sunnuntai 21. elokuuta 2016

69. luku, jossa ostan auringonlaskun

Nyt minua nolottaa, kun vieläkin postaan Jyväskylän neulefestareista, mutta kun kerran lupasin ja aloitin kakkososaa, niin täytyyhän se julkaista.


Neulefestarilauantaina en ollut ehtinyt laisinkaan itse tapahtumapaikalle Toivolan vanhalle pihalle, joten sunnuntaille odotukset olivat korkealla. Ja ne odotukset vähintäänkin ylittyivät! Piha oli täynnä myyntikojuja, joissa myytiin tsiljoonaa erilaista käsinvärjättyä lankaa, kuten Louhittaren luola, Ilu, Puffala, sekä italialainen Snail yarns sekä ranskalainen La Bien Aimée.


Moni käsinvärjätty lanka näytti olevan yksisäikeistä, mutta kuitenkin niin tiukkakierteistä, että sitä kaukaa katsoessa saattoi luulla monisäikeiseksi. Onkohan se jokin muotivillitys vai jokin käytännön sanelema juttu? No, ostin sellaista Snail yarnilta värissä Crimson Sunset, jossa on kaikki rakastamani värit samassa vyyhdissä! (No, keltaisesta en pidä yksinään, mutta tällaisissa auringonlasku-sekoituksissa kyllä.) Louhittaren luolasta ostin merino-nylon topsia kehruuseen (vaikka aika lailla saan kehittyä, että raaskin kehruitani laittaa sukanpohjiin) ja kojusta, jonka ehdin jo unohtaa, Colinetten kirjavaa mohairia. Kuva vähän latistaa värejä, viininpunaisessa langassa on nimittäin ihastuttavia pätkiä muitakin värejä. Minusta näistä ostoksistani erottaa selkeän väriteeman ;) 


Titityystä olen kuullut paljon, ja nyt pääsin sen itsekin kokemaan. Kauppa teki vaikutuksen runsaudellaan ja erilaisella valikoimallaan. Hintataso hillitsi impulssiostoksia, ja mietinkin, että ensi kerralla voisin valita jonkin uberihanan ohjeen ja korvamerkitä rahat, joilla ostan langat siihen.   


Näin jonkin tosi ihanan monivärisen käsinvärjätyn langan, mutta sen hinta oli lähemmäs 30 €, joten se jäi kauppaan ja samalla kaivelemaan mieltäni. Sen sijaan olin jo ennen lähtöä tuuminut ostavani eksoottisen kuitusekoituksen, eli japanilaista Ito Tetsu- lankaa, jossa on 61 % silkkiä ja 39 % ruostumatonta terästä. Ulla-neulelehden arvio langasta.


Kuvassa lisäksi sepän pajasta ostamani voiveitset sekä lauantain pääjuhlista saadun yllätyspussukan sisältö. Sunnuntaille olin suunnitellut vielä käsityönmuseota, mutta jouduimme lähtemään jo aikaisemmin, sillä piti ehtiä Pandan tehtaanmyyymälään ;) Ja mitään en ostanut, kaikki karkit kuvassa ovat Anun tai Lauran. Köh.


Yhteenvetona festareista sanoisin, että kyseessä oli korkean profiilin neuletapahtuma nettineulojille. Niin sanotuille karvalakkineulojille (jos sellaisia sinne eksyi) festarit saattoivat mennä vähän yli hilseen, jos ja kun käsinvärjätyt langat ja ulkomaiset neulestarat eivät ole tuttuja. Ja tiettekö mitä? Justiin näin se on hyvä. Kun jokaisella messulla pyritään ottamaan kaikentasoiset käsityöntekijät huomioon, niin monesti käy siten, että sitä skaalaa typistetään sitten sieltä taitavimpien päästä. Neulefestarit on tapahtuma, jonka kurssien nimissä ei ole viimeisenä adjektiivina "helposti" tai "nopeasti", vaan kurssit ovat juuri sellaisille taitajille, jotka ovat kulkeneet lankapolulla jo pitemmän aikaa ja oppineet, että vaikka langanpäät voisi solmia yhteen, niin parasta ne on kuitenkin päätellä. 


