille siniset reunukset. Välillä päättelin lankoja sarjana ja välillä reunustin niitä mustalla. Aloitin myös palojen yhdistämisen ennen kuin kaikki palat olivat valmiita, jotta minua ei odottaisi niin lannistava urakka neliöiden valmistuttua. Tietenkin tein välillä muitakin käsitöitä, joten huolimatta koulutuksen antamasta boostista peittoon meni lopulta kolme ja puoli vuotta (se valmistui viime vuoden lopulla, mutta nyt vasta valokuvasin sen).

Alkuperäinen suunnitelma oli, että virkkaisin niin pitkälle, että kukin 150 gramman kerä kuluisi loppuun. Tuloksena oli kuvan tilanne, jossa peitossa on 18 x 8 neliötä ja senttimetrejä 190 x 85 cm. Onneksi tässä kohtaa pysähdyin miettimään, testasin peittoa hieman ja totesin, että se vaikutti juuri sellaiselta, että tekijä ei ole jaksanut virkata pidemmälle. Kun peiton alle meni makaamaan ja käänsi kylkeä, niin koko peitto putosi pois päältä. Ei hyvä! 

Pitkin hampain päätin virkata lisää (ja ostaa lisää lankaa, onneksi varsinkin vihreä, joka oli ollut välillä poissa Novitan valikoimista, oli tullut takaisin). Onneksi peitto oli vielä kahtena palana, joten pienellä siirrolla sain peittosuunnitelmani järkevämmän näköiseksi. Kuvassa näkyvien 3 x 8 palan ja 1 x 8 palan ryhmien lisäksi nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja virkkasin vielä kaksi riviä oikeaan reunaan. Näin sain pitkälle sivulle koko spektrin! 

Malli: Käspaikan isoäidinneliö

Lanka: Novita 7 veljestä, 1680 g

Koukku: 4mm

Koko: 18 x 11 (yhteensä 198!) palaa, 193 x 119 cm

Ompelin palat yhteen, sillä monessa ohjeessa neuvottu yhdistäminen virkaten on mielestäni kuin tönkkösuolattu silli. Reunukseen virkkasin kerroksen puolipylväitä, johon kului 46 grammaa, juuri se määrä, mitä minulla oli mustaa jäljellä! 

edit. Kirjoitusta on muokattu, koska huomasin, että aloitinkin peiton vuonna 2011 eikä 2010, eli peiton teossa menikin "vain" 3,5 vuotta.

62. luku, jossa neulon perhoshuivin

Jotkut neuleet ottavat aikansa valmistua. Milloin ohje ei inspiroikaan, ohje ei puhukaan samaa kieltä, neule unohtuu kiireellisempien tieltä, neuletta pitää neuloa salassa tai lanka loppuu kesken. 

Keväällä 2013 ostin Lahdesta punaoranssia Sirdar Snuggly Baby Bamboota (bambu-villa) ja oranssia Cataniaa (puuvillaa). Mielikuvissani ailahteli jo silloin huivi, johon yhdistäisin jotenkin nämä kaksi eripaksuista lankaa. Langat eivät ehtineet marinoitua kauaa varastossa, kun jo syyskuussa löysin juuri julkaistusta Knittystä Nymphalidea-huivin (nimi tarkoittaa perhossukua). Vaikka alkuperäisessä mallissa langat ovat samanpaksuiset, niin huomasin heti mallin sopivan hyvin myös eripaksuisille ja -tekstuurisille.

Heitin langat heti puikoille ja huomaisin mallin olevan mielenkiintoinen, juuri sellainen, joka pitää kiinnostuksen yllä. Toisessa reunassa on sileää oikeaa ja nurjia kerroksia, kun taas toisessa reunassa on lyhennettyjen kerrosten ryydittämää pitsineuletta. Toki lopulta ohjeessa jäädään toistamaan yhtä ja samaa, mikä saattaa pitkästyttää lyhytpinnaisimpia neulojia, etenkin kun kerrokset kasvavat koko ajan. Heidän pelastuksensa on, että huivin voi päättää melkein koska tahansa.

Huivin valmistuminen keskeytyi, koska joku saituri oli ostanut vain yhden kerän Baby Bamboota. Onneksi sain kuitenkin tilattua Pitsistä ja Palmikosta sitä lisää samassa värissä. Huivi valmistui kesäkuussa 2014, mutta en ihan tullut sen kanssa sinuiksi. Sitä oli mielestäni vaikea saada järkevästi puettua. Toki sen sai heitettyä taiteellisesti olkapäille, mutta käytössäni se myös hyvin taiteellisesti valui lähes saman tien alas. Surin jo, että nyt tämä kaunispintainen ihanuus jää hattuhyllylle nököttämään. Kunnes sitten ollessani kiireessä lähdössä jonnekin nappasin sen vain käteeni, unohdin tuskailut huivin erikoisesta muodosta ja kietaisin sen kaulaani kuin se olisi ollut tavallinen suorakaiteenmuotoinen huivi. Voilá! Nympalideasta tuli viime syksyn lempihuivini!

