67. luku, jossa keksin uuden tekosyyn

Olen keksinyt aivan uuden syyn, miksi minulla ei ole mitään uutta valmistunutta neuletta! Perinteisen syyt kuten "ei ole aikaa", "ei ole lankaa" ja "päättelykeiju ei asu meillä" joutavat romukoppaan, kun otan käyttöön tämän: "olen korjannut vanhaa!" Enkä nyt puhu mistään parsimisesta vaan ihka oikeasta neulomisesta.

Ensimmäisenä korjuuseen menivät pitkät polvisukkani harmaasta Fabelista ja kirjavasta Gründlin Hot Socks Indiasta. Linkin takaa paljastuu, että näiden sukkien kantapää oli kerrassaan surkea yritelmä. En sitten kehdannut käyttää näitä yhtään missään. Linkin takaisessa blogikirjoituksen kuvissa olen asetellut sukat kuvaushetkellä sen verran tarkkaan, ettei surkeudesta saa täyttä käsitystä. Mutta kaadetaan blogikulissit tällä kuvalla, jossa vasemmalla on korjaamaton sukka ja oikealla korjattu:

Otin itseäni niskasta kiinni ja poikkaisin sukat nilkasta. India-langasta tein vyyhdin ja suoristin sen kastelemalla, kun taas Fabelin korvasin uudella langalla. India kesti suoristuksen hyvin, ja lopputuloksesta ei erota, että toinen on uutta ja toinen kierrätettyä. (Ja sekin tietenkin auttoi, että en ollut tosiaankaan näitä paljon pitänyt, joten lanka ei ollut vielä päässyt ohenemaan tai huopumaan.) Tällä kertaa neuloin sukkiin ranskalaisen kantapään. 

Kun olin päässyt vauhtiin, otin korjaukseen blogin alkuaikoina tekemäni baskerin. Jo valmistuessaan totesin baskerin resorin olevan hieman löysä, ja melko vähäinen käyttö ei parantanut asiaa. Purin resorin, suoristin taas langan kastelemalla ja neuloin uuden resorin yksinkertaisella langalla ja 3,25 mm puikoilla. Ja, jotta resori ei varmasti venähtäisi, tein joustinneuleen oikeat silmukat kiertäen. Varmistaakseni lämpöisyyden tein reunuksesta kaksinkertaisen.

Enimmäkseen käyttämättä on jäänyt myös ylhäältä alas neulottu vironvillatoppi, joka blogissakin vilahti vain hyvin nopeasti. Tein sen vuonna 2012 KYH-työnä. Ravelryn muistiinpanojen mukaan olen päätellyt työn 1 päivää ennen KYHin päättymistä, joten sen (tai yleisen kyllästymisen) takia päättelin paidan vyötärölle. Vuosien varrella käytin paitaa pari kertaa, mutta jotenkin se ei natsannut. Tänä talvena tarkastelin peilikuvaani ja totesin, että toppihan on auttamatta liian lyhyt. (Muutenkin olen huomannut, että kaikki vaatteeni tuntuvat nykyään liian lyhkäisiltä: sukkien, tossujen ja käsineiden varret sekä paidat. Olen lopettanut pituuskasvuni jo yli kymmenen vuotta sitten, joten lienenkö tulossa vanhaksi ja kärsin vedosta?)




Topista yli jäänyt lanka oli onneksi vielä käyttämättä ja tallella. Ja kaiken kukkuraksi erotin keristä (2 kpl) jopa sen langanpään, jolla minun piti jatkaa neulomista! Neuloin 3 mallikertaa lisää sekä ainaoikeinreunuksen. Sivuissa lisäsin varmuuden vuoksi 2 x 4 s/krs.

Malli: Turquoise top by Anna Kuduja, rav
Lähde: Viron käsityölehti 3/2010
Lanka: Aade Lõng Artistic 8/2, 167 g
Puikot: 3,5 mm

Menneellä viikolla isä tapasi pihalla rusakonpoikasen, josta bloggaaja teki tietenkin heti pääsiäistoivotuksen. Hauskaa pääsiäistä ja muistakaa syödä tarpeeksi suklaamunia!

(Pelko pois, emme käpälöineet poikasta vaan seurasimme sitä kunnioittavan etäisyyden päästä.)