Muutaman kehittämisehdotuksenkin keksin, eli Toivolan vanhalla pihalla olisi ollut kiva jokin muukin työpaja kuin huivineulan tekoa. Siis sellainen, johon voi mennä ilman aikaista ilmoittautumista ja ex-tempore. Lisäksi ensi kerralla (toivon todella, että ensi kerta tulee!) voisi vinkata jollekin hierojalle, että pystyttää pihalle hierontapisteen, jossa antaa hartiahierontoja jumiutuneille neulojille. 

Haluan ehdottomasti osallistua uudestaan ensi vuonnakin! Istun koko talven sormet ja varpaat ristissä, että festarit saavat jatkoa!

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

68. luku, jossa suuntaan festareille

Minulle on tapahtunut käsityörintamalla kaikenlaista sitten viime lukeman, olen esim. neulonut hienoa villatakkia kasvivärjätystä, värjännyt väärin säilytetyillä tammenlehdillä, ostanut rukin(!), käynyt hopeatyökurssilla ja purjehtinut neulakinnastyön kanssa. Aloitan kertomisen kuitenkin tuoreimmasta tapahtumasta, ja varmaan jokainen nettineuloja arvaakin jo, mikä se mahtaa olla. Tai no, tuoreus on nyt jo vähän kyseenalaista, kun koko tapahtuma oli 2 viikkoa sitten!

Talvella innostuin, kun kuulin, että lankakauppa Titityy järjestää Jyväskylässä Neulefestivaalit! Sattumalta olin töistä tauolla kotona kun ilmoittautuminen kursseille avautui, ja kävin kiivaan facebookkeskustelun Anun ja Lauran kanssa, että mennäänkö ja minne mennään. Lopulta me kaikki päätimme näpytellä itsemme Stephen Westin Color Play -värikurssille. 



Hankin itselleni majapaikan Jyväskylässä opiskelevan kaverini luota ja lauantaina ajoimme Jyväskylään. En olekaan koskaan käynyt Jyväskylässä, joten tuli nyt sekin puute kuitattua. Kämpällä pyörähtämisen jälkeen kaverini heitti minut Vakiopaine-baariin, jossa kurssi järjestettiin. Stephen West on neulesuunnittelija, joka tunnetaan räiskyvistä väriyhdistelmistä, erikoisista muodoista ja jättimäisistä huiveista. Hän on myös aikamoinen showmies, ja parhaiten hänestä pääseekin käsitykseen katsomalla jonkin hänen videoistaan. Ensimmäiseksi hän tähdensikin, että "This is not a class, I don´t know what you signed for. This is an adult playdate".



Playdate koostui Stephenin showsta ja erilaisista testeistä värikkäillä langoilla. Stephenin väriyhdistelmät neonsävyineen eivät ole ihan minun heiniäni, mutta hei, minähän teen käsitöitä juuri siksi, että voisin toteuttaa omanlaistani. Ja joskus täytyy mennä reippaasti outside the box, jotta ei jämähdä niihin tuttuihin ja turvallisiin (ja tylsiin) väriyhdistelmiin. Lopuksi (joka tuli aivan liian pian) jokainen sai valita ilmaiseksi jonkin Stephenin ohjeen, ja minä valitsin Welted Slouch -pipon. Vaikka olenkin tutkinut Stephenin ohjevalikoiman Ravelryssä mielestäni perusteellisesti, tuo pipo on jäänyt minulta huomaamatta. Ehkä olen säikähtänyt sen kirkkaansinistä väriä.


