sunnuntai 21. elokuuta 2016

69. luku, jossa ostan auringonlaskun

Nyt minua nolottaa, kun vieläkin postaan Jyväskylän neulefestareista, mutta kun kerran lupasin ja aloitin kakkososaa, niin täytyyhän se julkaista.


Neulefestarilauantaina en ollut ehtinyt laisinkaan itse tapahtumapaikalle Toivolan vanhalle pihalle, joten sunnuntaille odotukset olivat korkealla. Ja ne odotukset vähintäänkin ylittyivät! Piha oli täynnä myyntikojuja, joissa myytiin tsiljoonaa erilaista käsinvärjättyä lankaa, kuten Louhittaren luola, Ilu, Puffala, sekä italialainen Snail yarns sekä ranskalainen La Bien Aimée.


Moni käsinvärjätty lanka näytti olevan yksisäikeistä, mutta kuitenkin niin tiukkakierteistä, että sitä kaukaa katsoessa saattoi luulla monisäikeiseksi. Onkohan se jokin muotivillitys vai jokin käytännön sanelema juttu? No, ostin sellaista Snail yarnilta värissä Crimson Sunset, jossa on kaikki rakastamani värit samassa vyyhdissä! (No, keltaisesta en pidä yksinään, mutta tällaisissa auringonlasku-sekoituksissa kyllä.) Louhittaren luolasta ostin merino-nylon topsia kehruuseen (vaikka aika lailla saan kehittyä, että raaskin kehruitani laittaa sukanpohjiin) ja kojusta, jonka ehdin jo unohtaa, Colinetten kirjavaa mohairia. Kuva vähän latistaa värejä, viininpunaisessa langassa on nimittäin ihastuttavia pätkiä muitakin värejä. Minusta näistä ostoksistani erottaa selkeän väriteeman ;) 


Titityystä olen kuullut paljon, ja nyt pääsin sen itsekin kokemaan. Kauppa teki vaikutuksen runsaudellaan ja erilaisella valikoimallaan. Hintataso hillitsi impulssiostoksia, ja mietinkin, että ensi kerralla voisin valita jonkin uberihanan ohjeen ja korvamerkitä rahat, joilla ostan langat siihen.   


Näin jonkin tosi ihanan monivärisen käsinvärjätyn langan, mutta sen hinta oli lähemmäs 30 €, joten se jäi kauppaan ja samalla kaivelemaan mieltäni. Sen sijaan olin jo ennen lähtöä tuuminut ostavani eksoottisen kuitusekoituksen, eli japanilaista Ito Tetsu- lankaa, jossa on 61 % silkkiä ja 39 % ruostumatonta terästä. Ulla-neulelehden arvio langasta.


Kuvassa lisäksi sepän pajasta ostamani voiveitset sekä lauantain pääjuhlista saadun yllätyspussukan sisältö. Sunnuntaille olin suunnitellut vielä käsityönmuseota, mutta jouduimme lähtemään jo aikaisemmin, sillä piti ehtiä Pandan tehtaanmyyymälään ;) Ja mitään en ostanut, kaikki karkit kuvassa ovat Anun tai Lauran. Köh.


Yhteenvetona festareista sanoisin, että kyseessä oli korkean profiilin neuletapahtuma nettineulojille. Niin sanotuille karvalakkineulojille (jos sellaisia sinne eksyi) festarit saattoivat mennä vähän yli hilseen, jos ja kun käsinvärjätyt langat ja ulkomaiset neulestarat eivät ole tuttuja. Ja tiettekö mitä? Justiin näin se on hyvä. Kun jokaisella messulla pyritään ottamaan kaikentasoiset käsityöntekijät huomioon, niin monesti käy siten, että sitä skaalaa typistetään sitten sieltä taitavimpien päästä. Neulefestarit on tapahtuma, jonka kurssien nimissä ei ole viimeisenä adjektiivina "helposti" tai "nopeasti", vaan kurssit ovat juuri sellaisille taitajille, jotka ovat kulkeneet lankapolulla jo pitemmän aikaa ja oppineet, että vaikka langanpäät voisi solmia yhteen, niin parasta ne on kuitenkin päätellä. 


Muutaman kehittämisehdotuksenkin keksin, eli Toivolan vanhalla pihalla olisi ollut kiva jokin muukin työpaja kuin huivineulan tekoa. Siis sellainen, johon voi mennä ilman aikaista ilmoittautumista ja ex-tempore. Lisäksi ensi kerralla (toivon todella, että ensi kerta tulee!) voisi vinkata jollekin hierojalle, että pystyttää pihalle hierontapisteen, jossa antaa hartiahierontoja jumiutuneille neulojille. 

Haluan ehdottomasti osallistua uudestaan ensi vuonnakin! Istun koko talven sormet ja varpaat ristissä, että festarit saavat jatkoa!