66. luku, jossa kerron solvykalvon ihmeellisistä seikkailuista

Ompelurintamalla tutustuin viime keväänä veteen liukenevaan kirjontakalvoon. Jo vuosia sitten näin lehdissä tällä tehtyjä töitä, jossa kahden kalvon väliin oli heitetty kangas- ja lankasilppua, kalvojen päältä oli ommeltu, kalvo liuotettu pois ja tuloksena oli esim. hurmaava kangassilppubolero. Minä päätin pitäytyä yksinkertaisemmassa ja tyydyin pelkästään ompelemaan kalvolle. Alkuun vähän mietitytti, että miten ihmeessä ne ompeleet pysyisivät koossa, eivätkö ne purkaantuisi? Isänikin (kaikkien alojen asiantuntija), ilmoitti, ettei se tulisi onnistumaan. Mutta me ihmiset olisimme vielä apina-asteella, jos kaikki olisivat luovuttaneet, kun joku sanoo taikasanat "ei onnistu". Pelottomasti lähdin kokeilemaan ja huomasin, etteivät ompeleet minnekään purkaantuneet, vaan ala- ja ylälanka kietoutuivat toistensa ympärille.

Ensimmäisenä valmistui uusi neulatyyny:

Äitienpäiväksi korvikset:

(muottina 50 sentin kolikko, kovetus sokeritärkillä)

Äidin nimipäiväksi uudet uunikintaat:

(kangas kierrätysfarkkua, sisällä lämpöäeristävää vanulevyä)

Monessa ohjeessa käskettiin käyttämään kirjontakehystä ja kirjontapaininjalkaa, mutta ainakin tällaiset yksinkertaiset kuviot onnistuivat vallan mainiosti ilmankin. 

Lankaiset kuviot a´la Mci

Tarvitset:

- ompelukoneen

- erivärisiä ompelulankoja

- sakset

- veteen liukenevaa kalvoa (esim. Gutermann Ultra Solvy)

Et tarvitse:

- kirjontakehystä

- tiukkaa pipoa

1. Jäljennä haluamasi kuvio kalvolle (ensi alkuun kannattaa pidättyä jossain yksinkertaisessa, kuten sydämessä). Tavallinen lyijykynä käy. Leikkaa kuvio irti n. 0,5 cm päästä sen reunoista.

2. Ompele leveällä siksak-ompeleella kuvion reunoja pitkin.

3. Vaihda ommel suoraompeleeseen ja ompele siksakatun reunaviivan keskeltä. Tämä siksi, että muuten siksakattu ommel suoristuu, kun kalvon liuottaa pois.

4. Nyt seuraa hauska osuus! Ompele kuvion poikki ristiin rastiin reunalta toiselle. Saat tehdä ihan vain suoria viivoja, koska kun kalvon liuottaa pois, ommelviivat mutkistuvat enemmän tai vähemmän. Muista ommella kunnolla reunojen päälle, jottei kuvioon reunoille tule hassuja aukkoja.

5. Voit vaihdella ylä- ja alalankojen väriä mielesi mukaan koska vain.

6. Kalvon poistamista vaille oleva kuvio.

7. Liuota kalvo pois paketin ohjeiden mukaan. Voit liuottaa kuvaa vain sen verran, että kalvo haihtuu lankojen väleistä, mutta jää vielä lankoihin. Tällöin kuvioon jäänyt kalvo toimii kovetteena, jolloin kuviota voi käyttää esim. koristeena roikkumassa. Vaihtoehtoisesti voit liuottaa kaiken kalvon pois.

8. Valmis!

Suosittelen googlettamaan veteen liukenevan kirjontakalvon, sillä netistä löytyy tällä tekniikalla tehtyjä ihmeellisyyksiä, joiden rinnalla minun kokeiluni kalpenevat! Tässä pari esimerkkiä:

Australialainen taiteilija Meredith Woolnough vangitsee luonnon muodot lankoihin:
http://www.boredpanda.com/embroidery-sewing-sculptures-meredith-woolnough/

Mellun Hollywool -blogista löydät ohjeen liinan aukkokohtiin tehtävästä kirjonnasta:
http://mellunhollywool.blogspot.fi/2016/01/katoava-materiaali-solvy-ompelun-apuna.html?spref=fb

Neulanhaltija teki korun langanpätkistä sekä kruunun:
http://neulanhaltija.blogspot.fi/2011/11/koru-langanpatkista-ommellen-ja-kruunu.html

Villa Kellis -blogissa pääkallokorvikset:
http://villakellis.blogspot.fi/2010/09/anteeksi-nyt-vaan-kovasti-kun-olen.html

Mutturalla-blogin Annika on kirjonut ihanan ketun:
http://ruttu-nuttu.blogspot.fi/2015/08/sikin-ja-sokin-sinne-ja-tanne.html