Kurssin jälkeen suuntasimme festivaalien iltajuhlaan, jossa söimme, neuloimme ja kuuntelimme festarien neulesuunnittelijoiden haastatteluja. Illan tähtihetki oli, kun Stephen West näytti uuden videonsa, joka sai raikuvat aplodit. Minulta meni illan elämyksellisyys vähän ohitse, koska kärsin jännittävän päivän ja puutteellisen ravinnon aiheuttamasta päänsärystä. Festarineuleeksi olin ottanut puikoille uudestaan Longitudinalit, joita pääsin aloittamaan vasta juhlissa, jotka olivat ehdottoman väärä paikka vääntää yli sata silmukkaa kahdeksikkoaloituksella. Lopulta purin ensimmäisen aloituksen ja aloitin uudelleen, tällä kertaa löysemmin, mutta taas taisi aloitus lipsahtaa väärin päin. Tästä viisastuneena lähdimme tutimaan, jotta virtaa riittäisi sitten sunnuntainakin!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

67. luku, jossa keksin uuden tekosyyn

Olen keksinyt aivan uuden syyn, miksi minulla ei ole mitään uutta valmistunutta neuletta! Perinteisen syyt kuten "ei ole aikaa", "ei ole lankaa" ja "päättelykeiju ei asu meillä" joutavat romukoppaan, kun otan käyttöön tämän: "olen korjannut vanhaa!" Enkä nyt puhu mistään parsimisesta vaan ihka oikeasta neulomisesta.

Ensimmäisenä korjuuseen menivät pitkät polvisukkani harmaasta Fabelista ja kirjavasta Gründlin Hot Socks Indiasta. Linkin takaa paljastuu, että näiden sukkien kantapää oli kerrassaan surkea yritelmä. En sitten kehdannut käyttää näitä yhtään missään. Linkin takaisessa blogikirjoituksen kuvissa olen asetellut sukat kuvaushetkellä sen verran tarkkaan, ettei surkeudesta saa täyttä käsitystä. Mutta kaadetaan blogikulissit tällä kuvalla, jossa vasemmalla on korjaamaton sukka ja oikealla korjattu:




Otin itseäni niskasta kiinni ja poikkaisin sukat nilkasta. India-langasta tein vyyhdin ja suoristin sen kastelemalla, kun taas Fabelin korvasin uudella langalla. India kesti suoristuksen hyvin, ja lopputuloksesta ei erota, että toinen on uutta ja toinen kierrätettyä. (Ja sekin tietenkin auttoi, että en ollut tosiaankaan näitä paljon pitänyt, joten lanka ei ollut vielä päässyt ohenemaan tai huopumaan.) Tällä kertaa neuloin sukkiin ranskalaisen kantapään. 




Kun olin päässyt vauhtiin, otin korjaukseen blogin alkuaikoina tekemäni baskerin. Jo valmistuessaan totesin baskerin resorin olevan hieman löysä, ja melko vähäinen käyttö ei parantanut asiaa. Purin resorin, suoristin taas langan kastelemalla ja neuloin uuden resorin yksinkertaisella langalla ja 3,25 mm puikoilla. Ja, jotta resori ei varmasti venähtäisi, tein joustinneuleen oikeat silmukat kiertäen. Varmistaakseni lämpöisyyden tein reunuksesta kaksinkertaisen.






Enimmäkseen käyttämättä on jäänyt myös ylhäältä alas neulottu vironvillatoppi, joka blogissakin vilahti vain hyvin nopeasti. Tein sen vuonna 2012 KYH-työnä. Ravelryn muistiinpanojen mukaan olen päätellyt työn 1 päivää ennen KYHin päättymistä, joten sen (tai yleisen kyllästymisen) takia päättelin paidan vyötärölle. Vuosien varrella käytin paitaa pari kertaa, mutta jotenkin se ei natsannut. Tänä talvena tarkastelin peilikuvaani ja totesin, että toppihan on auttamatta liian lyhyt. (Muutenkin olen huomannut, että kaikki vaatteeni tuntuvat nykyään liian lyhkäisiltä: sukkien, tossujen ja käsineiden varret sekä paidat. Olen lopettanut pituuskasvuni jo yli kymmenen vuotta sitten, joten lienenkö tulossa vanhaksi ja kärsin vedosta?)




