sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

38. luku, jossa minulla on joko kaksoisleuka tai struuma

(Keksi tähän jokin muu aloituslause kuin "Olen taas saanut valmiiksi yhden WIPin!")

Tammikuussa 2012 aloitin ex-tempore Lankakomeron Ambituksen. Lankana käytin neulekisällien pikkujouluissa yllätyspaketistani löytynyttä Austermann Bambou Softia (65 % merinovillaa, 35 % bambua). (Paketti oli peräisin BlueNunilta, kiitos paljon, ja tiskirättikin on jokapäiväisessä käytössä! Sekä ihanat patalappusi.)  Noihin aikoihin elin varsin kaoottista aikaa neulerintamalla, kaikki oli aloitettava nyt ja heti, joten arvata saattaa, että tämä ufoutui pitkäksi aikaa. Nyt WIPinpäättely-ja-itseään-niskasta-kiinni-ottamis-huumassani sain sen valmiiksi. Ja vielä on talvea jäljellä, niin ei tarvitse odotella käyttöönottoa!



Minulla oli lankaa kaksi kerää, ja neulomiseni oli pysähtynyt ensimmäisen kerän loppumiseen, koska en ollut osannut päättää, miten korkean tekisin kaulaosasta. Nyt asiaa tuumittuani päädyin aloittamaan lisäykset, sillä dekoltee-osa vie paljon lankaa. Kun toinenkin kerä alkoi loppua, sovitusten ja mittailujen jälkeen päätin jatkaa vielä neulomista. Selasin stashiani ja päädyin syksyllä verihelttaseitikeillä värjäämääni Novita Wooliin, jonka käytin kaksinkertaisena (vaikka olinkin suunnitellut sitä ihan toiseen projektiin). Dekoltee-osan piiri oli jo aika iso, joten koko 50 gramman kerä meni tuohon 4 cm korkuiseen reunukseen. Mutta onneksi nyt dekoltee oli tarpeeksi iso (niin iso, että kauluria voi pitää v-aukkoisen villakangastakinkin kanssa). Viimeiset kerrokset koettelivat hermoja, kun niiden neulominen kesti niin kauan.



Olin sitä mieltä, että kaulurin kaulaosakin tarvitsisi lisää pituutta, ja kaikenlisäksi kaulurin aloituksessa oli jotain häikkää. Joko puikkokokoni on vaihtunut välillä pienemmäksi tai sitten olen tahallani tehnyt aloituskerroksen paksummilla puikoilla, jotta se ei kiristäisi. No, nyt aloitus lörpötti rumasti. Purin sen ja jatkoin 1 o, 1 n -neuletta viime keväällä värjäämäälläni  kaksinkertaisella Novitan Bambinolla 6,5 cm. Tietenkin joustinneule siirtyi puoli silmukkaa pois paikoiltaa, mutta se ei haitannut, koska kohdassa oli muutenkin värinvaihto. Vaakasuuntaiset väkäset ovat design-elementti.





Malli: Ambitus by Lankakomero
Langat: Austermann Bambou Soft 100g, 
Novita Wool kaksinkertaisena 50 g, 
Novita Bambino kaksinkertaisena 24 g
Puikot: 3-4 mm





Olen tyytyväinen kauluriin, tällä lankojenvaihtomenetelmällä siitä olisi voinut tulla täysi susikin, mutta ilmeisesti minulle on jo kehittynyt jonkinlainen tunne selkäytimeen, että millainen paksuus kävisi. Bambou Soft oli silkinsileydessään mukava tuttavuus, vaikka ilmeisesti bambun takia resorini ei ole niin tasaista kuin täysvillaisella Woolilla. Bambou Softin jälkeen Wool ja Bambino tuntuivat kauhean karheilta, vaikka muuten miellän ne pehmeiksi. Bambinoresori näyttää epätasaiselta, kenties siksi, ettei minulla ollut käsillä sukkapuikkoja, vaan tein sen 40 cm pyöröillä.

Sen sijaan en ole tyytyväinen kuvatessa tapahtuneeseen ulkonäkökriiseilyyn. Luulin että tämähän on helppo kuvata, kun kyseessä on kauluri, saan vain rajata kasvot pois. Ensin sain aikaan kuvia nimeltä "Mci:llä on kaksoisleuka" ja suoristettua kaulani "Mci:llä on struuma". Onneksi sain lopulta otettua tällaisen kuvan:


4 kommenttia:

  1. Kiitos, päivän piristys tämä kappale. :D Ja varsin pätevän näköinen ambituskin. :)

    VastaaPoista
  2. Komea on kauluri, enkä usko että struumasta tai kaksoisleuasta ole hajuakaan.... Mutta kiva kauluri ja hyvin modattu erilaisilla langoilla. Kaikki langat tarvitaan, ne yksittäiset kerätkin sieltä lankakopasta....
    ps. olen miettinyt kirjoneuleen saloja. Ei se oikeastaan ole muuta kuin kärsivällisyyttä. Katsoa että oikean värinen lanka tulee oikeaan kohtaan. Ja kiroiluahan se opettaa....

    VastaaPoista
  3. Hih, lopputuloksena kiva ja kätevä kauluri! =)

    VastaaPoista