65. luku, jossa teen pätkävärjättyjä lankoja luonnonväreillä

Mitä värjäri tekee, kun ulkona on liian kylmä värjätä? No, siirtyy tietenkin kylmävärjäykseen! Toisin kuin viime kesänä ja vuonna 2013 annoin tämän satsin olla huoneenlämmössä. Minulla oli varmaan vuodelta 2013 tai 2014 jääneitä kuumavärjäykseen käytettyjä verihelttaseitikkejä ja sipulinkuoria pakastimessa. Annoin niiden sulaa ja ladoin ne lasipurkkiin yhdessä esipuretetun Fabelin kanssa (10 % alunaa). 

Jossain vaiheessa nakkasin joukkoon myös tilkan etikkaa, toiveena, että se vähän auttaisi verihelttaseitikin punaisia sävyjä (olisi pitänyt käyttää myös viinikiveä esipuretuksessa, mutta lanka oli jämä toisesta projektista). Tarkoitus oli antaa langan värjääntyä vain pari viikkoa, mutta se lipsahtikin sitten kahdeksi kuukaudeksi. 

Purkin avaaminen joulukuussa oli varsin jännittävää, koska harvoinpa sitä on tullut avattua tällaisia joulupaketteja. Pelkäsin taas jotain kauheaa hajua, mutta lanka haisi vain hivenen imelälle. Vähän voimakkaampia värejä olisin toivonut, mutta on tämä hyvä näinkin.

Tässä onkin sopiva aasinsilta esitellä myös vuonna 2014 hennavärjäämäni langat. Kyllä, juuri sitä kamaa, jota käytetään hiusten värjäämiseen. Ohjeet löysin (tietenkin) Anna-Karoliina Tetrin kirjasta Luonnonvärjäys ja hennan samaten hänen verkkokaupastaan.

Jauhe sekoitettiin pieneen määrään kuumaa vettä ja mukaan lisättiin etikkaa tai punaviinietikkaa (jaoin ainekset kahteen kurkkupurkkiin  ja laitoin toiseen etikkaa ja toiseen punaviinietikkaa).

En ottanut hennan sekoitusta kovin tosissani, minkä tuloksena tahnaan jäi paakkuja. Kastelin langat ja sotkin ne purkissa hennatahnaan. Tetrin kirjan mukaan henna ei tarvitse puretusta!

(Kannattaa muuten valita joku vähän isompi astia kuin kurkkupurkki, sillä se kävi ahtaaksi, vaikka yhdessä purkissa olikin vain 50 g lankaa.) Annoin lankojen värjäytyä 12 tuntia ja nostin ne pois purkeista (lanka näytti aivan kuin se olisi pyöritelty märässä hiekassa). Kaavin hennan talteen ja huuhtelin sekä kuivatin langat.

Kuvassa vasemmalla punaviinietikkatahnassa ollut lanka, (A.P.P.O.O. Bilby, tavallinen villa-polyamidi sukkalanka, 50 g), ja keskellä etikkatahnassa ollut lanka (Drops Fabel, sukkalanka, 50 g). Oikeanpuolimmaisen langan (Fabel 50 g) värjäsin sekoittamalla edelliset tahnat yhteen ja värjäämällä 19 h.

Tämä oli oikein mielenkiintoinen kokeilu, ja tavallisella kuumavärjäyksellä sekä puretusaineilla ja pH-kikkailuilla hennasta saa vielä lisää sävyjä aikaiseksi. Ihmettelen, etten ole nähnyt lankojen hennavärjäystä muualla Tetrin kirjan lisäksi. Siitä saisi nimittäin juuri sellaisen "Kasvivärjäystä helposti" -jutun, joita jotkut lehdet yrittävät viljellä silloin tällöin. (Muistan esimerkiksi toisessa iltapäivälehdessä olleet ohjeet, joissa pokkana kehotettiin käyttämään mitä vain marjoja.) Värjäysaine on monelle jo entuudestaan tuttu, sitä saa ostaa kaupasta, pelottavia puretusaineita ei tarvita, värjäysastiaksi kelpaa kurkkupurkki. Helppoa ja vaivatonta!

64. luku, jossa värjään auringolla

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikista kommenteista (blogiin, Facebookiin ja IRL tulleet) viime lukuni isoäidinneliöpeittoon!