Topista yli jäänyt lanka oli onneksi vielä käyttämättä ja tallella. Ja kaiken kukkuraksi erotin keristä (2 kpl) jopa sen langanpään, jolla minun piti jatkaa neulomista! Neuloin 3 mallikertaa lisää sekä ainaoikeinreunuksen. Sivuissa lisäsin varmuuden vuoksi 2 x 4 s/krs.


Malli: Turquoise top by Anna Kuduja, rav
Lähde: Viron käsityölehti 3/2010
Lanka: Aade Lõng Artistic 8/2, 167 g
Puikot: 3,5 mm

Menneellä viikolla isä tapasi pihalla rusakonpoikasen, josta bloggaaja teki tietenkin heti pääsiäistoivotuksen. Hauskaa pääsiäistä ja muistakaa syödä tarpeeksi suklaamunia!


(Pelko pois, emme käpälöineet poikasta vaan seurasimme sitä kunnioittavan etäisyyden päästä.)

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

66. luku, jossa kerron solvykalvon ihmeellisistä seikkailuista

Ompelurintamalla tutustuin viime keväänä veteen liukenevaan kirjontakalvoon. Jo vuosia sitten näin lehdissä tällä tehtyjä töitä, jossa kahden kalvon väliin oli heitetty kangas- ja lankasilppua, kalvojen päältä oli ommeltu, kalvo liuotettu pois ja tuloksena oli esim. hurmaava kangassilppubolero. Minä päätin pitäytyä yksinkertaisemmassa ja tyydyin pelkästään ompelemaan kalvolle. Alkuun vähän mietitytti, että miten ihmeessä ne ompeleet pysyisivät koossa, eivätkö ne purkaantuisi? Isänikin (kaikkien alojen asiantuntija), ilmoitti, ettei se tulisi onnistumaan. Mutta me ihmiset olisimme vielä apina-asteella, jos kaikki olisivat luovuttaneet, kun joku sanoo taikasanat "ei onnistu". Pelottomasti lähdin kokeilemaan ja huomasin, etteivät ompeleet minnekään purkaantuneet, vaan ala- ja ylälanka kietoutuivat toistensa ympärille.

Ensimmäisenä valmistui uusi neulatyyny:




Äitienpäiväksi korvikset:




(muottina 50 sentin kolikko, kovetus sokeritärkillä)

Äidin nimipäiväksi uudet uunikintaat:




(kangas kierrätysfarkkua, sisällä lämpöäeristävää vanulevyä)




Monessa ohjeessa käskettiin käyttämään kirjontakehystä ja kirjontapaininjalkaa, mutta ainakin tällaiset yksinkertaiset kuviot onnistuivat vallan mainiosti ilmankin. 


Lankaiset kuviot a´la Mci


Tarvitset:
- ompelukoneen
- erivärisiä ompelulankoja
- sakset
- veteen liukenevaa kalvoa (esim. Gutermann Ultra Solvy)

Et tarvitse:
- kirjontakehystä
- tiukkaa pipoa

1. Jäljennä haluamasi kuvio kalvolle (ensi alkuun kannattaa pidättyä jossain yksinkertaisessa, kuten sydämessä). Tavallinen lyijykynä käy. Leikkaa kuvio irti n. 0,5 cm päästä sen reunoista.



2. Ompele leveällä siksak-ompeleella kuvion reunoja pitkin.



3. Vaihda ommel suoraompeleeseen ja ompele siksakatun reunaviivan keskeltä. Tämä siksi, että muuten siksakattu ommel suoristuu, kun kalvon liuottaa pois.




4. Nyt seuraa hauska osuus! Ompele kuvion poikki ristiin rastiin reunalta toiselle. Saat tehdä ihan vain suoria viivoja, koska kun kalvon liuottaa pois, ommelviivat mutkistuvat enemmän tai vähemmän. Muista ommella kunnolla reunojen päälle, jottei kuvioon reunoille tule hassuja aukkoja.