Malli: Nymphalidea by Melinda Vermeer, rav
Lanka: Schachenmayr SMC Catania, oranssi,
Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK, punaoranssi 100 g
Puikot: 4,5 mm
Koko: yläreuna 122 cm

Äiti taisi hieman kadehtia huiviani, joten neuloin hänelle oman joululahjaksi Drops Loves You III -kampanjalangasta (alpakka-villa). Ajattelin puna-valkoisen värityksen olevan ehkä liian pirteä, joten värjäsin valkoisen langan sinipuulla. Langasta tuli ehkä hieman liian vaaleaa, koska puolet koostumuksesta on alpakkaa. 

Pitkästä aikaa oli mielenkiintoista neuloa vaihtelevanpaksuisesta langasta, mitä en olekaan harrastanut sitten neulojanurani alkuaikojen (lukuunottamatta omia käsinkehruitani)! Kaikenkaikkiaan nämä huivit olivat kivoja toteuttaa, ainoa, mitä kadun, on etten tehnyt kumpaakaan liukuvärjätystä, Ravelryn nymphalideaprojektit ovat nimittäin täynnä ihastuttavia liukuvärjättyjä.

Malli: Nymphalidea by Melinda Vermeer, rav
Lanka: Drops Loves You III, punainen 75 g, sinipuuvärjätty 50 g
Puikot: 5,5 mm
Koko: yläreuna 122 cm

61. luku, jossa aloitan kahdeksikolla

Eihän ole mitenkään myöhäistä esitellä elokuussa valmistuneita sukkia? Valokuvaamiseni on taantunut niin pahoin, että sain valokuvatuksi nämä vasta joulukuussa, ja sittenkin bloggaaminen vielä unohtui. Malli on Knittyssä julkaistu Longitudinal, joka on saanut innoituksensa siitä, että suurin osa pituussuunnassa tehdyistä sukkamalleista alkavat esim. jalan ulkosyrjästä, jatkuvat jalan päältä sisäsyrjään ja sitten jalan alta takaisin aloituskohtaan ulkosyrjään. Tällaisten mallien ongelmana tietenkin on, että liukuvärjättyjä lankoja käytettäessä saattaa aloitus -ja lopetuskohtaan tulla ikävästi erottuva värivaihto. Sen sijaan Longitudinaleissa aloitetaan toisesta syrjästä ja neulotaan yhtä aikaa sekä jalan ylä -että alapuoli.

Sukkien neulontaan tarvitaan joustavakaapelinen pyöröpuikko, tavallisilla kankeakaapelisilla pyöröpuikoilla tätä ei kannata lähteä yrittämään. (Mainos: Knitpron 2,5 mm pyöröpuikko oli oikein hyvä, sen minulle valitsi Anu Pitsistä ja palmikosta.) Sukat aloitettiin kahdeksikkoaloituksella ja yhteensä yli sadalla silmukalla. En ole aikaisemmin oikein onnistunut kahdeksikkoaloituksen kanssa, joten vähän epäilytti. Mutta onnistuihan se ensi yrittämällä! (Lukuunottamatta sitä, että neuloin molemmat puikot kiertäen, joten aloitus erottuu.) Kantapää toteutettiin lisäyksillä ja kavennuksilla, ja väitänkin, että jos ja kun aloituksen osaa, niin Longitudinalit ovat jopa helpommat kuin perinteiset sukat. Lopuksi viimeisen kerroksen silmukat silmukoidaan yhteen.

Malli: Longitudinal by Nicola Susen, rav
Lanka: Austermann Step Holiday Color, 78 g värissä koralle
Puikot: Knitpron 2,5 mm pyöröpuikko
Koko: (luultavasti) I, n. 39-40

Suunnittelin pitäväni sukat itse, mutta ne osoittautuivatkin liian suuriksi, joten päädyin vakioratkaisuuni, eli lahjoitin äidille. Kokoluokitus (A, B, C, D jne.) oli minulle outo, joten päättelin koon ilmoitettujen tuumamittojen mukaan. Luultavasti tein mallitilkunkin, mutta ei sitä enää voi muistaa. Ainaoikein -neuleen ansiosta sukat myös joustavat kivasti jalan ympärysmitan mukaan ja mukautuvat paremmin kuin perinteinen sukka jalan ja säären kaarteisiin. Malli vaatii langan, jossa on pitkät väriliu´ut, sillä siten mallin nerous pääsee parhaiten esille. 