Tuossa elokuun lopulla, odotettuani koko kesän lämmintä säätä, pääsin lopultakin kokeilemaan aurinkovärjäystä (oikeasti aurinkovärjäys oli koko kesän pitäis tehdä-listalla ja ihan sattumalta sain aijalliseksi toteuttaa sen kesän ainoana lämpimänä jaksona ;)).

Olen aikaisemmin kokeillut kasviväreillä kontaktivärjäystä, jolloin laitoin kokenillia ja verihelttaseitikin lakkeja esipuretetun langan kanssa purkkiin jääkaappiin pariksi viikoksi. Aurinkovärjäys on yksi versio kontaktivärjäyksestä, erona on se, että purkki jätetään ulos auringonpaisteeseen, jolloin auringon lämpö edesauttaa värjäystä. 

Ohjenuoranani oli Luonnonväriaineet-kirjassa olleet Leena Riihelän selostukset omista aurinkovärjäyksistään. Minulla ei ollut sellaista hienoa lasipurkkia, mutta kaupan karkkilaatikko ajoi saman asian. Esipuretin southdown-villatopsin (100 g) alunalla ja viinikivellä. Väriaineiksi valitsin kuivatut verihelttaseitikit ja pietaryrtin kukinnot, joita kumpaakin käytin suunnilleen tuplamäärän, mitä olisin tavallisella värjäyksellä käyttänyt 100 g:lle lankaa. Liotin kumpaakin ainesta omassa purkissaan vuorokauden ennen kuin tutustutin ne topsiin. Ladoin aineksia ensin laatikon pohjalle, minkä olisi voinut jättää tekemättäkin, koska varmasti alimmaiset villat olisivat värjäytyneet ilman väriainepetiäkin. 

Sitten taittelin villaa laatikkoon kerroksen, lisäsin jälleen väriaineksia ja jälleen kerroksen villaa. Laitoin aina laatikon toiselle reunalle seitikkejä ja toiselle pietaryrttejä.

Ainekset pääsivät hieman loppumaan viimeisiä kerroksia kohden, mutta muuten tämä karkkilaatikko oli juuri sopivan kokoinen tähän projektiin. Voisi luulla, että minä tiesin, mitä olen tekemässä! Lopuksi heitin mukaan vielä ainesten liotusliemet, koska halusin värin lähtevän heti leviämään, eikä jäävän täpliksi kuten vuonna 2013 kontaktivärjäämässäni langassa.

Laatikon vein talonseinustan aurinkoisimmalle paikalle puupinon päälle. Parina ensimmäisenä päivänä sisältö oli ilmeisesti kuohunut tms., koska jouduin lisäämään vettä. Yo. kuvan laatikko on kuvattu ensimmäisenä päivänä, päivien lisääntyessä punainen levittäytyi ylöspäin, kunnes koko laatikon sisältö näytti punaiselta ja oranssilta. Ensimmäisen viikon aikana muistelin käännellä laatikkoa joka päivä, sen jälkeen enää silloin tällöin.

Kuukauden kuluttua avasin laatikon ja pelkäämäni homeenhajun sijasta minua tervehti pietaryrttien voimakas katku. Tutkittuani asiaa lähemmin totesin, että haju olikin melkeinpä ainut asia, minkä pietaryrtti tähän projektiin antoi, sillä siitä oli irronnut vain hyvin haalea kellertävä sävy (jos olisin malttanut tehdä etukäteistutkimusta, niin Jenny Deanin Wild Colour -kirjasta olisin löytänyt tämänkin tiedon, mutta nyt menin perse edellä puuhun). Purkaessani topsia minua alkoi epäilyttämään myös, että oliko pietaryrtti niin hyvä valinta, koska se vaikutti jättävän roskia villaan. Mutta onneksi huuhteluissa lähti suurin osa. Verihelttaseitikki sen sijaan lunasti odotukset ja värjäsi villan kauniin oranssiksi ja punaiseksi. Rapistelin värjäysainekset tarkasti talteen, huuhtelin ja pesin topsin.

Tadaa!

Verihelttaseitikkejä ja pietaryrttejä ei tietenkään kannattanut vielä heittää pois, vaan värjäsin niillä vielä normaalilla kuumavärjäyksellä Dropsin Fabelia ja ei-konepestävää 100 % villaa.

Kokeilin kehrätä kuitua pienen pätkän värttinällä. Olin hieman pelännyt, että topsi pääsi hivenen huopumaan huuhdellessa, ja olihan sitä hieman vaikeampaa työstää kuin mitä värjäämätöntä olisi ollut. Vessapaperirullan avulla tein kehräämästäni säikeestä sisältäpäin purkautuvan kerän, josta otin langan sekä kerän sisältä että päältä. Koin vähän vaikeuksia saada kertausta sujumaan ilman takkuja, mutta lopulta löysin oikean asennon sormilleni.