5. Voit vaihdella ylä- ja alalankojen väriä mielesi mukaan koska vain.



6. Kalvon poistamista vaille oleva kuvio.




7. Liuota kalvo pois paketin ohjeiden mukaan. Voit liuottaa kuvaa vain sen verran, että kalvo haihtuu lankojen väleistä, mutta jää vielä lankoihin. Tällöin kuvioon jäänyt kalvo toimii kovetteena, jolloin kuviota voi käyttää esim. koristeena roikkumassa. Vaihtoehtoisesti voit liuottaa kaiken kalvon pois.



8. Valmis!





Suosittelen googlettamaan veteen liukenevan kirjontakalvon, sillä netistä löytyy tällä tekniikalla tehtyjä ihmeellisyyksiä, joiden rinnalla minun kokeiluni kalpenevat! Tässä pari esimerkkiä:

Australialainen taiteilija Meredith Woolnough vangitsee luonnon muodot lankoihin:
http://www.boredpanda.com/embroidery-sewing-sculptures-meredith-woolnough/

Mellun Hollywool -blogista löydät ohjeen liinan aukkokohtiin tehtävästä kirjonnasta:
http://mellunhollywool.blogspot.fi/2016/01/katoava-materiaali-solvy-ompelun-apuna.html?spref=fb

Neulanhaltija teki korun langanpätkistä sekä kruunun:
http://neulanhaltija.blogspot.fi/2011/11/koru-langanpatkista-ommellen-ja-kruunu.html

Villa Kellis -blogissa pääkallokorvikset:
http://villakellis.blogspot.fi/2010/09/anteeksi-nyt-vaan-kovasti-kun-olen.html

Mutturalla-blogin Annika on kirjonut ihanan ketun:
http://ruttu-nuttu.blogspot.fi/2015/08/sikin-ja-sokin-sinne-ja-tanne.html

lauantai 13. helmikuuta 2016

65. luku, jossa teen pätkävärjättyjä lankoja luonnonväreillä

Mitä värjäri tekee, kun ulkona on liian kylmä värjätä? No, siirtyy tietenkin kylmävärjäykseen! Toisin kuin viime kesänä ja vuonna 2013 annoin tämän satsin olla huoneenlämmössä. Minulla oli varmaan vuodelta 2013 tai 2014 jääneitä kuumavärjäykseen käytettyjä verihelttaseitikkejä ja sipulinkuoria pakastimessa. Annoin niiden sulaa ja ladoin ne lasipurkkiin yhdessä esipuretetun Fabelin kanssa (10 % alunaa). 

Jossain vaiheessa nakkasin joukkoon myös tilkan etikkaa, toiveena, että se vähän auttaisi verihelttaseitikin punaisia sävyjä (olisi pitänyt käyttää myös viinikiveä esipuretuksessa, mutta lanka oli jämä toisesta projektista). Tarkoitus oli antaa langan värjääntyä vain pari viikkoa, mutta se lipsahtikin sitten kahdeksi kuukaudeksi. 



Purkin avaaminen joulukuussa oli varsin jännittävää, koska harvoinpa sitä on tullut avattua tällaisia joulupaketteja. Pelkäsin taas jotain kauheaa hajua, mutta lanka haisi vain hivenen imelälle. Vähän voimakkaampia värejä olisin toivonut, mutta on tämä hyvä näinkin.



Tässä onkin sopiva aasinsilta esitellä myös vuonna 2014 hennavärjäämäni langat. Kyllä, juuri sitä kamaa, jota käytetään hiusten värjäämiseen. Ohjeet löysin (tietenkin) Anna-Karoliina Tetrin kirjasta Luonnonvärjäys ja hennan samaten hänen verkkokaupastaan.