Vähän tuoreempaa tuotosta on tämä tiskirätti. Uusien ohjeiden etsimisen sijasta käännyin vanhan lehtivarastoni puoleen ja löysin kuudesta auringon muotoisesta ympyrästä toteutetun huivin. (Vaikka nyt näin valokuvana tuo muistuttaa mielestäni sirkkelin terää...) 

Malli: Tuscan Sun Scarf  by Nicky Epstein

Lähde: Designer Knitting Spring/Summer 2009 

Lanka: Novita Suvi, 29 g

Puikot: 4,5 mm

Kaivelin myös toisella tavalla vanhaa varastoani, eli Ravelry-jonoani. Välipalaneuleen* tarpeessa otin puikoilleni Scallop Lace Hatin, jonka aion lahjoittaa sytomyssykeräykseen.

Malli: Scallop Lace Hat by Leah Coccari-Swift, rav

Lanka: Novita Luxus Cotton, 44 g

Puikot: 3,5 ja 4,5 mm

(*Luulen muuten, että kaikki neuleeni ovat nykyään "välipalaneuleita", jotka aloitan siksi, koska en ehdi isompaa aloittaa.)

60. luku, jossa osallistun kehruuhaasteeseen

Olen vähän laiminlyönyt kehtuuharjoitteluani, joten olin innoissani, kun kuulin Merinellen kehräyshaasteesta. Vuosi näyttää, pysynkö mukana vai putoanko kyydistä kuten useimmista yhteisneulonnoistani yms. Tammikuu ei näyttänyt lupaavalta, sillä sen tehtävää en ehtinyt tehdä, koska tammikuu meni näin: "Mikä tammikuu? Ai nyt vai, eikös juuri ollut joulu, oho, nyt onkin tammikuun viimeinen viikko, jaa, hei hei tammikuu." 

Mutta onneksi helmikuussa tuli mummulavierailu ja pääsin jälleen tapaamaan mummulan rukin! Haasteen kahdesta vaihtoehdosta valitsin raitalangan, koska minulla ei ole kuin kirpparilta pelastetut (joita en ole vielä koskaan kokeillut) karstat karstamyllystä puhumattakaan. Tässä raitavaihtoehdossa piti siis tehdä kaksi-tai useampisäikeistä raitalankaa, mutta ei ketjukerraten, kuten ensimmäisenä tekisi mieli tehdä. Sen sijaan piti kehrätä kaksi samanlaista erillistä säiettä, joissa on vuorotellen kumpaakin väriä, ja kerrata ne yhteen.  

Kauan sitten kokeilua varten ostamistani kuiduista valitsin valkoisen ja harmaaruskeakirjavan BFL:n. Otin kumpaakin laatua vain 60 g, jotta hommaan ei menisi ikä ja terveys. Kuvittelin osaavani jo kehrätä tasaista, mutta tämä projekti otti minulta luulot pois. Tarkemmin asiaa pohdittuani havaitsinkin, että viimeksi saamani kaunis, tasainen lanka oli käyttämäni hahtuvan ansiota. Nyt en jaksanut jakaa BFLlettejä tarpeeksi ohuiksi nauhoiksi, enkä ehtinyt venyttää niitä perinnerukin vauhdissa tarpeeksi. 

Vierailuni aikana ehdin kehrätä ainoastaan säikeet rullille, jotka sain onneksi ottaa mukaani. Kotona sitten (annettuani niiden levätä n. viikon) kertasin ne yhteen värttinällä. Jo kerratessani näin aavistukseni käyvän toteen, eli ei mennyt ihan putkeen tämä tehtävä. Se tasaisen langan taito olisi ollut elintärkeä tässä tehtävässä.

Minua kiinnosti kuitenkin kokeilla, miltä lanka näyttäisi neulottuna, ja vahingossa sinne on eksynyt muutama aito raitakin (tarkoitus oli alunperin tehdä vain pieni mallitilkku, mutta neule ei päästänyt minua otteestaan). 107 g ja 90 m, 8 WPI. Bongasin myös yhden kohdan, jossa langan väri vaihtui kuin veitsellä leikaten molemmissa säikeissä yhtä aikaa!

Vaikka lanka ei olekaan ihan onnistunutta, niin kun en kerro, millaista siitä olisi pitänyt tulla, niin asiaa tuntematon pitää sitä tietenkin aivan ihanana. Se oli myös kastelun jälkeen mukavasti tasapainossa ja mukavaa neuloa (paitsi ne muutamat kohdat, joissa oli ohuenohutta siansaparoa). Ja annan itselleni 10 pistettä papukaijamerkkeineen, että sain helmikuun langan helmikuun aikana valmiiksi! Ja vielä blogattuakin (helmikuuta on 2 tuntia jäljellä :-P)! Odotan innolla maaliskuun tehtävää ja värjäsin jo kuituakin, aika näyttää voinko käyttää sen maaliskuussa vai käytänkö sen tammikuun kehruuseen.