Tuloksena pieni pätkä taidelankaa:

Kiinnostuitko? Lisätietoa luonnonvärien kontakti/ aurinko /kylmävärjäyksestä löytyy:

Anna-Karoliina Tetri: Luonnonvärjäys

Anna-Karoliina Tetri: Sienivärjäys

Riikka Räisänen, Anja Primetta, Kirsi Niinimäki: Luonnonväriaineet

Jenny Dean: Wild Colour

Leena Riihelä: Riihivillan blogi

63. luku, jossa virkkaan 198 isoäidinneliötä

Vaihteeksi virkkausta (edellisen kerran juhannuksena 2013)! Ja millaista virkkausta! Olen erittäin tyytyväinen, että tämä ylipäätään valmistui! Ihailkaatten!

Vuoden 2011 keväällä isoäidinneliövillityksen ollessa kuumimmillaan minäkin sain tartunnan ja aloitin oman peiton virkkauksen. Minulla oli mukavasti sateenkaaren sävyt 7 veikkaa (alun perin olin ostanut langat ihan muuta projektia varten, jota en sitten toteuttanutkaan) ja tiesin heti, millaisen peiton niistä toteutan. Ensimmäinen rivi meni mukavasti, sillä spektrin kehittymisen seuraaminen oli innostavaa. Mutta siitä eteenpäin virkkaaminen alkoi pikkuhiljaa maistua puulta ja olikin vaarana, että peitosta olisikin tullut vain kasa irrallisia paloja tai pari tyynyä. Kuinka moni tunnustaa, että komeron perällä on keskeneräinen peittoprojekti? 

Peiton pelastukseksi koitui 2011 syksyllä alkanut neulekisällikoulutus. Siellä nimittäin oli paljon tunteja, jolloin keskusteltiin ryhmässä kaikkea fiksua, ja mikäpä olisi ollut parempaa oheistekemistä kuin neliöiden virkkaus. Liukuhihnoitin omaa tekemistäni virkkaamalla ensin esim. vihreitä keskustoja, ottamalla ne mukaan kouluun (tai missä ikinä tarvitsinkaan helposti muistettavaa käsityötä) ja virkkaamalla niille siniset reunukset. Välillä päättelin lankoja sarjana ja välillä reunustin niitä mustalla. Aloitin myös palojen yhdistämisen ennen kuin kaikki palat olivat valmiita, jotta minua ei odottaisi niin lannistava urakka neliöiden valmistuttua. Tietenkin tein välillä muitakin käsitöitä, joten huolimatta koulutuksen antamasta boostista peittoon meni lopulta kolme ja puoli vuotta (se valmistui viime vuoden lopulla, mutta nyt vasta valokuvasin sen).

Alkuperäinen suunnitelma oli, että virkkaisin niin pitkälle, että kukin 150 gramman kerä kuluisi loppuun. Tuloksena oli kuvan tilanne, jossa peitossa on 18 x 8 neliötä ja senttimetrejä 190 x 85 cm. Onneksi tässä kohtaa pysähdyin miettimään, testasin peittoa hieman ja totesin, että se vaikutti juuri sellaiselta, että tekijä ei ole jaksanut virkata pidemmälle. Kun peiton alle meni makaamaan ja käänsi kylkeä, niin koko peitto putosi pois päältä. Ei hyvä! 

Pitkin hampain päätin virkata lisää (ja ostaa lisää lankaa, onneksi varsinkin vihreä, joka oli ollut välillä poissa Novitan valikoimista, oli tullut takaisin). Onneksi peitto oli vielä kahtena palana, joten pienellä siirrolla sain peittosuunnitelmani järkevämmän näköiseksi. Kuvassa näkyvien 3 x 8 palan ja 1 x 8 palan ryhmien lisäksi nälkä kuitenkin kasvoi syödessä ja virkkasin vielä kaksi riviä oikeaan reunaan. Näin sain pitkälle sivulle koko spektrin! 