Jauhe sekoitettiin pieneen määrään kuumaa vettä ja mukaan lisättiin etikkaa tai punaviinietikkaa (jaoin ainekset kahteen kurkkupurkkiin  ja laitoin toiseen etikkaa ja toiseen punaviinietikkaa).



En ottanut hennan sekoitusta kovin tosissani, minkä tuloksena tahnaan jäi paakkuja. Kastelin langat ja sotkin ne purkissa hennatahnaan. Tetrin kirjan mukaan henna ei tarvitse puretusta!


(Kannattaa muuten valita joku vähän isompi astia kuin kurkkupurkki, sillä se kävi ahtaaksi, vaikka yhdessä purkissa olikin vain 50 g lankaa.) Annoin lankojen värjäytyä 12 tuntia ja nostin ne pois purkeista (lanka näytti aivan kuin se olisi pyöritelty märässä hiekassa). Kaavin hennan talteen ja huuhtelin sekä kuivatin langat.


Kuvassa vasemmalla punaviinietikkatahnassa ollut lanka, (A.P.P.O.O. Bilby, tavallinen villa-polyamidi sukkalanka, 50 g), ja keskellä etikkatahnassa ollut lanka (Drops Fabel, sukkalanka, 50 g). Oikeanpuolimmaisen langan (Fabel 50 g) värjäsin sekoittamalla edelliset tahnat yhteen ja värjäämällä 19 h.

Tämä oli oikein mielenkiintoinen kokeilu, ja tavallisella kuumavärjäyksellä sekä puretusaineilla ja pH-kikkailuilla hennasta saa vielä lisää sävyjä aikaiseksi. Ihmettelen, etten ole nähnyt lankojen hennavärjäystä muualla Tetrin kirjan lisäksi. Siitä saisi nimittäin juuri sellaisen "Kasvivärjäystä helposti" -jutun, joita jotkut lehdet yrittävät viljellä silloin tällöin. (Muistan esimerkiksi toisessa iltapäivälehdessä olleet ohjeet, joissa pokkana kehotettiin käyttämään mitä vain marjoja.) Värjäysaine on monelle jo entuudestaan tuttu, sitä saa ostaa kaupasta, pelottavia puretusaineita ei tarvita, värjäysastiaksi kelpaa kurkkupurkki. Helppoa ja vaivatonta!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

64. luku, jossa värjään auringolla

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikista kommenteista (blogiin, Facebookiin ja IRL tulleet) viime lukuni isoäidinneliöpeittoon!

Tuossa elokuun lopulla, odotettuani koko kesän lämmintä säätä, pääsin lopultakin kokeilemaan aurinkovärjäystä (oikeasti aurinkovärjäys oli koko kesän pitäis tehdä-listalla ja ihan sattumalta sain aijalliseksi toteuttaa sen kesän ainoana lämpimänä jaksona ;)).

Olen aikaisemmin kokeillut kasviväreillä kontaktivärjäystä, jolloin laitoin kokenillia ja verihelttaseitikin lakkeja esipuretetun langan kanssa purkkiin jääkaappiin pariksi viikoksi. Aurinkovärjäys on yksi versio kontaktivärjäyksestä, erona on se, että purkki jätetään ulos auringonpaisteeseen, jolloin auringon lämpö edesauttaa värjäystä. 



Ohjenuoranani oli Luonnonväriaineet-kirjassa olleet Leena Riihelän selostukset omista aurinkovärjäyksistään. Minulla ei ollut sellaista hienoa lasipurkkia, mutta kaupan karkkilaatikko ajoi saman asian. Esipuretin southdown-villatopsin (100 g) alunalla ja viinikivellä. Väriaineiksi valitsin kuivatut verihelttaseitikit ja pietaryrtin kukinnot, joita kumpaakin käytin suunnilleen tuplamäärän, mitä olisin tavallisella värjäyksellä käyttänyt 100 g:lle lankaa. Liotin kumpaakin ainesta omassa purkissaan vuorokauden ennen kuin tutustutin ne topsiin. Ladoin aineksia ensin laatikon pohjalle, minkä olisi voinut jättää tekemättäkin, koska varmasti alimmaiset villat olisivat värjäytyneet ilman väriainepetiäkin. 