59. luku, jossa on kaksijakoiset fiilikset

No onkos tullut kesä 

nyt talven keskelle, 

ja blogataankos unohtuneista 

kesäneuleista?

Kesällä (voih, muistatteko, että sellainenkin oli vielä hetki sitten?) matkalle lähtiessäni oli jälleen kerran tuttu mitä-mä-neulon-mulla-ei-ole-mitään-neulottavaa-nyt-pakko-keksiä-äkkiä-jotain -paniikki. Käytin vanhaa tuttua ratkaisua, eli ohuesta langasta tehtyä sukkaa nostettujen silmukoiden muodostamalla kuvioinnilla. Langan ostin pari vuotta sitten yhdeltä Lahden matkalta väriterapiaksi. Jossain vaiheessa harkitsin siitä baskeria, mutta onneksi tulin järkiini, väritys kun on hieman villi kasvojen lähelle. (metrilakuoksennus sirkuksessa) Nyt valitsin harmaan Fabelin toiseksi väriksi tasapainottamaan ja korostamaan sitä.

Neuloin sukat kärjestä varteen. Raitojen vaihtokohdassa tein nostettujen silmukoiden muodostamaa kirjoneuleen tapaista. Eli nostin 1 s neulomatta ja neuloin 1s, toistaen koko kerroksen ajan. Kun tuli seuraava vaihto, tein toisinpäin, eli neuloin 1 s ja nostin 1 s neulomatta.

Kiilankin tein, mutta innostuin liikaa raidoituksesta, sillä tein kantapään aukon liian myöhään (jälkikäteen tehtävä kantapää siksi, että en osaa ilman ohjetta tehdä muuta kantapäätä kärjestä aloitettaviin), joten kantapäähän tuli ainakin parin kiilalisäyksen verran liikaa tavaraa.  Varressa jatkoin II ja III puikoilla kuvioneuletta ja I ja IV puikoilla 1o, 1n -resoria, jotta sukat pysyisivät myös jalassa. Jatkoin vartta niin pitkälti, että värimallikerta meni loppuun. Katkaisin langan ja siirryin tekemään toista sukkaa, jotta saisin samanlaisen. Pisteet langalle siitä, ettei siinä ollut solmuja, eikä varsinkaan sellaisia, joiden jälkeen langan väri olisi vaihtunut! Värit vaihtuivat saksalaisen täsmällisesti samoissa kohdin (tietenkin pientä epäsuhtaa on, mutta se johtuu oman käsialani muutoksista). 

Jossain välissä tein myös ensimmäisen kantapääyritelmän. Ja toisen. Ja kolmannen. Sitten täytyi Svetlana Rönkön tavoin todeta "Pashasta ei saa konvehtia". Päätin tyytyä siihen mörvelöön, jollainen kantapäästä tuli. Kastelu paransi vähän tilannetta, mutta kantapää on edelleen liian iso ja varsinkin ilman jalkaa sukan sisällä suoraansanottuna aika hirveän näköinen.

Neuloin sitten vartta. Sen jälkeen neuloin vielä vähän vartta. Neulottuani vartta neuloin vielä vähän vartta. Lopulta parin kuukauden päästä aloituksesta värilanka osoitti loppumisen merkkejä. Päätin sukan muutamalla sentillä 1o, 1n -resoria koko sukan ympäri ja italialaisella päättelyllä. 

Malli: omasta päästä
Lanka: Four Seasons Gründl Hot Socks India, 73 g
             Drops Fabel, 58 g
Puikot: 2,5 mm neliskanttiset sukkapuikot

Mutta jos kantapäästä tuli surkea yritelmä, niin sen sijaan olen erittäin tyytyväinen pohjelisäyksiin, sillä ne sopivat justiinsa niin kuin pitää. Myös kärki muotoutuu varpaisiini juuri passelisti ja pidän paljon italialaisesta päättelystä. Näin ohuesta langasta toteutettuna nostettujen silmukoiden kirjoneule ei erotu kovin hyvin, varsinkaan varressa, kun sukka on jalassa. Kaiken kaikkiaan näitä sukkia tehdessä oli kaksijakoiset fiilikset. Välillä ajattelin:

"Kuka idiootti päätti tehdä tällaisen sukat?"
"Kuka idiootti valitsi näin ohuen langan?"
"Kuka idiootti päätti tehdä polvisukat?"
"Eikö tää lanka voisi jo loppua?"
"Toi kantapää on aivan kauhea." 

Välillä taas ajattelin:

"Vitsit kun näistä tulee komiat."
"Tosi siistiä saada kerrankin polvisukat."
"Jihuu, minäkin teen nyt sellaiset ohuet sukat mitkä ovat hip nettineulojien keskuudessa" 
"Mikähän väri on seuraavaksi vuorossa?
"Nää pohjelisäykset on just hyvät."