sunnuntai 13. tammikuuta 2013

31. luku, jossa käydään ostosparatiisissa




Tässä luvussa pari vinkkiä Etelä-Pohjanmaalla vieraileville (tai asuville) neulojille. Perjantaina harrastin maakuntamatkailua ja käväisin Kurikassa Kangassalongissa. Jotkut saattavat muistaa toimintansa lopettaneen Sauman kangas -ja palahallin, ja Kangassalonki sijaitsee samassa talossa, mutta pari ovea vasemmalle. Osoite Saumantie 9.  







Pikaisella käynnilläni totesin Kangassalongin erittäin tilavaksi ja valikoimakin vaikutti mukavan laajalta. Tilat on jaettu sisustus- ja vaatetuskankaisiin. Mukaan tarttui palatrikoita, josta ei vielä valokuvaa, mutta tulette aikanaan näkemään niistä ommellun paidan.






Lisäksi mukana on myös pieni valikoima lankoja, kuten muodikkaita efektilankoja sekä peruslankoja, kuten Teetee Pallasta, Gjestal Maijaa ja Viking Vilmaa.  Ensi kesänä pitää tehdä reissu Kangassalonkiin Anun ja Lauran kanssa ;)


Joulun aikana ehdin myös vierailla Tuurin ostosparatiisissa (tai -helvetissä, katsantokannasta riippuen). Sinne suuntaavan neulojan kannattaa ensimmäisenä kääntyä sisäänkäynnistä oikealle, sillä    Keskisen kauppakadulla tms. (eli käytävällä jossa on pikkuliikkeitä) löytyy myös pikkuinen Taito-Shop designtavaroineen ja neulelankoineen. Itse kartutin varastoani 4,5 mm kantikkailla puikoilla. Neulojan ehtiessä itse Tavarapuodin puolelle (heti ravittuaan itseään Spice Icessa) katse kannattaa luoda jälleen oikealle lehtihyllylle, jossa on ok valikoima myös ulkomaisia käsityölehtiä.  



Tottakai Keskiseltä löytyy myös lankaosasto, josta tavallisten Novitojen (luxus-sarjaakin löytyy), lisäksi neuloja löytää Madame Tricoten ja minulle uutuutena Gründlin lankoja. Mutta voi sitä akryylin määrää! Ja erilaisia pörhö-, mörhö- ja hörhölankoja! Jos neuloja etsii lankaa nyt niin muodikkaaseen röyhelöhuiviin, niin Keskiseltä löytyy. (Kuvaan asti röyhelöt eivät päässeet, sen sijaan neonvärisiä hapsu- ja sukkalankoja.) (Lisäksi lankaosaston vierestä löytyy laaja kangasosasto.)





En ole vuosiin ostanut mitään oikeaa efektilankaa, mutta nyt sorruin kahteen kerään Gründl Flambéa. Se erottui joukosta edukseen, sillä siinä on 48 % bambua, 44 % villaa ja 8% polyakryylia. Väriksi valitsin vihertävänkirjavan, sillä langan punakirjava sävy oli niin hahlea. Langassa vuorottelevat hahtuvaiset villaosiot (ei kannata vetää lankaa juuri siitä kohdasta, voi katketa) sekä kiiltävät bambupätkät. Voisin neuloa neulekoneella vaikka Kariuksen, ja sitten neuloa/virkata tällä siihen reunuksen?


1 kommentti:

  1. Hei! Hyvä tietää, että ens kesäksi on taas reissu "varattuna" :D äiti ihaili sunnuntaina sitä tekemääsi joulukorttia, kun en ollut vielä raaskinu laittaa pois. Ei ollu uskoa korviaan, kun sanoin, että se on sun tekemää teepussitaittelua. Niin oli hieno hänenkin mielestä. Tule pian Lahteen! Järjestetään kisällitapaaminen ja ajellaan porukalla Kotkaan/Haminaan!

    VastaaPoista