Sitten taittelin villaa laatikkoon kerroksen, lisäsin jälleen väriaineksia ja jälleen kerroksen villaa. Laitoin aina laatikon toiselle reunalle seitikkejä ja toiselle pietaryrttejä.





Ainekset pääsivät hieman loppumaan viimeisiä kerroksia kohden, mutta muuten tämä karkkilaatikko oli juuri sopivan kokoinen tähän projektiin. Voisi luulla, että minä tiesin, mitä olen tekemässä! Lopuksi heitin mukaan vielä ainesten liotusliemet, koska halusin värin lähtevän heti leviämään, eikä jäävän täpliksi kuten vuonna 2013 kontaktivärjäämässäni langassa.




Laatikon vein talonseinustan aurinkoisimmalle paikalle puupinon päälle. Parina ensimmäisenä päivänä sisältö oli ilmeisesti kuohunut tms., koska jouduin lisäämään vettä. Yo. kuvan laatikko on kuvattu ensimmäisenä päivänä, päivien lisääntyessä punainen levittäytyi ylöspäin, kunnes koko laatikon sisältö näytti punaiselta ja oranssilta. Ensimmäisen viikon aikana muistelin käännellä laatikkoa joka päivä, sen jälkeen enää silloin tällöin.




Kuukauden kuluttua avasin laatikon ja pelkäämäni homeenhajun sijasta minua tervehti pietaryrttien voimakas katku. Tutkittuani asiaa lähemmin totesin, että haju olikin melkeinpä ainut asia, minkä pietaryrtti tähän projektiin antoi, sillä siitä oli irronnut vain hyvin haalea kellertävä sävy (jos olisin malttanut tehdä etukäteistutkimusta, niin Jenny Deanin Wild Colour -kirjasta olisin löytänyt tämänkin tiedon, mutta nyt menin perse edellä puuhun). Purkaessani topsia minua alkoi epäilyttämään myös, että oliko pietaryrtti niin hyvä valinta, koska se vaikutti jättävän roskia villaan. Mutta onneksi huuhteluissa lähti suurin osa. Verihelttaseitikki sen sijaan lunasti odotukset ja värjäsi villan kauniin oranssiksi ja punaiseksi. Rapistelin värjäysainekset tarkasti talteen, huuhtelin ja pesin topsin.


Tadaa!



Verihelttaseitikkejä ja pietaryrttejä ei tietenkään kannattanut vielä heittää pois, vaan värjäsin niillä vielä normaalilla kuumavärjäyksellä Dropsin Fabelia ja ei-konepestävää 100 % villaa.




Kokeilin kehrätä kuitua pienen pätkän värttinällä. Olin hieman pelännyt, että topsi pääsi hivenen huopumaan huuhdellessa, ja olihan sitä hieman vaikeampaa työstää kuin mitä värjäämätöntä olisi ollut. Vessapaperirullan avulla tein kehräämästäni säikeestä sisältäpäin purkautuvan kerän, josta otin langan sekä kerän sisältä että päältä. Koin vähän vaikeuksia saada kertausta sujumaan ilman takkuja, mutta lopulta löysin oikean asennon sormilleni.




Tuloksena pieni pätkä taidelankaa:



Kiinnostuitko? Lisätietoa luonnonvärien kontakti/ aurinko /kylmävärjäyksestä löytyy:

Anna-Karoliina Tetri: Luonnonvärjäys
Anna-Karoliina Tetri: Sienivärjäys
Riikka Räisänen, Anja Primetta, Kirsi Niinimäki: Luonnonväriaineet
Jenny Dean: Wild Colour
Leena Riihelä: Riihivillan blogi



sunnuntai 31. toukokuuta 2015

63. luku, jossa virkkaan 198 isoäidinneliötä

Vaihteeksi virkkausta (edellisen kerran juhannuksena 2013)! Ja millaista virkkausta! Olen erittäin tyytyväinen, että tämä ylipäätään valmistui! Ihailkaatten!