Malli: Käspaikan isoäidinneliö

Lanka: Novita 7 veljestä, 1680 g

Koukku: 4mm

Koko: 18 x 11 (yhteensä 198!) palaa, 193 x 119 cm

Ompelin palat yhteen, sillä monessa ohjeessa neuvottu yhdistäminen virkaten on mielestäni kuin tönkkösuolattu silli. Reunukseen virkkasin kerroksen puolipylväitä, johon kului 46 grammaa, juuri se määrä, mitä minulla oli mustaa jäljellä! 

edit. Kirjoitusta on muokattu, koska huomasin, että aloitinkin peiton vuonna 2011 eikä 2010, eli peiton teossa menikin "vain" 3,5 vuotta.

62. luku, jossa neulon perhoshuivin

Jotkut neuleet ottavat aikansa valmistua. Milloin ohje ei inspiroikaan, ohje ei puhukaan samaa kieltä, neule unohtuu kiireellisempien tieltä, neuletta pitää neuloa salassa tai lanka loppuu kesken. 

Keväällä 2013 ostin Lahdesta punaoranssia Sirdar Snuggly Baby Bamboota (bambu-villa) ja oranssia Cataniaa (puuvillaa). Mielikuvissani ailahteli jo silloin huivi, johon yhdistäisin jotenkin nämä kaksi eripaksuista lankaa. Langat eivät ehtineet marinoitua kauaa varastossa, kun jo syyskuussa löysin juuri julkaistusta Knittystä Nymphalidea-huivin (nimi tarkoittaa perhossukua). Vaikka alkuperäisessä mallissa langat ovat samanpaksuiset, niin huomasin heti mallin sopivan hyvin myös eripaksuisille ja -tekstuurisille.

Heitin langat heti puikoille ja huomaisin mallin olevan mielenkiintoinen, juuri sellainen, joka pitää kiinnostuksen yllä. Toisessa reunassa on sileää oikeaa ja nurjia kerroksia, kun taas toisessa reunassa on lyhennettyjen kerrosten ryydittämää pitsineuletta. Toki lopulta ohjeessa jäädään toistamaan yhtä ja samaa, mikä saattaa pitkästyttää lyhytpinnaisimpia neulojia, etenkin kun kerrokset kasvavat koko ajan. Heidän pelastuksensa on, että huivin voi päättää melkein koska tahansa.

Huivin valmistuminen keskeytyi, koska joku saituri oli ostanut vain yhden kerän Baby Bamboota. Onneksi sain kuitenkin tilattua Pitsistä ja Palmikosta sitä lisää samassa värissä. Huivi valmistui kesäkuussa 2014, mutta en ihan tullut sen kanssa sinuiksi. Sitä oli mielestäni vaikea saada järkevästi puettua. Toki sen sai heitettyä taiteellisesti olkapäille, mutta käytössäni se myös hyvin taiteellisesti valui lähes saman tien alas. Surin jo, että nyt tämä kaunispintainen ihanuus jää hattuhyllylle nököttämään. Kunnes sitten ollessani kiireessä lähdössä jonnekin nappasin sen vain käteeni, unohdin tuskailut huivin erikoisesta muodosta ja kietaisin sen kaulaani kuin se olisi ollut tavallinen suorakaiteenmuotoinen huivi. Voilá! Nympalideasta tuli viime syksyn lempihuivini!

Malli: Nymphalidea by Melinda Vermeer, rav
Lanka: Schachenmayr SMC Catania, oranssi,
Sirdar Snuggly Baby Bamboo DK, punaoranssi 100 g
Puikot: 4,5 mm
Koko: yläreuna 122 cm

Äiti taisi hieman kadehtia huiviani, joten neuloin hänelle oman joululahjaksi Drops Loves You III -kampanjalangasta (alpakka-villa). Ajattelin puna-valkoisen värityksen olevan ehkä liian pirteä, joten värjäsin valkoisen langan sinipuulla. Langasta tuli ehkä hieman liian vaaleaa, koska puolet koostumuksesta on alpakkaa. 

Pitkästä aikaa oli mielenkiintoista neuloa vaihtelevanpaksuisesta langasta, mitä en olekaan harrastanut sitten neulojanurani alkuaikojen (lukuunottamatta omia käsinkehruitani)! Kaikenkaikkiaan nämä huivit olivat kivoja toteuttaa, ainoa, mitä kadun, on etten tehnyt kumpaakaan liukuvärjätystä, Ravelryn nymphalideaprojektit ovat nimittäin täynnä ihastuttavia liukuvärjättyjä.

Malli: Nymphalidea by Melinda Vermeer, rav
Lanka: Drops Loves You III, punainen 75 g, sinipuuvärjätty 50 g
Puikot: 5,5 mm
Koko: yläreuna 122 cm