Vuoden 2011 keväällä isoäidinneliövillityksen ollessa kuumimmillaan minäkin sain tartunnan ja aloitin oman peiton virkkauksen. Minulla oli mukavasti sateenkaaren sävyt 7 veikkaa (alun perin olin ostanut langat ihan muuta projektia varten, jota en sitten toteuttanutkaan) ja tiesin heti, millaisen peiton niistä toteutan. Ensimmäinen rivi meni mukavasti, sillä spektrin kehittymisen seuraaminen oli innostavaa. Mutta siitä eteenpäin virkkaaminen alkoi pikkuhiljaa maistua puulta ja olikin vaarana, että peitosta olisikin tullut vain kasa irrallisia paloja tai pari tyynyä. Kuinka moni tunnustaa, että komeron perällä on keskeneräinen peittoprojekti? 


Peiton pelastukseksi koitui 2011 syksyllä alkanut neulekisällikoulutus. Siellä nimittäin oli paljon tunteja, jolloin keskusteltiin ryhmässä kaikkea fiksua, ja mikäpä olisi ollut parempaa oheistekemistä kuin neliöiden virkkaus. Liukuhihnoitin omaa tekemistäni virkkaamalla ensin esim. vihreitä keskustoja, ottamalla ne mukaan kouluun (tai missä ikinä tarvitsinkaan helposti muistettavaa käsityötä) ja virkkaamalla niille siniset reunukset. Välillä päättelin lankoja sarjana ja välillä reunustin niitä mustalla. Aloitin myös palojen yhdistämisen ennen kuin kaikki palat olivat valmiita, jotta minua ei odottaisi niin lannistava urakka neliöiden valmistuttua. Tietenkin tein välillä muitakin käsitöitä, joten huolimatta koulutuksen antamasta boostista peittoon meni lopulta kolme ja puoli vuotta (se valmistui viime vuoden lopulla, mutta nyt vasta valokuvasin sen).



Alkuperäinen suunnitelma oli, että virkkaisin niin pitkälle, että kukin 150 gramman kerä kuluisi loppuun. Tuloksena oli kuvan tilanne, jossa peitossa on 18 x 8 neliötä ja senttimetrejä 190 x 85 cm. Onneksi tässä kohtaa pysähdyin miettimään, testasin peittoa hieman ja totesin, että se vaikutti juuri sellaiselta, että tekijä ei ole jaksanut virkata pidemmälle. Kun peiton alle meni makaamaan ja käänsi kylkeä, niin koko peitto putosi pois päältä. Ei hyvä! 



Pitkin hampain päätin virkata lisää (ja ostaa lisää lankaa, onneksi varsinkin vihreä, joka oli ollut välillä poissa Novitan valikoimista, oli tullut takaisin). Onneksi peitto oli vielä kahtena palana, joten pienellä siirrolla sain peittosuunnitelmani järkevämmän näköiseksi. Kuvassa näkyvien 3 x 8 palan ja 1 x 8 palan ryhmien lisäksi nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja virkkasin vielä kaksi riviä oikeaan reunaan. Näin sain pitkälle sivulle koko spektrin! 


Lanka: Novita 7 veljestä, 1680 g
Koukku: 4mm
Koko: 18 x 11 (yhteensä 198!) palaa, 193 x 119 cm


Ompelin palat yhteen, sillä monessa ohjeessa neuvottu yhdistäminen virkaten on mielestäni kuin tönkkösuolattu silli. Reunukseen virkkasin kerroksen puolipylväitä, johon kului 46 grammaa, juuri se määrä, mitä minulla oli mustaa jäljellä! 


edit. Kirjoitusta on muokattu, koska huomasin, että aloitinkin peiton vuonna 2011 eikä 2010, eli peiton teossa menikin "vain" 3,5 vuotta.